HIFK:n puolustuspään vuoto jatkuu - Kärpät karisti peikon

LIIGA / Raportti
Jesse Saarinen pääsi rajapyykille.
Kuva © Jarno Hietanen
Vaikka HIFK saikin sitten edellisen ottelun tärkeitä puolustajia takaisin riveihin, parantuneina otteina se ei näkynyt. Maalivahti Kevin Lankinenkaan ei ollut parhaimmillaan, kun Kärpät onnistui viidennellä yrittämällä voittamaan HIFK:n tällä kaudella. Loppulukemat kirjattiin oululaisille 6-4.

HIFK on päästänyt kuudessa edellisessä ottelussa yhteensä 27 kiekkoa omaan maaliin. Tuolla saldolla ei ole mikään ihme, että otteluista viisi on päättynyt tappioon. Tällä kertaa HIFK:ta nöyryytti Kärpät, joka nousi samalla helsinkiläisten ohi tasapistevertailun ansiosta.

Yksittäistä epäonnistujaa HIFK:n puolustuksesta ei voi nostaa esiin. Huonoimman tehosaldon keräsi Teemu Eronen, joka seurasi kolmea Kärppien maalia kentältä. Näiden joukossa oli kuitenkin tyhjiin tehty osuma sekä yksi maalivahdin hörppy. Jatkosopimuksen tehnyt Joe Finley ei onnistunut, kuten ei myöskään nuori puolustaja Oliwer Kaski, jonka häviämästä kamppailusta Kärpät meni ensimmäistä kertaa johtoon.

Aittokallion lyhyt iltapuhde

Ottelun avauserässä nähtiin peräti viisi maalia. Kokoonpanoon palannut Miro Heiskanen laukoi pyörityksen päätteeksi oikealta ja Sami Aittokallio sai hanskansa vain osittain väliin. Minuuttia myöhemmin Kärpät pääsi ylivoimalle, minkä aikana Saku Mäenalanen tasoitti ottelun.

Roope Hintzin komea rannelaukaus vei HIFK:n johtoon ja päätti samalla Aittokallion pelin. Maalitalkoot jatkuivat Mäenalasen ja John Albertin onnistuttua, joten erätauolle mentiin Kärppien johdossa.

Oululaisten toinen ja kolmas maali syntyivät hyvin samanlaisista tilanteista, jossa voitetun kulmataistelun jälkeen yksi Kärppien pelaaja oli jäänyt maalin lähistölle täysin vapaaksi.

Ilkka Mikkola sai ensimmäisen erän lopussa rangaistuksen Juhamatti Aaltoseen kohdistuneesta sääntöjen vastaisesta taklauksesta. HIFK käytti ylivoimansa toisen erän alussa, kun Joonas Rask laittoi irtokiekon sisään. Kärpätkin jatkoi tehokasta ylivoimaa Mikko Lehtosen onnistuttua Mika Pyörälän nappisyötöstä.

Maaliero muuttui ensimmäistä kertaa kahteen maaliin, kun Kevin Lankinen päästi helposti Ville Leskisen rystylaukauksen taakseen. Kolmas erä oli HIFK:n hallintaa, mutta se sai aikaiseksi vain yhden maalin, kun Hintz löysi Arttu Luttisen maalin edestä. Viimeisenä maalintekijätilastoon pääsi Pyörälä, joka osui tyhjään HIFK-maaliin viimeisellä minuutilla.

Kärpät ja HIFK pitävät nyt hallussaan sijoja 8 ja 9, eli ovat näillä sijoituksilla kohtaamassa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Joukkueiden trendit osoittavat kuitenkin eri suuntiin, sillä seitsemästä edellisestä pelistä Kärpillä on viisi voittoa, HIFK:lla vain yksi. Joukkueiden pelit jatkuvat huomenna, jolloin molemmille joukkueille tulee vieraita Satakunnasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo