Miklik ratkaisi pronssimitalit JYPille - Puustisen hattutemppu laiha lohtu

LIIGA / Raportti
JYP päätti kautensa voittoon.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Perjantai-iltana Jyväskylässä JYP ja HIFK taistelivat pronssisista mitaleista. Ottelusta muodostui runsasmaalinen mittelö, jossa nähtiin hattutemppukin. Lopulta ottelu venyi jatkoerään, jossa Michel Miklik ratkaisi voiton JYPille.

Ensimmäinen erä alkoi HIFK:n hienoisessa hallinnassa. Helsinkiläiset saivat luotua muutamia pitkiä pyörityksiä, mutta maalipaikkoihin hallinta ei vielä kestänyt.

JYP otti tahtipuikon itselleen maalien merkeissä, kun joukkueen kapteeni Juha-Pekka Hytönen vei kotijoukkueen 1-0-johtoon. Tästä ei mennyt kuin minuutti, kun Janne Tavi vei maalin edestä hurrikaanipaidat jo 2-0-johtoon ylivoimalla.

HIFK tuli maalin päähän, kun Juuso Puustinen laukoi heti aloituksen jälkeen kiekon ohi JYPin maalivahdin Juho Olkinuoran. Maalista vierasjoukkue sai lisää virtaa ja saikin luotua loistavia maalipaikkoja. JYPin oman alueen puolustuspelaaminen oli heikkoa ja viisikko repeili, minkä myötä HIFK pääsi namuttelemaan maalipaikoissa, mutta Olkinuora otti näyttäviä torjuntoja.

Kauaa ei HIFK:n tarvinnut päätään lyödä seinään ennen kuin tasoitusmaali syntyi. Ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Joonas Rask laittoi torjunnasta tulleen kiekon tyhjään maaliin.

Toisen erän alku oli kotijoukkueen hienoista hallintaa. Muun muassa Antti Suomelan ketju, laidoilla Robert Rooba ja Joonas Nättinen, saivat pitkiä pyörityksiä aikaan hyökkäysalueella. Hallinta tuotti lopulta tulosta, kun Hytönen vei maalin edestä kotijoukkueen illan toisella maalillaan 3-2-johtoon.

HIFK ei tästä hätkähtänyt vaan sai peliään parempaan ja parempaan suuntaan erän vanhetessa. Ottelun kuva jatkui toisessa erässä samanlaisena kuin ensimmäisessäkin. Huolimatonta kiekollista pelaamista, mikä näkyi harhasyötöissä ja kiekonmenetyksissä. Tästä HIFK tekikin tasoitusmaalinsa.

Nolan Yonkman syötti maalin takana kiekon suoraan Puustisen lapaan, joka tarjoili maalin eteen unohtuneelle Roope Hintzille, joka ei paikastaan erehtynyt. Maalinsa jälkeen HIFK alkoi saamaan painetta aikaan ja sai luotua muutamia laadukkaita maalipaikkoja.

Huolimaton pelaaminen näkyi myös JYPin oman puolustusalueen puolustuspelaamisessa, kun merkkauspelaaminen oli varsin löyhää. Tämän ansiosta HIFK sai luotua maalipaikkoja hienosti syöttelemällä. JYP meni kuitenkin vielä erän loppuhetkillä 4-3-johtoon, kun Henri Kanninen laukoi kiekon ohi Kevin Lankisen.

HIFK tasoihin ottelun loppuhetkillä

Kolmas erä alkoi tarkemmissa merkeissä. JYP tyytyi puolustamaan johtoaan ja antoi kiekonhallinnan HIFK:lle. Vierasjoukkue saikin luotua muutamia maalipaikkoja, mutta Olkinuora otti tärkeitä torjuntoja. Puustinen toi lopulta vierasjoukkueen tasoihin illan toisella maalillaan, kun viimeistä erää oli pelaamatta viitisen minuuttia. 

JYP meni kuitenkin vielä johtoon, kun Sami Niku pommitti ylivoimalla kotijoukkueen 5-4-johtoon. Tämä johto ei kuitenkaan vieläkään riittänyt JYPille, vaan vierasjoukkue tuli vielä kertaalleen tasoihin. Puustinen toi joukkueensa tasoihin tulisella laukauksellaan.

Näin mies teki illan kolmannen maalinsa ja viidennen tehopisteensä. Myös Hintz saalisti ottelussa viisi pistettä. Jatkoerässä ratkaisu nähtiin nopeasti. Michel Miklik pääsi laidasta puolittaiseen läpiajoon ja laukoi tulisesti pronssimitalit JYPille. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo