Kärppien ensimmäinen erä oli murskaa Pelicansille

LIIGA / Raportti
Charles Bertrand iski kotijoukkueen kolmannen maalin.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Lauantai-illan Liiga-kierroksella kotijoukkue Kärpät sai vastaansa Pelicansin Lahdesta. Kotitjoukkueen esitys ensimmäisessä erässä oli murskaava, sillä se iski kolme maalia erän aikana, eikä vierasjoukkue siitä suosta enää noussut. Lopulta Kärpät vei ottelun nimiinsä luvuin 4−1.

Kotijoukkueen ensimmäisen erän alku oli varsin huimaava, sillä se onnistui ensimmäisen kahden minuutin aikana maalinteossa. Ajassa 01.58 Kärppien Jyri Junnila siirsi oululaiset 1−0-johtoon. Vain neljä minuuttia myöhemmin kotijoukkue onnistui toistamiseen, tällä kertaa maalinteossa onnistui oululaispeluri Julius Junttila.

Oululaisten toisen maalin jälkeen vierasjoukkue otti aikalisän, joka myös tuotti tulosta. Ajassa 10.32 nähtiin Pelicansin illan ottelun ainoa maali. Vierasjoukkueen 1−2-kavennusmaalin iski Aleksi Rekonen.

Ensimmäisen erän jälkimmäisellä kympillä vierasjoukkue pääsi kahdesti pelaamaan ylivoimaa, sillä rangaistusaitioon ensin komennettiin kotijoukkueen Saku Mäenalainen, ja reilu pari minuuttia myöhemmin omaa kaksiminuuttistaan lähti istumaan Jasse Ikonen koukkaamisesta. Pelicans sai ylivoimiensa aikana pientä pyöritystä aikaiseksi, mutta vaarallisimmat maalipaikat jäivät tällä kertaa uupumaan.

Vielä ensimmäisen erän loppupuolella nähtiin yksi maali, jonka tekijänä toimi illan kotijoukkue ja Charles Bertrand. Oululaisten johtaessa 3−1 siirryttiin lopulta ensimmäiselle erätauolle. Ensimmäisessä erässä kotijoukkueen Jussi Rynnäs torjui yhteensä yhdeksän laukausta, kun taas puolestaan vierailijoiden Janne Juvonen torjui ainoastaan neljä kertaa.

Toisen erän alkuhetkillä vierasjoukkue pääsi kolmannen kerran pelaamaan ylivoimaa, kun kotijoukkueen Taneli Ronkainen joutui kahden minuutin istunnolle poikittaisesta mailasta. Kahden ensimmäisen ylivoiman tapaan Pelicans ei saanut juuri mitään aikaiseksi, sillä kotijoukkue pelasi varsin vahvaa ylivoimaa. 

Kärpät puolestaan pääsi pelaamaan ensimmäisen kerran ylivoimalla, sillä vierasjoukkueen Aleksi Ek joutui rangaistusaitioon istumaan kahden minuutin rangaistusta, jonka syynä oli kampitus. Erikoistilannetta kerkesi kulua noin reilu minuutin verran ennen kuin kiekko löytyi neljännen kerran Janne Juvosen selän takaa. Maalin laukoi kotijoukkueen Rasmus Kupari.

Pelicans ei enää tämän jälkeen noussut, vaikka sillä olikin useita maalintekopaikkoja tulla otteluun mukaan. Illan kotijoukkue ei onnistunut myöskään iskemään lisämaaleja. Näin ollen Kärpät vei ottelun isännän lailla ja kolme sarjapistettä jäivät Raksilaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo