HPK katkaisi tappiokierteensä maalin marginaalilla: "Joukkue otti askeleen eteenpäin"

LIIGA / Raportti
Emil Larmi katsoi kertaalleen selkänsä taakse.
HPK katkaisi tappioputkensa pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Molemmat valmentajat kehuivat vastustajan otteita taistelun jälkeen. Vauhdikkaan ottelun aikana keskityttiin maalien tekemiseen.

Ottelun ensimmäisen erän alku oli HPK:n hallintaa. Sport onnistui ottelussa ensimmäisenä maalinteossa, mutta kotijoukkue tasoitti ottelun vielä saman erän aikana.

Sportin Aleksi Ainali löi Emil Larmilta pudonneen kiekon maaliverkkoihin. Otto Paajanen puolestaan ohitti Mika Järvisen kaukalon toisessa päässä.

HPK:n Jesper Lindgren huudatti kotiyleisöä toisen erän lopussa lyömällä joukkueensa johtoon komealla siniviivavedolla. Osuma ratkaisi lopulta ottelun.

− Ensimmäinen erä oli ihan hyvää pelaamista ja pääsimme ottelussa johtoon. HPK:n maalissa tuli sitten valitettava henkilökohtainen virhe, Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen kommentoi ottelua.

− Toisessa erässä meillä oli muutama loistava paikka, jossa oli tyhjä maali edessä, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä. Kolmas erä oli tasaista pelaamista ja HPK oli tällä kertaa maalin verran parempi, Valtonen jatkoi.

HPK sai ottelun alkuun mainion mahdollisuuden, kun Sportin Joni Tuulola otti rangaistuksen koukkaamisesta. Kotijoukkueen Eetu Tuulola pohjusti tilanteen komealla kiekon kuljetuksella maalin takaa.

Tappioputkessa tuskaileva kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt erikoistilanteessa hyödyntämään mahdollisuuttaan.

HPK:n pelissä näkyi liiallista mailan puristamista ottelun alussa ja maalitilanteissa vierasjoukkue onnistui katkaisemaan syötöt. Tasoitusmaalin myötä peli alkoi kuitenkin avautua.

− Alku ei ollut meiltä niin hyvää pelaamista, mitä olimme toivoneet. Vastustaja kamppaili kovaa ja pelasi muutenkin hyvää jääkiekkoa. Se näkyi aika isosti myös meidän ensimmäisessä ylivoimassa, HPK-luotsi Antti Pennanen kertasi ottelun kulkua.

− Ensimmäisen maalin jälkeen saimme juonen päästä kiinni ja pääsimme tasoihin. Toisen erän alussa paikkoja oli molemmilla joukkueilla. Joukkue otti yhden stepin eteenpäin ja hyökkäyspelaaminen oli selkeämpää kuin edellisissä otteluissa, Pennanen antoi kiitosta joukkueelleen.

Sportin tekeminen oli myös ajoittain tukkoista. Kolmanteen erään vierasjoukkue tuli kuitenkin taas todella terävästi.

Pirteimmin kiekkoa vastustajan maalin eteen pujotteli ottelun mittaan Michael Parks. Myös ykkösketjun keskushyökkääjä Ville Viitaluoma oli lähellä osumaa, mutta Larmi kotijoukkueen maalilla onnistui venymään kiekon eteen.

Ottelussa nähtiin molemmilta joukkueilta vauhdikasta kiekkoa, jossa ei turhaan kalisteltu sapeleita. Kolmannessa erässä tuli pieni virhe tilastoihin, kun Sportin Viitaluoma passitettiin jäähylle pienen maalin edessä suoritetun painin jälkeen.

Vierasjoukkueen maalivahti poistui maaliltaan kolmannen erän lopussa. HPK onnistui kuitenkin pitämään johtonsa ottelun loppuun saakka ja kolme pistettä jäi lopulta Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo