KalPalle kahden pisteen arvoinen päänahka kärkijoukkue TPS:stä

LIIGA / Raportti
Mathew Maionen jatkoaikaosuma ratkaisi KalPalle kahden pisteen voiton TPS:stä.
KalPa ja TPS lähtivät illan otteluun yhdet voitto alla. Turkulaiset olivat vieneet joukkueiden kaikki kolme aikaisempaa kohtaamista tällä kaudella. TPS:n erittäin tehokas ylivoima ei toiminut tänään toivotulla tavalla ja KalPa otti voiton lopulta jatkoajalla.

KalPan ja TPS:n välisessä ottelussa alkoi kunnolla tapahtua vasta päätöserässä. Jos toinen erä mentiin ilman tilastomerkintöjä, niin päätöserässä niitä oli sitäkin enemmän. Erikoistilannepelaamista nähtiin läpi erän, molemmat joukkueet ottivat kolme jäähyä.

KalPa siirtyi johtoon Alexander Ruutun komealla maalilla. Eetu Luostarinen syötti kiekon maalin takaa Ruutulle, joka viimeisteli kiekon varmasti ohi TPS-vahti Oskari Setäsen. Osuma oli ykköskentän laiturille jo kauden 13.

− Ei ollut varsinaisesti harjoiteltu kuvio, mutta tänään päivällä käytiin vähän läpi. Ajateltiin kokeilla ja toimi hienosti, kertasi Ruuttu osumaansa.

Turkulaiset saivat yrittää tasoitusta parin ylivoiman verran KalPan johtomaalin jälkeen, mutta tulokset olivat laihoja. TPS sai kuitenkin tasoitettua ottelun vain 9,8 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Ilkka Heikkisen viivalämäri upposi ohi Niko Hovisen.

− Kyllä me minusta ansaittiin se piste tästä ottelusta, jaksettiin olla sitkeitä loppuun saakka, kertasi TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen ottelua.

Kaksi pistettä jäi lopulta Kuopioon Mathew Maionen jatkoaikaosuman myötä. Kiekko jäi vähän onnekkaastikin pyörimään TPS-maalin eteen ja Maione sai lapioitua kiekon turkulaisten verkkoon.

Vierasjoukkue TPS aloitti ottelun maalinteon avauserässä. Olli Juolevi heitti kiekon b-pisteen ulkonurkalta kohti maalia ja Markus Nurmi sai ohjattua kiekon ohi hölmistyneen KalPa-vahti Hovisen.

Turkulaisilla oli hyvä mahdollisuus mennä kahden maalin johtoon kilpipaitojen pelatessa ylivoimaa. Balazs Sebok menetti kiekon omalla alueellaan ja TPS:n Teemu Väyrynen veti kiekon b-pisteiden välistä tolppaan.

KalPa pääsi tasoittamaan pelin vain hetki avauserän ylivoiman päättymisen jälkeen. Tänään kuopiolaisten kokoonpanoon palannut Alexandre Texier lämäsi kiekon ohi Oskari Setäsen. Santeri Lukka ja Joni Ikonen tekivät maaliin hyvän esityön.

Vierasjoukkue oli toisen erän alkaessa aktiivisemmalla pelipäällä ja ottelutapahtumat keskittyivät KalPan puolustuspäätyyn. Kilpipaitojen useat harhasyötöt ja huolimaton kiekonkäsittely antoivat TPS:lle monissa kohtaa hyvät mahdollisuudet jatkaa hyökkäyspään myllytystään.

Erän mentyä ohi puolenvälin sai kotijoukkue jo enemmän kiinni omasta hyökkäyspelistään ja peli siirtyi myös turkulaisten puolustuspäähän. Päällisin puolin erä oli lopulta turkulaismerkkinen. TPS-valmentaja Kaskinen olisi toivonut enemmän joukkueensa toisen erän esityksiltä.

− Toisen erän rytminvaihdos ja se meininki mikä saatiin oli tosi hyvä. Meidän olisi pitänyt siihen ainakin se yksi maali saada runtattua. KalPalla ei ollut siinä kuin muutama minuutti, kun he olivat pelin päällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo