Pari hylättyä maalia ja vahvaa maalivahtipeliä - HIFK:n kotivoitot jatkuvat

LIIGA / Raportti
Atte Engren torjui jälleen vahvasti HIFK:n maalilla. (Arkistokuva)
Perjantai-iltana HIFK sai vieraakseen TPS:n. Ottelusta muodostui alkuun varsin tasainen, mutta kamppailun edetessä HIFK otti ottelun haltuunsa. Lopulta se otti voiton lukemin 2−1.

TPS oli tullut Helsinkiin ominaisella tyylillään laittamalla keskialueen tukkoon varsin passiivisella trap-pelaamisella. HIFK löysi temput, joilla se pääsi siitä läpi ja otti voiton lopulta lukemin 2−1. Ottelussa myös hylättiin kaksi potkumaalia molemmilta joukkueilta.

Joukkueen päävalmentajan Ari-Pekka Selinin mukaan voiton avain oli valmistautumisessa.

− Voitto lähti hyvästä keskittymisestä tuon Ilves-ottelun jäljiltä, mikä ei nouse ihan ranking-listan kärkeen.

Ensimmäinen erä oli vauhdikas ja ajoittain erinomaista jääkiekkoa. TPS piti ensimmäisen viisi minuuttia enemmän kiekkoa ja sai muutaman pitkän pyörityksen aikaiseksi. Turkulaisjoukkue myös sai luotua muutaman laadukkaan maalipaikan, mutta HIFK:n maalilla torjunut Atte Engren torjui nämä yritykset.

Erän vanhetessa HIFK sai enemmän ja enemmän omasta kiekollisesta pelaamisestaan kiinni. TPS:n varsin passiivinen keskialueen trap oli vaikeuksissa, kun HIFK pääsi suuremman vauhtieronsa ansiosta tästä ohi. Kotijoukkue pääsi miltei jatkuvasti laitojen kautta kiekollisena hyökkäysalueelle.

HIFK pystyi luomaan laadukkaita maalipaikkoja sekä suorista hyökkäyksistä että riistojen kautta. Tästä tulikin avauserän ensimmäinen maali, kun Juhani Tyrväinen oli jäänyt maalin kulmalle vapaaksi. Maalia ennen Vili Sopanen takakarvasi TPS-puolustajalta kiekon pois ja laukoi tolppaan.

Toisessa toinen maali, kolmannessa TPS:n kiri

TPS aloitti toisen erän ylivoimalla, mutta ei saanut luotua yhtään maalipaikkaa. Sen sijaan HIFK loi alivoimallakin maalipaikkoja. Tästä kotijoukkue sai lisää virtaa, ja käytännössä ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan paine oli TPS:n puolustuspäädyssä.

HIFK sai jatkuvalla paineella vierasjoukkueen avauspelaamisen hankalaksi, minkä avulla kotijoukkue loikin muutamia maalipaikkoja. Hyökkäysalueella HIFK siirti kiekkoa lavasta lapaan vauhdikkaasti, mikä aiheutti TPS:lle vaikeuksia. Jatkuva paine palkittiin ylivoimalla, jonka aikana Sopanen vei HIFK:n kahden maalin johtoon.

TPS sai luotua omat maalipaikkansa keskialueen riistoista, mutta paikat olivat yhden käden sormilla laskettavissa. Turkulaisjoukkueen hyökkäyksiinlähdöt eivät olleet kovinkaan organisoituja, joten TPS ei päässyt kovin helposti keskialueen yli kiekollisena.

Kolmannen erän alkuun TPS sai pienimuotoisen pyörityksen aikaiseksi hyökkäysalueella, mutta HIFK kuitenkin puolusti omalla puolustusalueella tiiviisti. Vierasjoukkue sai silti luotua muutamia maalipaikkoja HIFK:n merkkausvirheiden seurauksena, mutta tasoitusmaalia ei vielä nähty.

− TPS on kyllä erinomainen joukkue, virkkaa nopeasti maalipaikkoja, jos vähänkin nukahdetaan, Selin kehui.

TPS:n maalipaikkoja jälkeen HIFK:lla oli omat paikkansa ratkaista ottelu lopullisesti. Helsinkiläisjoukkue sai varsin pitkän pyörityksen hyökkäysalueella aikaan, ja sen aikana se loi laadukkaita maalipaikkoja.

Kesken HIFK:n painostuksen TPS tuli maalin päähän Eric Perrinin maalilla. Aivan loppuun vierasjoukkue sai vielä mylläkän HIFK:n maalille, mutta kotijoukkue kesti Engrenin johdolla painostuksen.

Näin ollen HIFK otti jo 11. perättäisen kotivoittonsa.

− Puolustimme hyvin, alivoima oli erinomainen tänään. Enemmän se oli puolustaminen tänään se juttu kuin hyökkäyspelaaminen, Selin päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo