Törmänen ylivoimaonnistumisesta: ”Ei se ollut kaunista”

LIIGA / Raportti
Salmela vastasi joukkueensa avausmaalista.
Nordenskiöldinkadun isännästä ei ollut torstaina epäilystäkään, kun HIFK pöllytti Jukureita maalein 4-1. 26-vuotias Saku Salmela iski sekä ottelun että kautensa avausmaalin.

HIFK ei jättänyt torstaisessa kamppailussa juurikaan mahdollisuuksia Jukureille. Kotijoukkue oli selvästi nopeampi ja taitavampi, ja myös ottelun parhaimmista paikoista vastasivat helsinkiläiset.

− Neljä tehtyä maalia on aina hyvä. Vain yksi päästetty, se riittää, päävalmentaja Antti Törmänen analysoi joukkueensa kauden ensimmäistä neljän maalin kotivoittoa.

Jukurit sai muutamia vaarallisia vetoja, mutta laukaukset sinkoilivat usein ohi maalin. Vaikka vierailijat olivat vielä alussa pelin päällä, ote lipesi lopullisesti toisessa erässä.

Ensimmäisessä erässä Joonas Rask rakensi HIFK:lle huippupaikan ja hämäsi mikkeliläispuolustusta valelaukauksellaan. Hyökkääjä antoi nappisyötön maalin kulmalla odottaneelle Saku Salmelalle, joka iski tilanteesta ensimmäisen maalinsa helsinkiläisjoukkueessa.

Myös Törmänen oli suojattinsa otteisiin tyytyväinen.

− Jouduimme pelaamaan kuudella pakilla, joten Salmela sai lisää peliaikaa ja vastuuta. Hyvä ja tärkeä maali.

Vierailijat eivät takaiskun jälkeen juuri päässeet hyökkäämään, sillä yritykset katkesivat useimmiten HIFK-puolustukseen. Jukurit sai estettyä helsinkiläisten menoa trap-pelillään, mutta vain hetkellisesti.

HIFK ohittaa oikealta ja vasemmalta 

Kotijoukkue kaatoi lisää kylmää vettä mikkeliläisten niskaan, kun Arttu Luttinen löi paluukiekon jälleen Sami Rajaniemen selän taakse. Kolmannessa erässä HIFK lopulta meni menojaan.

Joukkue sai väkeviä pyörityksiä ja pystyi nousemaan maalille helpon näköisesti. Helsinkiläiset nakuttivat pelin 46 minuutin jälkeen jo kolmeen nollaan, kun Lennart Petrell löi kiekon maalin Corey Elkinsin upeasta esityöstä.

− Peli oli hyvä, mutta olisin kaivannut loppuun vielä sitä, että olisimme jaksaneet rutistaa ja yrittää viidettä tai kuudetta maalia. Siinä oli ne paikat, Törmänen painotti.

Mikkeliläiset sortuivat jäähyilyyn, ja HIFK oli erikoistilanteissa hereillä, kun Juhamatti Aaltonen iski joukkueen neljännen osuman.

− Viimeisessä kolmessa ottelussa olemme tehneet kaksi maalia ylivoimalla. Paikkoja ei ole ollut nyt paljon, joten siinä mielessä tehokasta. Ei se ollut kaunista, mutta onneksi saimme maalin, Törmänen kehui.

Jukurit pääsi näyttämään ylivoimansa tehoa pelin lopulla, kun Turo Asplund iski joukkueensa avausmaalin. Osuma oli kuitenkin laiha lohtu, sillä ottelua oli ainoastaan nelisen minuuttia jäljellä.

Helsinkiläiset pelaavat seuraavan kerran lauantaina Kouvolassa, kun vastassa on KooKoo. Jukureiden seuraava koitos on vasta maanantaina Tapparan saapuessa Mikkeliin.

Törmänen odottaa lauantaisesta kamppailusta tasaista, sillä KooKoo on tasaisista otteluista huolimatta vienyt punapaidoilta kahdesti suuremman pistepotin.

− Olemme antaneet kuudesta pisteestä neljä sinne, vähän liikaa mielestäni. Varsinkin ensimmäinen peli oli meidän hallussamme. Ottelusta tulee nytkin tiukka. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo