Jukureiden viime hetken nousu palkittiin - Flinck upotti Lukon jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Markku Flinck nousi ottelun ratkaisijaksi Raumalla.
Kuva © Jussi Puuri
Lukko ja Jukurit kamppailivat tasaisesti sarjapisteista Rauman tiistai-illassa. Lukko johti ottelua aivan viime minuuteille saakka, mutta Jukurit nousi tasoihin ja nappasi kaksi sarjapistettä kotiintuomisiksi 2-1-jatkoaikavoitolla.

Lukon ja Jukureiden välinen avauserä oli maalittomuudesta huolimatta viihdyttävää peliä, sillä vaarallisia tilanteita nähtiin kummassakin päädyssä.

Lukko-vahti Kaapo Kähkösen huolimaton pelaaminen maalin takana aukaisi Jukureiden Julius Vähätalolle aivan avopaikan maalin eteen, mutta raumalaistorjuja ehti vielä peittämään tilanteen. Hetkeä myöhemmin Kähkönen sai venyä uudelleen loistotorjuntaan Valtteri Hotakaisen päästyä yrittämään vapaasti maalin edestä.

Jukurivahti Sami Rajaniemi tarjoili puolestaan toisessa päädyssä sydämentykytyksiä, kun luisteli maaliltaan pysäyttämään purkukiekkoa. Hän sutaisi kuitenkin kiekosta ohi ja kiekon perään luistelleella Toni Suurosella oli edessään jo tyhjä maali, mutta jukurihyökkääjä Turo Asplundin heittäytyminen pelasti tilanteen.

Jukureiden puolustaja Ville Hyvärinen koki erässä kovia, kun hän horjahti Juho Keräsen kontaktista laitaan. Pienen hengenvedon jälkeen mikkeliläispuolustaja pystyi kuitenkin jatkamaan peliä. Keräselle tuomittiin tilanteesta 2+10-minuuttinen selästä taklaamisesta.

Toisen erän alkuun Jukurit tuli vahvasti ja hallitsi erän alkuhetkiä. Lukko kuitenkin pääsi nopeasti peliin mukaan ja pääosin erä oli tasaista taistelua.

Lukko avasi ottelun maalihanat erän puolivälissä, kun Jyri Marttinen napautti maalin edestä kiekon Rajaniemen selän taakse. Osumaan Toni Koiviston kanssa esityön tehneelle Arttu Ilomäelle syöttömerkintä oli hänen uransa 100. syöttöpiste Liigassa.

Päätöserässä tasainen taistelu jatkui, mutta maalipaikat olivat aiempia eriä vähemmässä. Lukko näytti jo etenevän vääjäämättä voittoon, mutta Jukurit nousi lopulta ilman maalivahtia tasoihin, kun Mika Partasen lyöntilaukaus upposi etukulmasta Kähkösen vartioimaan maaliin.

Jukureiden kirin kruunasi lopulta Markku Flinck, joka siirsi kiekon läpiajosta verkon perukoille ja varmisti Jukureille 2-1-jatkoaikavoiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo