KalPalle täysi pistepotti: "Kusessa olimme omassa päässä molemmat"

LIIGA / Raportti
Maalivahdit saivat tehdä täyden päivätyön maskimiesten takana.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Hämeenlinnassa kohtasi kaksi hyvin hyökkäävää joukkuetta. HPK:n ja KalPan kohtaaminen oli vauhdikas ja tilanteita riitti läpi ottelun. KalPa ratkaisi ottelun lopulta ylivoimaosumalla ja katkaisi HPK:n voittoputken yhden maalin erolla.

HPK aloitti ottelun pirteästi kotiyleisönsä edessä ja Eero Kilpeläinen sai sen myötä räpylänsä nopeasti lämpimäksi KalPan maalilla.

Vierasjoukkue antoi hieman helpotusta ottelun alkuun. Ensin Arttu Ilomäki otti jäähyn kampituksesta HPK:n maalin takana ja hetken kuluttua Niko Mikkola sai 2+10 minuutin rangaistuksen selästä taklaamisesta. HPK ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään kahden miehen ylivoimaansa.

KalPan päävalmentaja Pekka Virta oli ottelun lopputuloksesta kiitollinen. Erikoistilanteiden hukkaaminen tosin laittoi Virran mietteliääksi.

− Hyvä ottelu, jossa oli paljon erikoistilanteita, jotka sotkivat aika paljon meidän peliämme. Tunaroimme niissä monta kertaa, mutta lopulta saimme tehtyä niistä ottelun ratkaisuosuman. Kaksi samantyylistä joukkuetta oli tänään vastakkain. Kun molemmat ovat hyviä hyökkäyspäässä, niin se tarkoittaa samalla, että molemmat ovat kusessa omassa päässä. Meidän paras hetkemme oli ottelun viimeinen kymmenen minuuttia, jossa meillä oli riittävästi energiaa ja uskoa voittaa ottelu, Virta myhäili tyytyväisenä.

Runsas kotiyleisö vihelsi villisti kotijoukkueen saamia rangaistuksia

KalPa sai myös mahdollisuuden kahden miehen ylivoimalla ottelun toisessa erässä. Kotiyleisö protestoi HPK:n jäähyjä pitkällä vihellyskonsertilla, mutta mistään oikeusmurhasta ei tilanteissa ollut kyse.

Jonain toisena hetkenä Janne Lahden kampitusjäähy olisi tosin jäänyt viheltämättä. Toinen päätuomareista näyttikin KalPan pelaajalle, että reippaasti ylös jään pinnasta.

HPK-luotsi Antti Pennanen ei antanut joukkueelleen risuja tappiosta huolimatta. Jo etukäteen oli tiedossa, että ottelussa kohtaavat hyvin hyökkäävät joukkueet.

− Tiesimme, että pelissä tulee olemaan kova vaatimustaso ja olen tyytyväinen joukkueen tekemiseen. Varsinkin ensimmäiset kaksi erää olimme todella hyviä. Saimme aikaiseksi paljon laukauksia, mutta miinuspuolena ammuimme paljon ohitse hyvistäkin tekopaikoista, Pennanen kommentoi.

Pennanen ei liiemmin halunnut puida vihellettyjä tuomioita. 

− Kolmannen erän jäähyt mitä otimme, tai meille annettiin, sekoittivat meidän peliä. Viimeisellä kymmenminuuttisella emme pystyneet kunnolla keskittymään otteluun oikealla tavalla, Pennanen manasi ottelun ratkaisuhetkeä.

Vauhdikkaasti edenneessä ottelussa nähtiin paljon yleisöä viihdyttäviä taklauksia. Mainitsemisen arvoisia pommeja jakeli kotijoukkueen osalta Juho Keränen ja KalPalta jääpenkkiäkin kuluttamaan joutunut Mikkola.

KalPa onnistui omassa viimeistelyssään toisen erän alussa ja meni ottelussa johtoon Otto Leskisen tekemän maalin myötä. HPK:n Joni Tuulola löi kiekon yläputken alle ja ottelun tasoitusosuman vielä saman erän aikana.

KalPan toinen ja ottelun ratkaisuosuma tuli Ilomäen toimesta. Napakka laukaus meni kotijoukkueen verkkoon putken kilahduksen saattelemana.

Ilomäki kommentoi illan ottelua ja laukomaansa maalia pelin jälkeen.

− Vauhdikas ottelu, jossa oli mukana jo vähän kevään kiekkoakin. Ratkaisuosuma tuli vastustajan hieman tyhmän jäähyn myötä, mutta oli siinä kotijoukkueellakin omat paikkansa. Kilpeläinen piti meitä hyvin pystyssä ottelun mittaan. Minun lavastani ei kovin usein tuollaisia vetoja lähde, mutta tällä kertaa lähti, Ilomäki iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo