Kurinalainen Ilves selätti läpsyttelemään tulleen HIFK:n − "Tämä oli tällainen valmentajan päivä"

LIIGA / Raportti
Selin ei ollut omiensa peliin tyytyväinen, vaan tuomitsi toiminnan läpsyttelyksi.
Kuva © Saana Hakala
Ilves ja HIFK mittelivät Liigan keskiviikkoillan ainoassa kamppailussa Tampereella. Kotijoukkue pyrkii kynsin hampain mukaan pudotuspeleihin, kun taas helsinkiläiset yrittävät sementoida paikkansa kuuden joukossa.

Kamppailu leimahti kunnolla liekkeihin toisen erän lopulla, kun Ilves käänsi nopealla tahdilla tappioasemansa 2−1-johdoksi Sami Sandellin ja Teemu Rautiaisen osumilla. Kotijoukkueella oli ollut pitkä hyvä painejakso, mutta tulosta ei ollut syntyä millään. Lopulta Sandellin napakka rannekuti ohitti Atte Engrenin.

HIFK tuli ottelun alkuun hyvin, vaikka Ilvekselläkin oli tekopaikkansa. Muun muassa huippuvireessä oleva Ville Meskanen pääsi puolittaiseen läpiajoon, jonka helsinkiläispuolustus onnistui selvittämään.

− HIFK on ollut tulikuuma jo pidemmän aikaa, mutta me onnistuimme pitämään intensiteettimme yllä koko ottelun ajan. Tämä oli tällainen valmentajan päivä tällä kertaa − jokainen äijä oli katse siellä, missä peli oli, kiitteli Ilves-luotsi Karri Kivi omiensa esitystä.

Avauserä oli suurilta osin tunnusteleva, eikä kumpikaan painanut kaasua aivan pohjaan asti. HIFK:lla oli ylivoimamahdollisuus, mutta se ei tuottanut kummoisia tilanteita. Toisenkin erän alku enteili shakkipelin jatkumista, mutta Jarkko Malisen tekemä maali avasi paitsi tulostaulun, myös joukkueiden pelin.

Joona Koppasen johtama Ilves-nelonen möyri terhakkaasti Engrenin maalilla hetki HIFK-keskushyökkääjän osumasta.

Ilves ratkaisi toisessa erässä

Toisen erän loppu olikin kotijoukkueen näytöstä, kun ensin Sandell tuli vasemmalta hyökkäysalueelle ja laukoi pikkumustan verkkoon. Seuraavassa vaihdossa yhdysvaltalaispuolustaja Joe Piskula oli unohtunut vierailijoilta hyökkäysmaalin edustalle. Engren selvitti tilanteen kuitenkin väkevästi.

Erä päättyi kuitenkin lukemiin 2−1, kun Rautiainen niittasi etukulmasta kauden 17. osumansa. Syöttöpisteen maaliin saanut Sandell kirjautti kauden ajalta itselleen 42. tehopisteen, mikä tarkoitti hänen uransa uuden henkilökohtaisen Liigan piste-ennätyksen syntymistä.

− Meiltä erittäin heikko peli. Me läpsyttelimme, ja Ilves hyödynsi sen ja oli parempi. Ei tämä nyt mikään huikea jääkiekkopeli ollut, mutta Ilves ansaitsi voittonsa. Ei tällaisella liukumisella tässä sarjassa tule voittoja, manasi HIFK-päävalmentaja Ari-Pekka Selin ottelun jälkeen.

Ilves ei lähtenyt peruuttelemaan ja vain turvaamaan johtoaan kolmannessa erässä, vaan tupsukorvat hyökkäsivät rohkeasti vastaan. HIFK oli ajoittain hieman ymmällään siitä, miten he onnistuisivat nousemaan takaisin pisteiden syrjään.

Ilves hallitsi erää pitkillä kulma- ja päätypaineillaan, eikä HIFK:lle jäänyt kuin muutamat vaaranpaikat käytettäväkseen.

HIFK sai vielä viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia pelatessaan armottoman kahinan aikaan Riku Heleniuksen vartioimalle maalille, mutta Ilves-vahti koppasi kiekon räpyläänsä saaden kotiyleisön hurmokseen. Ilves nappasi arvokkaat kolme pistettä taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo