Jukurit ja Tappara viihdyttivät viime sekunneille saakka - Kuusela jatkoajan sankarina

LIIGA / Raportti
Valtteri Kemiläinen tuuletti kahdesti Jukureita vastaan.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Jukureiden ja Tapparan välinen ottelu tarjosi kiekkoviihdettä aivan loppuun saakka, sillä tamperelaisryhmässä käpeissä ollut voitto lipui sieltä yhtä äkkiä kuin oli tullutkin Jukureiden tasoittaessa ottelun viisi sekuntia ennen loppua. Lopulta kirvesrinnat veivät ottelusta kuitenkin kaksi pistettä 4-3-lukemin.

Ottelun avauserä oli täysin Tapparan hallintaa, mutta pitkät pyöritykset eivät meinanneet tuottaa tulosta Jukureiden puolustaessa tiiviisti keskustaa. Lopulta hallinta kuitenkin tuotti toivotun tuloksen, kun Jere Karjalainen pääsi erän viimeisellä minuutilla laukomaan Otto Rauhalan tarjoilusta vieraat taukojohtoon.

− Meillä oli pari päivää sitten peli Raumalla ja pitkä reissu takana, niin en tiedä vaikuttiko se vai mikä meidän peliin. Ehkä eniten vaikutti kuitenkin Tappara ensimmäisessä erässä. Tappara vei sitä erää suvereenisti ja meiltä meinasi jäädä peli pelaamatta kokonaan, jukuriluotsi Risto Dufva kuvaili ensimmäistä erää.

Toisen erän alkukin oli tamperelaisryhmältä vahva ja se pääsi kokeilemaan ylivoimaakin heti alussa. Mikkeliläisryhmä kuitenkin tappoi alivoimansa ja hetki sen päättymisestä Ville Leskinen sivalsi 1-1-tasoitusosuman. Osuma herätti kotijoukkueen ja se nousi pelin päälle, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta se ei onnistunut yllättämään Christian Heljankoa uudelleen.

Tappara kuitenkin meni erän lopussa ylivoimalla uudelleen johtoon, kun Valtteri Kemiläinen pommitti siniviivalta kiekon Sami Rajaniemen selän taakse.

− Ensimmäinen erä oli hyvä meiltä ja oltiin pelissä kiinni. Tiedettiin kyllä, että vastustaja tulee parantamaan toiseen erään, koska he eivät alussa siihen tunteeseen päässeet. Kieltämättä jäätiin vähän jalkoihin siinä toisen erän ensimmäisellä kympillä, mutta saatiin sitä raavittua paremmaksi erän loppupuolella, Tappara-käskijä Jukka Rautakorpi totesi.

− Joukkue suoristi itsensä kuitenkin komeasti toiseen erään ja pelattiin tosi hyvä toinen erä. Tultiin eloon uudestaan ja saatiin niinkin hyvää joukkuetta kuin Tappara vastaan peli vielä aikaiseksi, Dufva summasi.

Päätöserässä tiukka kamppailu jatkui tasaisena. Tapparan pelaaminen näytti varmistelevalta ja Jukurit pyrki aktiivisella pelaamisella rikkomaan sitä. Mikkeliläisryhmä nousi lopulta tasoihin ajassa 53.36, kun Joonas Kalliola löi ylivoimalla maalinedustalta 2-2-maalin.

Erän lopussa molemmille tarjottiin mahdollisuutta iskeä ylivoimalla ottelulle ratkaisu. Jukurit ei omassa yrityksessään onnistunut, mutta Tappara onnistui ja Kemiläinen iski 22 sekuntia ennen päätössummeria vierailijat 3-2-johtoon. Tilanteen jälkimainingeista Jukureille tuomittiin vielä joukkuerangaistus. 

Jotta draaman kaari olisi ollut täydellinen, ei Kemiläisen maali jäänyt kuitenkaan illan viimeiseksi. Jukurit otti välittömästi kiekon saatuaan maalivahdin pois ja pelikelloon jäi aikaa ainoastaan kuusi sekuntia, kun Janne Ritamäki ohjasi 3-3-tasoituksen.

Tappara pääsi aloittamaan jatkoajankin ylivoimalla ja se hyödynsi sen nopeasti. Jatkoerä ehti vanhentua vain 29 sekuntia, kun Kristian Kuusela survoi maalinkulmalta voittomaalin, joka hyväksyttiin nopean videotarkistelun jälkeen.

− Päätöserässä molemmilla oli paikkansa ja vähän onnekkaasti tietysti tultiin tasoihin. Tavoite oli tänä aamuna, että poislähtiessä yleisöllä on sellainen mieli, että tätä halutaan ensi syksynä nähdä lisää. Varmasti ei jättänyt ketään kylmäksi, kaikenlaista tuolla jäällä tapahtui, Dufva päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo