Immosen räkämaali toi JYPille ison päänahan − "Ei tuosta pelit kovene"

LIIGA / Raportti
Avausmaali jäi lopulta ainoaksi kovan taistelun päätteeksi.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Vuoden 2018 ensimmäisessä kiekkonäytöksessä Hippoksella nähtiin runsaasti vauhtia, mutta vähän maaleja. 1−0-päättynyt ottelu toi JYPille kuudennen peräkkäisen voiton.

JYPin ja Tapparan ottelut ovat perinteisesti olleet todellisia viihdepläjäyksiä, joista maaleja ei ole puuttunut. Esimerkiksi vuodesta 2013 lähtien keskinäisissä otteluissa on jääty vain kertaalleen alle viiteen maaliin. Myös molempien joukkueiden edeltävissä otteluissa oli nähty runsaasti maaleja.

Tällä kertaa maali-iloitteluun ei ylletty, mutta tämä ei tarkoittanut viihdearvoltaan heikkoa jääkiekkoa. Tapahtumia riitti molemmissa päädyissä, kun kaksi laadukasta joukkuetta taistelivat. JYP oli kenttätapahtumissa niskan päällä, eikä avauserän paikkojen tuhlailu lopulta kostautunut.

Lopulta JYP nappasi jälleen voiton kirvesrinnoista.

− Aina pitää olla tyytyväinen, kun pitää nollat. Ei tuosta juuri pelin taso tässä liigassa nouse, Marko Virtanen kertasi.

Nukahduksia puolustuspäässä

Molemmat joukkueet pyrkivät pitkään hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen, jolla yritettiin saada aikaiseksi rakoja puolustavaan viisikkoon. Nämä raot jäivät kuitenkin eritoten JYPin puolellä vähiin. Tappara oli paineen alla haavoittuvainen, minkä vuoksi kirvesrinnat eivät tahtoneet saada riittävästi happea puolustuspelaamiseensa.

− Tiukkaa pienten marginaalien peliä, jossa kamppailupelaaminen nousi todella isoon rooliin, Jukka Rautakorpi tuumasi.

Tappara pyrki hyödyntämään laadukasta pakkikalustoaan hyökkäystensä päättämisessä, mutta tämä osasto muodostui enemmän uhkaksi kuin mahdollisuudeksi. Kova paine viivamiehiin johti riistoihin, joista isännät pääsivät ylivoimahyökkäyksiin.

Vahva ketju vastaan ketju-pelaaminen osoitti vahvasti Matti Järvisen ketjun vahvuuden nelosketjuna, kun taas esimerkiksi Otto Rauhalan ketju oli jatkuvissa ongelmissa Antti Suomelan jotamaa kolmikkoa vastaan.

Laadukkaista maalipaikoista huolimatta avausosumaa saatiin odottaa lähes ottelun puoliväliin saakka, kunnes Jarkko Immonen pääsi sohimaan irtokiekon verkkoon. 

− Toiseen erään nostimme hieman aktiivisuutta, ja sitä kautta pääsimme pelin päälle, Virtanen saneli.

Myös JYPin puolella kovan pelinopeuden ottelussa sattoi pahempia arviointivirheitä, mutta Tappara ei onnistunut iskemään maalia. Kun parhaasta paikasta Jukka Peltola laukoi tolppaan, toiselle erätauolle lähdettiin JYPin 1−0-johdossa.

Ei passivoiduta!

JYP tiedosti johtonsa kapeuden, eikä lähtenyt päätöserään vain peruuttelemaan. Virtauksen hallinta vei parasta terää valkopaitojen vastahyökkäyksistä, joihin lähdettiin terävästi monen miehen voimin.

Viimeiselle kymmenminuuttiselle Tapparan hönkä pakotti JYPiä hieman enemmän puolustusasetelmiin. Muutamat kiekonmenetykset avasivat hyviä maalipaikkoja, mutta Jussi Olkinuora ei ollut tänään ohitettavissa. Näin hurrikaaniryhmä pelasi toisen peräkkäisen nollapelin.

− Hyvää vieraspelaamista meiltä. Ei joukkuetta voi juuri muusta kuin nollasta maalista tukistaa, Rautakorpi summasi.

Molempien joukkueiden urakointi jatkuu perjantaina vierasottelulla. Tappara matkaa TPS:n vieraaksi, kun taas JYPille vastaan asettuu KalPa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo