HIFK ryösti voiton Oulusta Juhamatti Aaltosen johdolla

LIIGA / Raportti
Juhamatti Aaltonen teki kaksi maalia entistä seuraansa vastaan.
Tehoton kärppäjoukkue ei onnnistunut hyödyntämään pelin hallintaa ja maalipaikkoja. Juhamatti Aaltosen kaksi maalia ja Kevin Lankisen torjunnat ratkaisivat pelin vieraille.

Oulun Raksilaan tällä kertaa HIFK:n paidassa palannut Juhamatti Aaltonen osoitti taitonsa jo ensimmäisessä erässä. Avausmaali syntyi erän puolivälissä. Aaltonen kuljetti kiekkoa Kärppäalueella ja tarjoili hienosti Miro Heiskaselle, jonka laukaus lipui Jussi Rynnäksen patjatorjunnasta maaliin.

Ensimmäisen erän aikana Raksilassa muisteltiin mainoskatkon aikana HIFK:n paidassa olleita entisiä Kärppäpelaajia. Aaltonen ja Niklas Bäckström saivat kunnianosoituksen videotaululla. Aaltoselle ilta oli erityinen:

− Hatunnosto Kärpille kunnianosoituksesta. Oltiin aika purjeessa, mutta puolustettiin hyvin. Anteeksi maaleista, mutta nyt pelataan HIFK:n paidassa. Olen onnellinen voitosta.

Kärppien paine oli kovimmillaan toisessa erässä. Kotijoukkue kulutti kuitenkin aikaansa hyökkäysalueen kulmissa ja laidoilla, eikä saanut kiekkoa maaliin. Lähimpänä maalia oli Mika Pyörälän ohjaus Lasse Kukkosen laukauksesta. Kärppävalmentaja Kai Suikkanen ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen:

− Voisihan sitä sanoa, että oltiin hyviä, kun hallittiin peliä ja luotiin kaksikymmentä maalipaikkaa. Mutta eihän me silloin olla hyviä jos saadaan tehtyä yksi ainut maali. Vastustaja oli maalintekotilanteissa paljon parempi. Siinä on meille paljon opittavaa.

Aaltosen déjà vu -maalit ratkaisivat pelin

Kärpät tasoitti pelin kolmannen erän alussa ylivoimalla. Niklas Olausson vei kiekon kulmasta maalille ja laittoi kiekon ohi Kevin Lankisen. Ylivoiman jälkeen Kärpillä oli muutama hyvä paikka. John Albertin tolppalaukaus kävi lähimpänä maalia.

Viimeisessä erässä nähtiin pelottava tilanne. HIFK:n Thomas Nykopp törmäsi pää edellä Kärppien Mikko Lehtoseen. Nykopp vietiin jäältä paareilla pukukoppiin ja sieltä sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Aaltonen ratkaisi pelin kolmannen erän puolivälissä muutamassa minuutissa kahdella maalilla. Corey Elkinsin korkeat lättysyötöt tippuivat Aaltoselle, joka ampui molemmat rannelaukaukset maaliin Jussi Rynnäksen räpyläkäden alta.

− Kyllähän tämä meni ihan ryöstön puolelle. Oltiin aika paljon heikompia tänään pelissä, mutta pystyttiin raapaiseman kolme pistettä. Lankinen pelasi upeasti maalissa ja Juhiksen pari maalia ratkaisi pelin, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen summasi pelin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo