Surkeasti päättyneille arkipeleille jatkoa − Lukko pyöritteli HPK:n nurin

LIIGA / Raportti
Lukko vei ja HPK vikisi.
HPK kärsi jälleen kotonaan arkipelitappion häviämällä Lukolle lukemin 1-4. Pelitavaltaan reilusti isäntiään liukkaammilla raumalaisilla ei ollut vaikeuksia vaisun Kerhon kanssa. Ottelussa nähtiin myös lopussa yksi päähän kohdistunut taklaus.

Sarjakärkeen JYPin rinnalle kolmella pisteellään noussut Lukko haki komean 4−1-vierasvoiton Hämeenlinnasta. Raumalaiset olivat koko ottelun läpi isäntiään vahvempia sekä joukkueena että yksilöinä. HPK:n heikon illan kruunasi kyseenalaisesti Petteri Nikkilän päähän kohdistunut taklaus. 

HPK näytti ottelun alussa tulevan pirteästi kamppailuun voitosta. Pienen HPK-painostuksen jälkeen Lukko pääsi kuitenkin vaivihkaa kolmella yhtä vastaan -vastahyökkäykseen, jonka viimeisteli täysin vapaasti laukomaan vapautunut Janne Keränen (1+1). HPK:n viisikkopeli romahti tilanteessa puolustuksen kannalta täysin.

Erän loppupuolella HPK sai kaksi ylivoimaa putkeen. Ensimmäisen aikana yritykset olivat surkeita, ja maalipaikkoja siunaantui Lukon alivoimanelikolle. Toisen ylivoiman HPK onnistui hyödyntämään, kun Oula Palve pujotteli Kaapo Kähkösen eteen ja ujutti kiekon reppuun.

Kylmää vettä niskaan

Ilo jäi lyhytaikaiseksi. Lukko täräytti lähes heti perään kaksi maalia nöyryyttäen täydellisesti HPK:ta tämän puolustusalueella. Ensin johtomaalin iski Joakim Hilding ja 35 sekuntia myöhemmin Damien Fleury.

Toinen erä ei tuonut merkittävää muutosta voimasuhteisiin. Lukko näytti hieman varmistelevan johtoaan, mutta merkittävää lisäystä HPK:n maalipaikoissa ei nähty.

Kolmannessa erässä HPK haki nöyremmin koko viisikkona kiekkoa omasta päädystä päästäkseen tiiviimpiin hyökkäykseen. Kiekot kuitenkin karkailivat ja pieni piristyminen tyrehtyi peräkkäisiin jäähyihin. HPK pysyi pelissä lähinnä Emil Larmin torjunnoilla.

Ottelun loppuminuuteilla nähtiin kaukalossa kyseenalainen taklaus. Nikkilä taklasi kiekosta luopunutta Lukko-hyökkääjää päähän ja sai tekosestaan 2+10 minuutin rangaistuksen. Taklaus oli kyseisessä tilanteessa täysin turha, mutta kuvasti jossain määrin koko HPK:n tehottomuutta.

Vähän tämän jälkeen ylivoimalla ollut Lukko otti rangaistuksen, kun Fleury joutui penkille estämisestä. HPK veti maalivahdin pois, mutta ottelun viimeisen maalin teossa onnistui Lukon Jere Friberg tyhjiin.

HPK on nyt hävinnyt kaikki neljä arkipäivinä pelaamaansa kotiottelua. Se on myös kaikki pelit huomioiden neljän pelin tappioputkessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo