Tuomas Tuokkola: "Voitettiin ottelu ja huomenna jatketaan"

LIIGA / Raportti
KooKoo otti tärkeät kaksi sarjapistettä.
Kotijoukkue KooKoo sai vieraakseen Vaasan Sportin perjantai-illan liigakierroksella. Viikonloppu on joukkueille hieman erilainen, sillä KooKoo ja Sport kohtaavat myös huomenna Kouvolassa. Tämän iltainen ottelu tarjosi varsinaisen jännistysnäytelmän, jonka lopulta KooKoo vei nimiinsä voittomaalikilpailun jälkeen 4−3. Kotijoukkueesta Michael Keränen ja Miikka Pitkänen viettivät kahden tehopisteen iltaa iskemällä tehot 0+2. KooKoon suurimpana sankarina toimi kuitenkin Jake Newton, joka ratkaisi voittomaalikilpailussa voiton.

Ensimmäinen erä meni pitkälti maalitilanteiden muodossa vierailijoille. Se sai luotua useita varsin vaarallisia maalintekopaikkoja kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Sport sai lopulta avattua maalisarakkeensa illan ottelussa, kun pelikello pysähtyi aikaan 12.15. Vierasjoukkueen ensimmäisestä maalista vastasi Joel Kiviranta

Sekä kotijoukkue että vierailijat pääsivät vuoron perään kokeilemaan omaa ylivoimaansa. Molemmille joukkueille tuomittiin kolme kahden minuutin rangaistusta. Ylivoimapyörityksien aikana nähtiin useita varsin laadukkaita maalintekopaikkoja. Kiekkoa ei kuitenkaan saatu toimitettua ylivoimien aikana maalin perukoille. 

Vierasjoukkue Sport siirtyi aivan ensimmäisen erän lopulla kahden maalin johtoasemaan, kun erää oli jäljellä ainoastaan kuusitoista sekuntia. Vierasjoukkueen maalista vastasi Olavi Vauhkonen

Ensimmäisen kaksikymppisen aikana kotijoukkueen maalivahti Juha Järvenpää torjui kahdeksan kertaa, ja toisessa päässä vierasjoukkueen maalilla torjunut Mika Järvinen otti puolestaan yhden kopin enemmän eli yhdeksän. Ensimmäiselle erätauolle poistuttiin vierasjoukkueen 2−0-johtoasemassa. 

Toisen erän ensimmäisellä kympillä vierasjoukkue jatkoi siitä, mihin se jäi ensimmäisessä erässä. Se siirtyi jo kolmen maalin karkumatkalle, kun pelikello pysähtyi aikaan 27.40. Vaasalaisten kolmannen maalin taitelijana toimi Sam Povorozniouk.

Ajassa 33.20 kotijoukkueen kannattajat saivat vihdoin aihetta riemuun, sillä kiekko löytyi ensimmäisen kerran Järvisen selän takaa. Kotijoukkueen kavennusmaalista vastasi Arttu Pelli. Maali syntyi tasavajaalla, sillä kotijoukkueen Mikko Virtanen sekä Sportin Michael Parks istui kahden minuutin rangaistuksiaan.

Toisessa erässä torjuntoja oli paljon vähemmän kuin ensimmäisellä kaksikymppisellä, sillä Järvenpää otti neljä koppia ja toisessa päässä virkaveli Järvinen torjui viisi laukausta.

Kolmas erä oli pelitapahtumien osalta kotijoukkueen hallintaa, sillä se ensin tuli maalin päähän, kun pelikello näytti aikaa 44.24. Kotijoukkueen toisesta maalista vastasi Anrei Hakulinen. Hakulisen maali syntyi ylivoiman aikana, sillä vierasjoukkueen Ville Viitaluoma oli kahden minuutin istunnollaan. 

Ajassa 55.28 kotijoukkue tuli lopulta tasoihin, kun Jake Newton pääsi iskemään kiekon ohi vaasalaisten maalilla torjuneen Järvisen. Newton iski tasoitusmaalin entistä seuraansa vastaan. 

Enempää maaleja ei nähty varsinaisella peliajalla, joten edessä oli viiden minuutin jatkoaika. Jatkoajalla molemmat joukkueet saivat luotua useita maalintekotilanteita, mutta ratkaisua ei syntynyt, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailusta.

Newton pääsi voittomaalikilpailussa rankaisemaan entistä seuraansa uudemman kerran, sillä hän oli ainoa onnistunut vetäjä. Näin ollen Kouvolaan jäi lopulta kaksi sarjapistettä, ja Vaasaan matkasi yksi sarjapiste.

Kotijoukkueen päävalmentaja Tuomas Tuokkola summasi erittäin lyhyesti ottelun jälkeen joukkueensa hienoa nousua voittoon. 

— No, aikamoinen ilta oli kaiken kaikkiaan. Voitettiin peli. Huomenna jatketaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo