Ilves voittoon Ville Meskanen -show'lla, ikävinä uutisina Ikosen loppukauden sivussa pitävä loukkaantuminen

LIIGA / Raportti
Ville Meskanen teki ottelussa uran toisen hattutemppunsa.
Kuva © Saana Hakala
Ässät osui lauantai-illan ottelussa ensimmäisenä, mutta Ilves vei täydet pisteet hattutempun iskeneen Ville Meskasen johdolla. Voitollaan Ilves kiri eron pudotuspelipaikkaan kymmeneen pisteeseen.

Ilves ei päästänyt vieraitaan helpolla. Ottelun ensimmäinen erä oli suhteellisen tasainen, mutta Ässät sai maalin verran enemmän tulosta aikaan. Ottelun avausmaali nähtiin 17 peliminuutin jälkeen, kun Simon Suoranta heitti kiekon maalille, missä peliväline pomppasi maaliin Ville Korhosen kautta.

Korhosella oli jo erän alussa Ässien paras maalintekopaikka, kun Ilves menetti kiekon hyökkäysalueella, ja kiekko pelattiin nopeasti hyökkäyssiniselle ehtineelle Korhoselle. Hyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään maalia läpiajostaan, vaan Ilves-vahti Antti Lehtonen onnistui torjumaan tilanteen.

Ässillä oli avauserässä kahteen otteeseen myös ylivoimaa, mutta hyvästä pyörityksestä huolimatta vaarallisimmat paikat jäivät kuvioista puuttumaan.

− Oma ylivoimamme ei toiminut. Tulimme ensimmäiseen erään tosi hyvin ja latautuneena. Pelasimme hyvää lätkää. Kaikki palikat olivat hallussa, mutta erätauko kaiken muuttaa voi. Toisessa erässä emme olleet yhtään läsnä ja hävisimme kaikki kaksinkamppailut järjestäen. Kaveri sai otteen sitä kautta, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi sanoi.

Toisessa erässä juhlat ja Jobin postia

Ilves tuli tasoihin heti toisen erän alussa, kun vahvan ottelun pelanneen Arttu Ruotsalaisen laukaus ohitti ässävahti Anders Bernardin erän toisella peliminuutilla.

Hieman ennen erän puoliväliä Ilves pääsi kahden miehen ylivoimalle, kun Jesperi Kotkaniemi sai jäähyn estämisestä ja perään Kristian Tuohilampi taklasi Sami Sandellin ikävästi päin laitaa. Ylivoima oli Ville Meskasen näytöstä.

Kahden miehen ylivoimalla Meskanen laukoi kiekon B-pisteeltä ohi Bernardin. Vain parikymmentä sekuntia myöhemmin kiekko oli uudelleen maalissa Meskasen lavasta lähteneestä laukauksesta.

− Hyvä taistelu. Olen todella tyytyväinen kaikin puolin. Meskasella on kohtuuranteet, Karri Kivi sanaili ottelun jälkeen.

− Näin hyvää joukkuetta vastaan ei voi ottaa jäähyjä. On kiellettyä ottaa toinen jäähy, jos olemme jo alivoimalla, Kotkaniemi sanoi.

Maalien jälkeen Ilves joutui hieman sekoittamaan kentällisiään, kun Joona Ikonen joutui jättämään kaukalon blokattuaan kipeästi ässäpelaajan laukauksen. Kiven mukaan Ikosen kausi on ohi.

Hieman myöhemmin Otto Koivulalla oli tuhannen taalan paikka, kun Juhani Tamminen syötti Koivulan avopaikkaan. Koivulan laukaus osui kuitenkin tolppaan.

Ässät tuli erän jälkimmäisellä puoliskolla maalin päähän, kun Ben Bloodin laukaus löysi tiensä Ilves-maalin ylänurkkaan. Erän lopulla Ässille tarjottiin toden teolla mahdollisuutta tulla tasoihin, kun Teemu Rautiainen sai kaksi minuuttisen kampituksesta. Ilves kuitenkin tappoi alivoimansa hyvin.

Meskanen kävi täydentämässä hattutemppunsa vain 17 sekuntia ennen toisen erän loppua ja siirsi Ilveksen uudelleen kahden maalin johtoon.

Kahden maalin tappioasema liikaa Ässille

Kolmannessa erässä Ässät ei enää saanut kunnon kirivaihdetta päälle. Ottelun lopussa vieraat pääsivät pelaamaan kuudella neljää vastaan, kun Juhani Tamminen kärsi jäähyä kiinnipitämisestä.

Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, ja pisteet jäivät Hakametsään luvuin 4−2.

− On hyvin vaikeaa viikon kolmannessa pelissä kääntää enää ottelua päätöserässä, Kotkaniemi sanoi.

Ilvekseltä puuttunut Arto Laatikainen oli lauantaina sairaana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo