HIFK:n viikkosaldo pysyi puhtaana - "Huudan, jos olen tarjolla"

LIIGA / Raportti
Jasse Ikonen osui kolmannessa ottelussa peräkkäin.
HIFK kasvatti voittoputkensa kolmeen, kun se onnistui kaatamaan Kärpät kotihallissaan maalein 2-1. Helsinkiläisjoukkue nousi samalla tasaisessa sarjataulukossa jo neljänneksi.

Kärpät oli tullut kolmannessa erässä maalin päähän. HIFK:lla riitti luottoa varsinkin Corey Elkinsiin aloituksissa, joten kotijoukkue ei säikähtänyt edes lukuisia viime sekuntien pitkiä kiekkoja. Kärpät voitti pelin viimeisen aloituksen, mutta sen viimeinen maalintekoyritys meni ohi.

− Vaikka oli viikon kolmas peli, railakas esitys. Hyvältä tuntuu, HIFK-hyökkääjä Jasse Ikonen kommentoi.

Ikonen jatkaa maaliputkessa

Ottelun ensimmäinen erä edettiin vähillä katkoilla. Molemmat joukkueet saivat aikaiseksi joitakin pyörityksiä, mutta kunnon maalipaikkoihin ei kumpikaan joukkue päässyt aivan ottelun alkuhetkillä.

Kotijoukkue siirtyi johtoon, kun Elkins voitti Aleksi Mäkelän päätykiekossa ja tarjosi selkänsä taakse Ikoselle, joka pidensi maaliputkeaan kolmeen otteluun. Kärppien paras tilaisuus kuitata osui Antti Kalaputaalle, jonka läpiajon Kevin Lankinen torjui.

− Onhan se helpottanut, kun ketju on pysynyt kasassa. Olemme sopineet Coreyn kanssa, että huudan jos olen tarjolla. Nyt sattui tulemaan syöttö läpi.

Toisessa erässä HIFK lisäsi johtoaan. Puolustaja Teemu Eronen ja hyökkääjä Mikael Johansson olivat vaihtaneet kentällä paikkoja, joten ruotsalaisen viivavedon jälkeen Eronen laukoi Kärppä-pelaajien keskeltä irtokiekon maaliin.

Avausmaalin tehnyt Ikonen sai yrittää illan toista osumaa rangaistuslaukauksesta, kun hän joutui Lasse Kukkosen kamppaamaksi. Jussi Rynnäs kuitenkin torjui yrityksen.

− Kiekko otti aika oudon pompun jäästä. Yritin vielä rystyltä, mutta maalivahti otti, Ikonen tuumi.

HIFK:n rangaistuslaukausten saldo on tyly. Ikosen yritys oli joukkueen seitsemäs pelitilanteessa tuomittu rangaistuslaukaus, mutta kertaakaan HIFK ei ole onnistunut maalinteossa. Lisäksi Joonas Rask epäonnistui CHL-ottelussa TPS:ää vastaan.

− Siinä on pieni peikko, kuten on ollut kotipeleissäkin aiemmin. Onneksi nyt vain rankkareissa, Ikonen arvioi.

Maalin päähän, muttei rinnalle

Kärpät paransi hieman tahtiaan kolmannessa erässä ja sai ison mahdollisuuden, kun Joe Finley laukoi kiekon omasta päästä vastapuolen päätyverkkoon, kun Juuso Salmi istui jo rangaistusaitiossa. Kärpät ei onnistunut ylivoimaansa hyödyntämään, mutta heti sen jälkeen Jesse Koskenkorvalle poimittiin kiekko talteen, kun hän ohjasi John Albertin laukauksen maaliin.

Kärppien kirivaihde koki kovan kolauksen, kun Sami Anttila ja Aleksi Mäkelä ottivat rangaistukset viimeisen seitsenminuuttisen aikana. Oululaisille jäi vain reilut puoli minuuttia aikaa yrittää tasoitusta kuudella pelaajalla, eikä se siinä onnistunut.

Kärpät on voittanut tällä kaudella vain kerran kaksi ottelua putkeen. Nytkin toinen peräkkäinen voitto tiistaisen Pelicans-ottelun seuraksi jäi haaveeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle