Kuusi ensikertalaista ja suihkukomennus - HIFK rökitti JYPin selvänumeroisesti

LIIGA / Raportti
Juha-Pekka Haataja viimeisteli ottelussa kaksi maalia. (Arkistokuva)
Perjantai-iltana HIFK sai vieraakseen JYPin Liigan huippukamppailussa. Jyväskyläläisjoukkue oli tullut Helsinkiin kolmosmiehistöllään, mutta tästä huolimatta jyväskyläläisjoukkue taisteli loppuun asti. Lopulta toisen erän suihkukomennus ratkaisi ottelun HIFK:lle.

JYP oli tullut kolmosmiehistöllään Helsinkiin, sillä joukkueen kokoonpanossa olikin peräti kuusi ensikertalaista. Tästä huolimatta JYP oli tullut pelaamaan. Tästä osoituksena oli muun muassa JYPin Tuomas Salmelan astetta jykevämpi taklaus Micke-Max Åsteniin vieraiden maalin takana ensimmäisessä erässä. Lopulta JYPin taistelu ei riittänyt, vaan HIFK otti selvänumeroisen voiton lukemin 6−0.

− Nostan hattua JYPin asenteelle, taistelulle ja meidän ammattimaisuudelle. Tänään ei missään tapauksessa päästy helpolla, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi ottelua. 

− Aloitimme valmistamaan joukkuetta eilen tietämättään yhtään kokoonpanoista. Meillä oli vain yksi asia mielessä, se että JYP on vastassa, Selin mietti JYPin kokoonpanoa. 

Kaiken kaikkiaan ensimmäistä erää hallitsi hieman HIFK. Se pyrki kontrolloimaan kiekkoa ja rytmitti peliä. JYP pyrki tähän vastaamaan tiiviillä keskialueen ohjauspelillä. Kotijoukkue pääsi ajoittain helponkin näköisesti tästä läpi, ja hyökkäysalueella välillä JYPin merkkauspelaaminen ontui.

HIFK:lla olikin varsinkin alussa laadukkaita maalipaikkoja, mutta helsinkiläisjoukkue onnistui vain kerran maalinteossa. Vili Sopanen riisti alivoimalla kiekon JYPin maalilla torjuneelta Eetu Laurikaiselta, ja syötti maalin eteen Juhani Tyrväiselle, joka ei paikastaan erehtynyt. Erän edetessä JYPin puolustuspelaaminen kuitenkin parani.

Ehkä hieman yllättäen HIFK pyrki ennemmin laittamaan keskialueen tukkoon kuin paineistaa korkealta. Silti paikan auetessa, HIFK paineisti korkealta ja sai kiekonriistoja. JYPin hyökkäykset olivat ajoittain alivoimaisia, eikä se oikein pystynyt tasaviisikoin laadukkaita maalipaikkoja luomaan. Ylivoimalla JYP loi muutaman maalipaikan. Erän edetessä tämäkin elementti kuitenkin parani jyväskyläläisillä.

Toisessa erässä ratkaisun tuntua, kolmas erä pelailua

Toiseen erään HIFK oli nostanut pari napsua karvauspelaamistaan. Se ei antanut JYP-puolustajille näiden maalin takana hetken rauhaa, jonka takia JYPin hyökkäykset olivat harvassa. JYP pyrkikin puolustamaan tiiviisti omalla puolustusalueellaan ja iskemään vastaan paikan tullen.

Lisähankaluuksia vierasjoukkueelle aiheutti Olli Aitolan suihkukomennus toisen erän puolivälissä. Aitola huitaisi korkealla mailalla HIFK:n Juhani Tyrväistä kasvoihin. Pienen mietintätuokion jälkeen tuomaristo päätti tuomita tilanteesta pelirangaistuksen.

Viiden minuutin ylivoimalla HIFK mätti kaksi maalia. Ensin Vili Sopanen muutti lukemiksi 2−0- johtoon. Tästä hetkeä myöhemmin Juha Jääskä vie kotijoukkueen jo kolmen maalin johtoon. Maalien jälkeen JYPille tuli lisäharmia, kun Joona Erving sai estämisestä jäähyn. Ylivoimalla HIFK lisäsi johtoa neljään maaliin, kun joukkueen kapteeni Lennart Petrell onnistui maalinteossa.

− Viiden minuutin ylivoima tavallaan ratkaisi, kun pääsimme etumatkalle, Selin mietti.

Kolmas erä alkoi jäähyjen merkeissä, kun molemmille joukkueille vihellettiin lyhyen ajan sisään kahden minuutin jäähyt. Kotijoukkue oli joukkueista se, joka lopulta onnistui maalinteossa, kun Juha-Pekka Haataja viimeisteli 5−0- osuman. 

Maalin jälkeen JYPillä oli kuitenkin muutamia laadukkaita maalipaikkoja kaventaa ottelua. HIFK:n maalilla torjunut Kevin Lankinen torjui kuitenkin nämä yritykset. Lopulta ottelun loppuminuuteilla Haataja viimeisteli ylivoimalla loppulukemiksi 6−0.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo