SaiPa taltutti yli kaksi vuotta Kisapuistossa riehuneen hurrikaanin

LIIGA / Raportti
Lähes kuukauden tauon jälkeen kehiin palannut Roy Radke teki väkevän paluun.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Jo ennen taukoa vahvoja otteita esittänyt SaiPa palasi olympiatauolta pyörremyrskyn lailla. Aneemisesti esiintyneet jyväskyläläiset joutuivat puolestaan poistumaan Kisapuistosta pisteittä ensi kertaa yli kahteen vuoteen.

SaiPa selvitti hurrikaanien alun hallintajakson, ja siirtyi pian tämän jälkeen johtoon. Kim Strömberg pääsi niittaamaan maalin edustalta kiekon verkkoon SaiPan pelatessa kahden miehen ylivoimaa.

JYPin parhaat paikat siunaantuivat myös ylivoimalla. Lisäksi Juuso Puustinen pääsi jäähypenkiltä vapauduttuaan yrittämään suoraan syötöstä, mutta Frans Tuohimaa oli hereillä. Myös Antti Suomelalla oli avopaikka, mutta laukaus painui Tuohimaan syliin.

Jatkotilanteesta Brett Carson kolasi Suomelan ja lensi tilanteen seurauksena ulos. Jyväskyläläiset pääsivät pelaamaan kuusi minuuttia putkeen ylivoimalla, mutta Suomelan tontin ja Jarkko Immosen takatolpalle hiipimisen lisäksi todelliset tekopaikat olivat vähissä. Marko Virtanen ihmetteli omiensa hyytymistä.

− Meillä oli siinä oma momentum, jota ei käytetty. Perustekeminen jäi meiltä tänään piippuun, Virtanen totesi.

Toisen erän alkuun puolestaan sputnikit saivat otteen pelistä, mutta maalinteossa onnistui ensimmäisenä JYP. Henri Kannisen laukoma kiekko kimposi Tuohimaan patjasta Juha-Pekka Hytöselle, jolla oli helppo työ iskeä kiekko tyhjään nuottaan.

SaiPa lisäsi höyryä tasoituksen myötä. Vladimir Denisov vapautti Saku Salmisen läpiajoon, mutta sentteri oli vähällä menettää tasapainonsa eikä todellista vaaranpaikkaa syntynyt. Hetkeä myöhemmin Curtis Hamilton sijoitti kiekon Jussi Olkinuoran patjojen välistä reppuun vastahyökkäyksestä.

Hurrikaani vaihtoi leiriä

Montaa minuuttia ei tarvinnut seuraavaa sputnik-osumaa odottaa. Siirretyn rangaistuksen aikana Jonatan Tanus veti kiekon siniviivan tuntumasta maaliin David Goodwinin tehdessä liikkuvaa maskia. Samalla katkesi Tanuksen kymmenen ottelun maaliton putki.

JYPin takaa-ajosta ei ollut tietoakaan Ville Kohon viedessä SaiPan jo kolmen maalin johtoon Elmeri Kaksosen tarkasta rystysyötöstä. Jo aiemmin Hamiltonilla oli oiva sauma lisätä isäntien johtoa, mutta tähän Olkinuora ehti väliin.

Loppuun nähtiin vielä Roy Radke -show. Viimeksi tammikuun alussa maalinteossa onnistunut ja helmikuun alussa kehissä ollut yhdysvaltalainen vietti kauden toista kahden maalin iltaansa.

Ensin Radke purjehti helposti maalin eteen ja pisti kiekon pussiin. Loppulukemat mies nautiskeli kääntäen kiekon maalin takaa Olkinuoran alitse maaliin. Tero Lehterä oli tyytyväinen ehjään kokonaisuuteen.

− Saatiin kaikilta pelaajilta hyvä panos tänään, mikä auttoi toki kokonaisuutta, Lehterä kehui.

SaiPalle voitto oli viides kuuteen viime otteluun. Samalla seura katkaisi myös pitkän kotitappioputkensa jyväskyläläisiä vastaan – edellinen voitto oli lokakuun alusta vuodelta 2015. JYPin neljän ottelun voittoputki taas tuli tiensä päähän.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo