Ilves teki Bernardista reikäjuustoa tennislukemin

LIIGA / Raportti
Ilves vietti todellisia maalikarnevaaleja Andreas Bernardin ja Ässien kustannuksella.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ilves ei jättänyt Hakametsässä mitään epäselvyyksiä. Murskajaiset järjestänyt kotijoukkue venytti ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan kolmanteen otteluun maalein 6−1.

Ässien ja Ilveksen välinen kamppailu keskiviikkona Porissa oli todella tasainen, mutta Tampereella ottelu oli täysin tupsukorvien heiniä. Ilves paukutti jo avauserään kolme maalia, eikä Ässät noussut kanveesista missään vaiheessa. Hyvän runkosarjan pelannut ässävahti Andreas Bernard ei vakuuttanut porilaisten maalilla, vaan pomputteli kiekkoja läpi ottelun.

− Tämä on maalintekopeli. Seitsemän maalin tekeminen on aika vaikeaa mille tahansa liigajoukkueelle, ynnäili Ässien päävalmentaja Jyrki Aho pelin jälkeen.

Ässiltä nelosketjun nuori hyökkääjä Mikael Saha jätti ottelun kesken jo varhaisessa vaiheessa pelin alkuminuuteilla. Ilves puolestaan ei peluuttanut vastikään loukkaantumisesta toipunutta Arto Laatikaista sekuntiakaan, vaan konkaripakki seurasi koko pelin penkiltä.

Ilves aloitti tulituksen alle viiden minuutin jälkeen, kun Eemeli Suomi viimeisteli avausmaalin esimerkillisesti rakennellun hyökkäyksen päätteeksi. Marcus Fagerudd kiskaisi kotijoukkueen 2−0-johtoon kymmenen minuuttia myöhemmin, ja keskiviikkona Ilveksen parhaaksi todettu nelosketju lisäsi johdon kolmeen Markku Flinckin helposti uponneella rannelaukauksella.

Meskasen tehohetki sinetöi lopullisesti

Ässät paransi toiseen erään, kun Ilveksen peli muuttui kenties turvallisuudentunteen takia huolimattomaksi. Patapaidat pääsivät kahdesti ylivoimalle, mutta yritys jäi vaatimattomaksi. Erän lopulla Ässät sai vielä paikkoja, mutta lopulta ainoaksi puhuttaneeksi tilanteeksi jäi Ilves-kapteeni Tapio Laakson kontakti Bernardiin, minkä jäljiltä italialaisveskari keräsi hetken happea.

Päätöserän alussa Ilveksen Ville Meskanen löi pelin lopullisesti pakettiin. Porilaiset hölmöilivät itsensä kahden miehen alivoimalle, ja Meskanen täräytti kaksi maalia puoleen minuuttiin. Isäntien tehohetki jatkui yli minuutin kuluttua, kun Michael Keränen iski joukkueensa peräti 6−0-johtoon.

Ässien päävalmentaja Aho näki ottelun opetukseksi jatkoa ajatellen.

− Meillä on aika kokemattomia pelaajia, jotka pelaavat vasta ensimmäisiä pudotuspelejään. Toisilla niitä on todella vähän. Valmentajana yritän opettaa näkemään asioita, mutta onhan meillä kokeneitakin pelaajia.

Ensimmäisen osaottelun Ässille jatkoerässä ratkaissut Matti Kuparinen murskasi vielä Ilves-maalivahti Antti Lehtosen haaveet nollapelistä kosmeettisella kavennuksella. Ilveksen suvereenin 6−1-voiton myötä otteluparin kolmas ja ratkaiseva mittelö on lauantaina Porissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo