Oma koira puraisi, mutta JYP ei suostunut lamaantumaan

LIIGA / Raportti
Perjantai-illan ottelu oli kovaa taistelua.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Ottelun alla mielenkiintoisin yksityiskohta Järvi-Suomen paikalliskamppailuun oli Nättisten kohtaaminen. Jyväskylästä Mikkeliin lainalle siirtynyt Topi kohtasi serkkunsa Joonaksen, joka oli ensimmäistä kertaa pelikunnossa rannevammansa jälkeen.

Serkukset olivat valokeilassa ensihetkistä alkaen, kun Jukurit siirtyivät nuoremman serkuksen maalilla 0−1-johtoon.

− Itse en juuri kerennyt kiinnittää muihin huomiota, kun oma peli oli niin hakemista, serkuksista vanhempi naurahti.

− Omalla kohdalla oli ainekset huomattavasti pahempaankin loukkaantumiseen. Nyt pitää vain yrittää nopeasti päästä kiinni pelirytmiin.

Käytetyt hetket

Varsinkin ottelun kaksi ensimmäistä erää perustuivat vaihteleviin voimasuhteisiin. Jukurit esitti pitkässä juoksussa pelaavampaa kiekkoa onnistuen rakentamaan hyvässä rytmissä hyökkäyksiä.

JYP onnistui saamaan runsaasti näennäistä painetta jukurialueelle, mutta mikkeliläiset tukkivat ykkössektoria vahvasti. Vasta toisessa erässä onnistumaan alkaneet suorat hyökkäykset toivat isännille laadukkaita tekopaikkoja, mutta Sami Rajaniemi oli maalillaan vakuuttava.

− Pelimme käynnistyi hitaasti. Emme ole kuitenkaan kokeneet sen suurempaa ahdistusta hukatuista paikoista, Nättinen tuumi.

Myös ensimmäisessä, mutta varsinkin toisessa erässä Jukurien peli rakentui vahvasti oman hetken odottamiseen. Vahvasti keskustaa tukkineet keltapaidat saivat harvoja, mutta sitäkin laadukkaampia paikkoja.Paras paikka aukesi Olli Sipiläiselle, joka karkasi läpiajoon JYPin kesken olleen vaihdon aikana.

Koska JYP ei saanut toisen erän vahvan hetkensä aikana maalia aikaiseksi, tuttu kärsimättömyys alkoi näkyä. Paineen purkamiset ja karvaustilanteet olivat huolimattomia, minkä johdosta Jukurit selvisi astetta helpommin ahdingoistaan.

Bensa loppui kesken

Jukureilla oli peli alla torstai-illalta Tapparaa vastaan. JYP puolestaan oli saanut hakea tuntumaa viikon levon kautta. Tämä alkoi näkyä varsinkin päätöserässä, kun Jukurit alkoi jäädä potkun jälkeen.

Hurrikaaniryhmältä alkoi näkyä pienimuotoista pelin rytmittämistä, jolla alueelle päästiin sisään ja sen jälkeen haettiin pitkiä hyökkäyspään pyörityksiä.Yhden näiden päätteeksi isännät karkasivat 2−1-johtoon Jerry Turkulaisen osumalla.

− En tiedä alkoiko vastustaja hyytyä vai saimmeko vain otetta, Nättinen pyöritteli.

Lopulta JYPin ote ei yhtä huolimatonta rangaistusta lukuun ottamatta herpaantunut, vaan Valtteri Hotakaisen osuma tyhjään maaliin varmasti isännille 3−1-voiton.

− Kuten näkyy, helvetin tärkeä voitto meille, Nättinen viittasi käytävällä olleisiin voitonjuhliin.

Jukurit pääsee viettämään lomaa, mutta JYP kohtaa lauantaina Kärpät Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo