Ässät kaatoi tehottoman HPK:n alivoimalla: "Kädet mustelmilla mailalla hakkaamisesta"

LIIGA / Raportti
Ässien Ville Korhonen ratkaisi ottelun alivoimalla.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
HPK hallitsi peliä kaksi ensimmäistä erää. Ässät kiitti lopulta kotijoukkuetta tehottomuudesta ja ratkaisi ottelun joukkueen pelatessa alivoimalla. Tuomarilinja ei saanut Ässien Jyrki Aholta kiitosta.

Ässien maalissa pelannut nuori Henri Kiviaho sai tehdä ottelun alkuun enemmän töitä kuin kotijoukkueen Emil Larmi, kun HPK ja Ässät kohtasivat Hämeenlinnassa.

Ottelun mittaan Kiviaho sai torjua kiekkoa kypärällään muiden suojusten lisäksi. Maalikehikotkin pysäyttivät pariin otteeseen HPK:n lähentely yritykset.

− Olimme vähän jäljessä emmekä saaneet hyökkäyspeliä käyntiin. Vastustaja oli päättänyt kamppailla ihan tosissaan tänään meitä vastaan. Ensimmäisessä erässä oli todella vaikeita hetkiä, mutta selvisimme niistä, Ässien päävalmentaja Jyrki Aho analysoi haastattelussa.

− Aina puhutaan paljon taktiikoista, pelinopeudesta ja muusta höpöhöpöstä, mutta kuitenkin taistelulla on lopulta paljon suurempi merkitys lopputuloksen kannalta. Kolmas erä oli meiltä paras ja joukkueelta löytyi vielä pelirohkeutta ja halua voittaa ottelu.

− Mailalla sai tänään hakata niin, että minullakin on kädet ruvella. Se oli tämänpäiväinen linja ja sen mukaan oli mentävä. Aho lopetti.

Vauhtia ei kaukalosta puuttunut. Lisäpotkua kotijoukkueen ottelun alkuun tarjosi Ässien Niklas Appelgren ottamalla rangaistuksen korkeasta mailasta.

HPK ei saanut ylivoimakuvioitansa lentoon ja vierasjoukkueella oli helppo työ purkaa kiekko pois puolustusalueelta.

HPK tarjosi hyvän isännän tavoin myös Ässille mahdollisuutta ylivoimaan Markus Niemeläisen jäähyn myötä, mutta vierasjoukkueen tulos jäi erikoistilanteesta yhtä laihaksi.

Ensimmäisen erän loppuhetkillä HPK:n Robert Leino menetti kiekon kaukalon keskialueella, mutta Ässien Philip McRaen viimeistelyssä kiekko suuntautui maalin yli.

Marco Insam onnistui saamaan kiekon maaliin ottelun kolmannessa erässä, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen korkealla mailalla tehtynä.

HPK:n Leino ja Juho Keränen pääsivät lähes vapaasti pallottelemaan kiekkoa vastustajan maalille, mutta rouva fortuna päätti pompottaa kiekon lavan yli ratkaisuhetkellä.

Maaleja ja taklauksia nähtiin puolin ja toisin

Näyttävimmät pommit kotijoukkueelta tarjosi Miro Karjalainen. Ässiltä kovimmasta taklauksesta vastasi Ben Blood, joka passitettiin jäähylle estämisestä Janne Lahteen kohdistuneen taklauksen jälkeen. Blood istui ottelussa jäähyllä myös kolmannessa erässä, kun Ässät tekivät ottelun ratkaisuosuman.

HPK aloitti maalinteon ottelun toisessa erässä Miro Ruokosen maalilla. Kiviaho ei ehtinyt maalillaan mukaan takatolpalle syötettyyn poikittaiskiekkoon.

Ässät vastasi kuitenkin samalla mitalla hetken kuluttua ylivoimamaalin muodossa. Sami Lähteenmäki löi kiekon Larmin selän taakse Teemu Turusen istuessa rangaistusta estämisestä.

Ässät ratkaisi ottelun lopulta pelatessaan alivoimalla. Ville Korhonen karkasi kotijoukkueen maalille ja nosti kiekon maalin kattoon.

− Ottelun loppu ottaa tietysti aika paljon päähän. Kyllä me leikittiin tulella ottelussa jo aikaisemminkin ja lopulta se kostautui noin. Jos ottelun lopputulosta miettii, niin kyllä me pieneen tehottomuuteen kaaduttiin, HPK-luotsi Antti Pennanen kommentoi illan ottelua.

− Meillä oli kahden ensimmäisen erän aikana mahdollisuudet mennä ottelussa johtoon. Kolmas erä oli tasainen ja molemmat joukkueet taistelivat voitosta.

− Moni pelaaja joukkueesta pelasi tänään hyvin ja kamppaili vahvasti. Joillain pelaajilla on vähän muita missioita kuin joukkueen missio ja niitä nyt yritetään kitkeä pois, Pennanen jatkoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo