Sinnikäs taistelu toi vain lohtupisteen Jukureille

LIIGA / Raportti
Juha-Pekka Hytönen onnistui maalinteossa 700. Liiga-ottelussaan.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Mainiosti matkapeleissä tällä kaudella onnistunut JYP oli jälleen tyly vierailija. Jukurit sai kirivaihteen päälle ja tuli vielä rinnallekin, mutta lopulta ohittaminen osoittautui mahdottomaksi.
Lähtökohdat 

Jukurit keikkui sarjataulukon puolivälin paikkeilla ennen tiistai-iltaa. Edelliset ottelut ovat silti joukkueelta sujuneet mollivoittoisesti, sillä kolme edellistä peliä ovat tuoneet mikkeliläisille vain kolme pistettä. Runkosarjan alussa Jukurit ehti jo kohdata JYPin kertaalleen, jolloin joukkue nappasi Jyväskylästä selvänumeroisen vierasvoiton.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi suoritti läpi illan vahvasti. Erityisesti avauserässä ja erikoistilanteiden aikana mies venyi useampaan tärkeään torjuntaan.

Puolustuspelaaminen 

JYPin aktiivisen hyökkäyspelin alla Jukurit oli useaan otteeseen helisemässä, mutta koko joukkue jaksoi puolustaa läpi pelin uhrautuvaisesti.

Kolmannessa erässä Jukurit jaksoi sitkeästi suorittaa omaa peliään eikä lähtenyt puolustuksen kustannuksella hyökkäämään, ja lopulta kärsivällisyys palkittiin kahdella maalilla.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelin edetessä Jukureiden hyökkäys piristyi selvästi. Ottelu kääntyi puolivälin jälkeen muutenkin vauhdikkaammaksi, jolloin kentällä ei nähty niinkään kauniita kikkailuja, vaan reippaampaa rellestystä molemmissa päissä.

Erikoistilanteet 

Jukurit joutui kovaan paineeseen heti avauserässä Aleksi Salosen saadessa 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Joukkue oli todellisessa pyörityksessä JYPin hyvän ylivoiman alla, mutta alivoimapelaaminen mikkeliläisillä oli sinnikästä. Kauden jatkoa ajatellen Jukureiden alivoima kaipaa silti vielä lisää aggressiivisuutta, sillä tiistaina otteet olivat hieman vaisuja.

Ensimmäinen ylivoimamahdollisuus Jukureille tarjoutui vasta pelin puolivälin tienoilla. Vaikka tuloksellisesti otteet jäivät heikoiksi, joukkueen ylivoimapyöritys oli silti yllätyksellistä.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

JYP on sarjataulukossa valahtanut häntäpäähän, johon joukkue kaipaa kipeästi parannusta pisteiden valossa. Tiistai-illan vastustajansa Jukureiden tavoin edelliset kolme ottelua tuottivat ainoastaan kolme pistettä jyväskyläläisille.

Maalivahtipelaaminen 

Joona Voutilainen ei maalillaan joutunut liikoja hikoilemaan illan aikana. Jukureiden kahdelle osumalle maalivahti ei kuitenkaan voinut mitään.

Puolustuspelaaminen 

JYPin painopiste ottelussa tuntui olevan ärhäkässä hyökkäyspelissä, mutta pahoja puutteita ei löytynyt puolustuspelaamisestakaan. Kaksi erää jyväskyläläiset vaikuttivat hallitsevan kenttätapahtumia hyvin kliinisesti, mutta pienet herpaantumiset antoivat Jukureille tilaisuuden viedä ottelu vielä voittomaalikilpailuun asti.

Hyökkäyspelaaminen 

Ottelun alkusekunneilta lähtien JYPin hyökkäyspeli oli sähäkkää. Joukkue luotti kovaan karvaukseen, ja erityisesti paluumuuttaja Julius Nättinen tuntui olevan aina siellä, missä tapahtuu.

Kolmannessa erässä JYP ehkä passivoitui myös hyökkäyksessään hieman liikaa, jonka Jukurit hyödynsi kahdella maalillaan.

Erikoistilanteet 

Jo avauserä tarjosi jyväskyläläisille ylivoimamahdollisuuksia, mutta joukkue ei aktiivisesta pyörityksestä huolimatta kyennyt niitä hyödyntämään. Erityisesti ykkösylivoima sai luotua vaarallisia paikkoja Jukureiden maalille.

Kolmas ylivoima lopulta toden sanoi, ja illan toinen 700. Liiga-ottelun tähti Juha-Pekka Hytönen osui maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo