Hampaattomuus vaivasi KooKoota - lahtelaisnyrkit eivät syynä

LIIGA / Raportti
Juvonen ylsi paraatitorjuntoihin.
Lahtelaishalli toimi näyttämönä Pelicansin ja KooKoon kauden neljännelle kohtaamiselle. Kotijoukkue vahvisti asemiaan taisteluparin keskinäisessä herruudessa.

Tiistai-illan mittelö oli tasaväkisempi kuin lopputulos osoittaa. Voimasuhteet vaihtelivat, ja loppujen lopuksi maalivahtipeli varmisti pisteiden säilymisen Lahdessa. 

Ensimmäinen erä tarjosi reipasta vuoroin vieraissa-jääkiekkoa, kun ottelu eteni vauhdikkaasti päästä päähän. Kumpikaan joukkue ei ennättänyt hakea rauhassa peliinsä tahtia omalta alueeltaan. Parhaimmat maalipaikat olivat Pelicansin Hannes Björnisellä, joka lopulta rokotti kouvolalaisvahti Leland Irvingia Iikka Kangasniemen alustuksesta.

Kotijoukkueen pakiston luottopelaaja Juha Leimu palasi kaukaloon mallikkaasti pitkän sairausloman jälkeen. Paluujuhla ehti vanhentua vain puolen periodin verran, kun puolustaja onnistui iskemään merkkitavaralaukauksensa siniviivalta Irvingin taakse.

Toiseen kolmannekseen lähdettiin vierasjoukkueen kahden maalin takaa-ajoasemasta ja Oscar Eklundin kaksiminuuttisesta. Pelicans-ylivoima ei saanut kuitenkaan mitään aikaiseksi, ja lopulta lahtelaisetkin kompastuivat virheisiinsä rangaistuksien arvoisesti.

Arttu Heikkisen ja Mikko Alikosken käsirysy sai kummankin joukkueen jäähykoppien ovet aukeamaan, ja Stefan Lassenin otettua kiinnipitämisrangaistuksen vielä edellisen tilanteen tuomion ollessa täytäntöönpanossa, sai ottelu pienoisen käänteen. Toinen erä oli maaliton, mutta aiemmin tasaiselta vaikuttanut taistelu muuttui kouvolalaisvetoiseksi jäähyjen jälkilöylyjen aikaan.

Kaksi minuuttia viimeisen erän aloitussummerista Pelicans-paluumuuttaja Mikko Kousa sai vietyä joukkueensa jo kolmen maalin johtoon.

− Maali oli niin upea, että minulta meinasi lirahtaa housuun, totesi Pelicans-luotsi Petri Matikainen suojattinsa suorituksesta.

Lahtelaisten toisen erän vaikeudet olivat selätetty tauon aikana. Ottelu kääntyi jo varsinaiseksi maali-ilotteluksi, kun Björninen onnistui iskemään illan toisen täysosumansa. Huipputorjuntoihinkin pariin otteeseen yltänyt Janne Juvonen joutui nöyrtymään vain puoli minuuttia 4-0-osuman jälkeen, kun Ryan O'Connor tasoitti ottelua maskin takaa. Kouvolalaisten avausosuma jäi vierasjoukkueen ainoaksi. 

− Meidän esityksemme oli hampaatonta tänään, analysoi vaisusti KooKoo-päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

− Me valmistauduimme hyvin. Onnistuimme ottamaan pois KooKoon vahvan pohjasta lähtemisen, lisäsi Matikainen illan lopputulemasta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo