KalPa suli rumasti kotonaan kaudenavauksessa

LIIGA / Raportti
Mika Partanen iski ratkaisun Kuopiossa.
Kuva © Saimi Airaksinen
KalPa hallitsi peliä kotikaukalossaan ja näytti menevän jo kauden avauksessa voittoon Jukureista, kun se johti viime minuuteille saakka kahdella maalilla. Jukurit kuitenkin nousi pikatahtia tasoihin ja vei lopulta voiton jatkoajalla 4-3-numeroin.
Lähtökohdat 

KalPan harjoituskausi sujui mollivoittoisesti ja joukkue kärsi suuresta loukkaantumissumasta. Joukkueen ykkössentteri Jaakko Rissasen piti tehdä paluu kokoonpanoon Jukureita vastaan, mutta hän loukkaantui uudelleen perjantain aamuharjoituksissa ja joutui jäämään sivuun.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hovinen hoiti leiviskänsä melko hyvin, vaikkakin muutamaan otteeseen pomputteli kiekkoja eteensä. Kokonaisuutena kuitenkin perusvarma suoritus.

Puolustuspelaaminen 

Silloin kun Jukurit sai painetta kuopiolaispäätyyn, oli KalPa-puolustajien pelissä havaittavissa hätäilyä. jonka seurauksena tuli virhesyöttöjä. Kaksinkamppailupelissä kuopiolaiset olivat kuitenkin vahvoja myös omassa päässä.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPan hyökkäyspelaaminen oli avauserässä sekavaa, mutta toisessa erässä se löysi peliinsä juonta ja aktiivisella pelaamisellaan sai pidempiä pyörityksiä Jukureiden päätyyn. Joukkue oli myös vahva kaksinkamppailuissa ja karvasi kiekkoja rohkealla taklauspelillä. Tehottomuus kuitenkin vaivasi kuopiolaisryhmää. 17-vuotias Leevi Aaltonen oli yksi pirteimpiä ilmestyksiä kuopiolaisryhmässä, kuten myös ykkösketjussa pelanneet Frank Gymer ja Kai Kantola.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalla kuopiolaisryhmä teki yhden osuman, mutta muutoin ylivoimapelaaminen oli aika vaisua ja Jukurit selvitti erikoistilanteet melko helposti. Alivoimalla joukkue päästi yhden osuman, mutta muutoin hoiti sen vahvasti.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

KalPan tapaan myös Jukureiden harjoituskausi sujui tuloksellisesti alavireisesti. Pelaajiston osalta tilanne on kuitenkin parempi, sillä mikkeliläisryhmän kaikki pelaajat ovat pelikuntoisia.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi pelasi maalillaan varmasti ja piti Jukureita pystyssä varsinkin toisessa erässä KalPan pyörityksessä ottaen useamman loistotorjunnan. 

Puolustuspelaaminen 

KalPa-hyökkääjille avautui melko runsaasti tilaa hyökkäysalueella, mutta puolustus uhrautuvasti taisteli maalinedustalla pitäen KalPan ykkössektorin tilanteet kohtuullisissa lukemissa. Paineen alla virheitä tuli jonkin verran ja sen ansiosta KalPa sai pidempiä pyörityksiä aikaan. 

Hyökkäyspelaaminen 

Ensimmäinen ja toinen erä olivat hyökkäyspelin osalta vaisuja, vaikka muutamia tilanteita joukkue loikin suorista hyökkäyksistä. Pelin avaamisessa oli vaikeuksia kotijoukkueen lyödessä painetta päädyssä. Kolmannessa erässä mikkeliläisryhmä esitti ottelun parasta antiaan hyökkäyspäässä, kun se sai aikaan muutamia pidempiäkin hyökkäyksiä ja lopulta nousikin tasoihin. Mika Partanen pelasi vahvan ottelun ykkösketjun laidalla keräten tehot 1+2.

Erikoistilanteet 

Jukureilla oli pakkopelinsä kanssa hankaluuksia, vaikka se ensimmäisestä ylivoimastaan kiekon maaliin survoikin. Alivoimansa se tappoi kuitenkin mallikkaasti.

Ottelun ratkaisu 

Mika Partanen karkasi jatkoajalla läpiajoon ja Otto Leskinen joutui koukkimaan häntä rangaistuslaukauksen arvoisesti. Partanen iski rangaistuslaukauksen vuorenvarmasti sisään ja ratkaisi lisäpisteen Jukureille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo