Lukko taivutti Jukurit tiukassa taistossa - "Oli ihan vakavamielinen leikki"

LIIGA / Raportti
Lukko pääsi juhlimaan voittoa Mikkelissä.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Mikkelin Jukureiden ja Rauman Lukon välinen harjoitusottelu oli tasaista vääntöä. Raumalaisvieraat onnistuivat lopulta kääntämään kamppailun edukseen 4-2-numeroin, vaikka olivatkin jo kahden maalin tappioasemassa.

Jukurit aloitti ottelun räväkästi ja Zach Budish laukoi minuutin pelin jälkeen kiekon ensimmäistä kertaa Sebastian Ylösen selän taakse. Mikkeliläisryhmän vahva meno jatkui hetkeä myöhemmin, kun Markku Flinck lisäsi komealla laukauksella johdon 2-0:aan ylivoimalla ajassa 6.11.

Väkevästi läpi ottelun esiintynyt Jukureiden kakkosketju oli iskeä taululle jo kolmannen osuman erän puolivälin jälkeen, kun Budish irtosi läpiajoon ja Valentin Clareaux koukki hänet kumoon rangaistuslaukauksen arvoisesti. Yhdysvaltalaishyökkääjän yritys päätyi kuitenkin maalirautoihin.

Ensimmäinen erätauko jouduttiin aloittamaan noin kahdeksan minuuttia ennen erän päätöstä jään hajottua. Tauon jälkeen Lukko onnistui kaventamaan ottelun, kun ruotsalaishyökkääjä Joakim Hillding laukoi jukuripuolustajan blokkauksesta kimmonneesta kiekosta 2-1-osuman.

− Meidän pelimme oli tosi pirteää alusta asti, että ei me oltu siinä pelissä mitenkään huonompia. Ekassa vaihdossa tuli hieno jukurimaali ja toinen ylivoimamaali, missä meidän ensimmäistä peliä pelannut veskarimme vähän sijoittui väärin. Meillä oli itse asiassa laukauksia enemmän kuin Jukureilla siihenkin mennessä, kommentoi raumalaiskäskijä Pekka Virta avauserää.

"Noustiin hienosti ja ansaittiin voitto"

Toisessa erässä Lukko jatkoi maalitehtailuaan, kun hyvän ottelun pelannut Lauri Tukonen napautti maalin edestä kiekon Sami Rajaniemen selän taakse. Tasoitusosuman jälkeen mikkeliläisryhmän peliä sotkivat kolme peräkkäistä rangaistusta ja lopulta Arttu Ilomäki tälläsi vierailijat 3-2-johtoon.

Päätöserässä raumalaisryhmä pelasi jämäkkää peliä ja onnistui hyydyttämään kotijoukkueen pelaamisen varsinkin erän alkupuoliskolla. Jukureille tarjoutui mahdollisuus tasoitusosumaan kolmisen minuuttia ennen loppua ylivoimalla, mutta muutamista hyvistä tilanteista huolimatta kiekko ei löytänyt tietään maaliin asti. Lukko-puolustaja Rony Ahonen iski lopulta ottelulle viimeisen niitin laukomalla omasta päästä 4-2-osuman tyhjään maaliin.

− Olen oikein tyytyväinen peli-intensiteettiin, työmäärään sekä luistelun määrään. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että ollaan pitkässä reissussa ja meillä oli huono tunnelma Lahden pelin jälkeen. Ladattiin tähän kovin lisää ja saatiin epäonninen startti tähän peliin, että jouduttiin 2-0-tappioasemaan. Mielestäni noustiin hienosti ja ansaittiin voitto, summasi Virta.

− Sillä tavalla oli hyvä peli, että molemmat yrittivät täysillä, eikä ollut mikään harjoituspelilätkyttely. Oli ihan vakavamielinen leikki, niin silloin saadaan sitä oikeaa materiaalia, jukuriluotsi Risto Dufva totesi.

Dufva näki omiensa suorituksessa positiivisia asioita tappiollisesta tuloksesta huolimatta. Kehitettävääkin pelissä oli, mutta eteenpäin menemistä keskiviikkoiseen KalPa-peliin nähden oli tapahtunut.

− Kyllähän meidän pelillinen kriteeristö pitää olla vielä korkeammalla tasolla, mitä se oli tänään tai mitä se oli KalPa-pelissä, Dufva linjasi.

− Mielestäni tänään hyökkäyspelissä oli paljon hyviä asioita, ehkä enemmänkin kuin siinä KalPa-pelissä. Semmoinen eteenpäin nitkahtaminen tässä ainakin tapahtui.

» Lähetä palautetta toimitukselle