Vahva päätöserä riitti HIFK:lle voittoon

LIIGA / Raportti
Loukkaantumisen jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Nordgren vastasi voittomaalista.
HIFK esitti vahvan nousun päätöserässä Jukureita vastaan. Vaisulta kahdessa ensimmäisessä erässä näyttänyt helsinkiläisryhmä kiri kahden maalin takaa ohi ja nappasi 4-3-voiton.
Lähtökohdat 

HIFK lähti Jukurit-otteluun kolmen ottelun tappioputkessa. Hyökkäysvoimaisen ryhmän tuloksen teko on jäänyt liiaksi Juhani Tyrväisen johtaman ykkösketjun harteille, joten muiltakin joukkue kaipaisi ratkaisuja.

Maalivahtipelaaminen 

HIFK:n veräjällä Markus Ruusu hoiti myös leiviskänsä hyvin, vaikka Jukureiden avausmaalissa hän hieman helposti kiekon eteensä torjuikin. Muutoin otteet tolppien välissä olivat vähintäänkin kohtuullisia.

Puolustuspelaaminen 

Puolustuspäässä helsinkiläisryhmän pelaaminen oli perusvarmaa toista erää lukuunottamatta, jossa sille sattui useampia virheitä. Pääasiassa se kuitenkin hoiti varmasti kaksinkamppailut ja piti oman maalinedustan puhtaana.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:n hyökkäyspelaamisesta jäi hyvin vaisu kuva varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä, sillä helsinkiläisryhmän tekopaikat olivat melko vähissä. Ykkösketju Joonas Rask-Juhani Tyrväinen-Erik Thorell oli joukkueen selkeästi näkyvin osa hyökkäyspäässä. Päätöserässä joukkue terästäytyi selvästi ja peli hyökkäyspäässäkin kulki tuottaen voittoon tarvittavat osumat.

Erikoistilanteet 

Helsinkiläiset laukoivat ylivoimalla paljon ja Kyle Quincey nostikin ylivoimalla HIFK:n peliin mukaan toisen erän lopulla. Alivoimapelaamiseen jäi puolestaan parantamisen varaa, sillä Jukurit iski illan molemmista ylivoimistaan maalin.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Jukureilla oli alla tiukka tappio voittolaukauksilla JYPille. Joukkueen esitys oli kuitenkin nousujohteinen ja se nousi päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin. Mikkeliläisryhmä kaipaisi vielä tasaisuutta peliinsä.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemi esitti maalillaan hyvän esityksen ottaen varmoja torjuntoja. Takaiskuille hän ei mahtanut mitään.

Puolustuspelaaminen 

Jukureiden puolustaminen oli pääosin vahvaa, mutta kolmannessa erässä HIFK pääsi iskemään molemmat maalinsa melko vapaasti maalinedustalta. Kahdessa ensimmäisessä erässä se kuitenkin varjeli maaliaan hyvin.

Hyökkäyspelaaminen 

Mikkeliläisryhmän tilanteet syntyivät pitkälti terävistä vastahyökkäyksistä, joita se sai keskialueen pelinkäännöillä. Toisessa erässä nähtiin myös ajoittain paineistustakin HIFK:n puolustajiin. Päätöserässä joukkue ei enää tappioasemassa saanut kunnon kiriä aikaan, vaan peli tyssäsi täysin helsinkiläispelaajistoon.

Erikoistilanteet 

Jukureiden ylivoima oli todella tehokasta, sillä se iski kaksi osumaa ylivoimalla. Pakkopeli pyöri tavallista rauhallisemmin. Alivoimakin toimi hyvin, vaikka HIFK kahden miehen ylivoimalla rokottikin.

Erikoista 

HIFK:n nuoret Niklas Nordgren ja Anton Lundell iskivät ottelussa uransa ensimmäiset liigamaalit. Lundell nosti osumallaan HIFK:n tasoihin kolmannen erän alussa ja Nordgren vastasi voittomaalista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo