SaiPa kiihdytti KooKoon rinnalle ja ohi

LIIGA / Raportti
Jonatan Tanuksen sitkeys palkittiin KooKoota vastaan.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Suomi 100 -juhlaotteluna toiminut kauden kolmas Kaakon derby ei tarjoillut juuri klassikon aineksia päätöserää lukuun ottamatta.

KooKoo tuli otteluun vauhdilla, ja ensimmäiset kymmenen minuuttia pelattiin lähestulkoon yhtä maalia. Isäntien vauhdikas pelaaminen pakotti vierailijat ottamaan jäähyjä, ja kotijoukkueen tehokas ylivoima tuotti salamamaalin jo ensimmäisellä yrittämällä.

Ennen tätä kautta koko uransa SaiPaa edustanut Tomi Leivo ohjasi luistimella Arttu Pellin syötön ohi SaiPan maalilla pelanneen Frans Tuohimaan.

Vahvasta hallinnasta huolimatta todelliset vaaran paikat olivat vähissä. Toni Kähkösen läpiajo alivoimalla oli kotijoukkueen paras tilaisuus maalin lisäksi. Tuohimaa piti kuitenkin luukut kiinni.

Myös Juha Järvenpää pääsi KooKoon maalilla suhteellisen helpolla. Roy Radke kyllä harhautteli itsensä kasvokkain Järvenpään kanssa, mutta maalivahti veti pidemmän korren.

Erän loppuhetkillä SaiPa sai pedattua Jonatan Tanukselle vielä laadukkaan tekopaikan, mutta miehen veto jäi Järvenpään patjaan.

Kotijoukkue onnistui maalinteossa toistamiseen, kun tehopuolustaja Jake Newton riisti kiekon SaiPan pelaajilta ja Malte Strömwall pääsi nokikkain Tuohimaan kanssa. Kiekko kimpoili lopulta ruotsalaishyökkääjän luistimesta sisään.

Myöhemmin Strömwallin suoraan Tuohimaan syliin päätynyt veto katkaisi isäntien hyvän pyörityksen.

Takaa-ajon alkutahdit ylivoimalla

SaiPa onnistui vihdoin maalinteossa erän loppuminuuttien ylivoimalla, kun Cody Kunyk ohjasi taidokkaasti Topi Nättisen kovan laukauksen maaliin.

Sama kaksikko juoni myös keltamustien toisen tekopaikan aiemmin. Nättisen rystynosto ei kuitenkaan yllättänyt Järvenpäätä.

SaiPa pääsi hakemaan tasoitusta vielä toisen erän viimeisen minuutin ylivoimalla. Joukkue sai hyvän pyörityksen aikaiseksi ja paikkaa pedattiin jälleen Tanukselle. Tasoitus jäi silti odottamaan päätöserään.

Kolmannessa erässä sputnikit vyöryivät vahvasti hyökkäysalueelle. Paikkoja riitti, ja lopulta pitkä pyöritys tuotti tasoituksen Radken pelatessa Anssi Löfmanille tekopaikan, josta ei enää voinut erehtyä. Sama kaksikko juoni jo aiemmin tilanteessa oivan paikan.

SaiPan vahva ote tuntui vain yltyvän maalin jälkeen, ja lopulta useita paikkoja tuhlaillut Tanus vei vieraat ansaitusti johtoon.

KooKoo heräsi vielä tappioasemassa taistelemaan ja sai myös ylivoiman viisi minuuttia ennen loppua SaiPan väärästä vaihdosta.

Ylivoiman aikana paras paikka avautui kuitenkin SaiPan Kunykille, joka karkasi läpiajoon. Kanadalainen ei kuitenkaan onnistunut ujuttamaan kiekkoa Järvenpään jalkojen välistä sisään.

Loppuminuuteilla SaiPalla ei suurta hätää enää ollut. Näin ollen sputnikit palasivat jälleen voittojen tielle siirryttyään vieraskiertueelle.

Voitto oli SaiPalle kolmas peräkkäinen reissupeleistä. KooKoolle tappio taas tiesi vuorottelun jatkoa voitettujen ja hävittyjen pelien osalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo