Hanskojen tiputus ja kauden avausmaalit - HIFK:lle kauden toinen voitto

LIIGA / Raportti
Erik Thorell sai helpotusta alkukauteensa maalin merkissä.
Tiistai-iltana Helsingissä yhteen ottivat kautensa hankalasti aloittanut HIFK ja hyvin kautensa aloittanut Ässät. Ottelusta muodostui vauhdikas ja viihdyttävä, ja hanskatkin tippuivat jäähän. Lopulta HIFK otti kauden toisen voittonsa lukemin 4-1.

Ottelun avauserä alkoi tasaisissa merkeissä. HIFK:n avauspelaamista leimasi monet harhasyötöt. Osa niistä oli helppoja, mutta osan syynä oli Ässien aktiivinen karvauspelaaminen. Ensimmäisen kymmenminuutin aikana vierasjoukkue loikin vaarallisemmat maalipaikat juuri syötönkatkojen ansiosta.

Erän vanhetessa HIFK:n kiekollinen pelaaminen parani ja sitä myöten karvauspelaaminenkin. Helsinkiläisseuran paineistus tuotti ajoittain hyvin kiekonriistoja hyökkäysalueella, kun puolustajat nousivat tukemaan siniviivasta. Myös suorahyökkäyspelaaminen parani ja HIFK loikin muutamia maaliapaikkoja.

Ottelun avausmaalin teki kuitenkin vierasjoukkue. HIFK:n liian passiivinen alivoima antoi Maksim Matushkinille siniviivalle liikaa tilaa ja mies pääsikin laukomaan sydämensä kyllyydestä.

Ketsuppipullojen aukaiseminen ja nujakointi

Toinen erä alkoi HIFK:n hallinassa. Helsinkiläisseura menikin johtoon, kun Joonas Rask seurasi oman laukauksensa irtokiekon ja lapioi sen ohi Ässien maalilla torjuneen Henri Kiviahon.

Maalin jälkeen HIFK sai suorista hyökkäyksistä luotua muutamat maalipaikat, mutta lopullisista kiekollisista ratkaisuista puuttui laatu. Ässät pääsi takaisin otteluun mukaan, kun porilaisjoukkue pääsi kahdesti ylivoimalle. Tällä kertaa HIFK:n alivoimapelaaminen oli tarpeeksi laadukasta, jotta vierasjoukkueen maali ei nähty.

Erikoistilanteiden jälkeen ottelu tasoittui. HIFK:lle tuli edelleen hieman harhasyöttöjä, joista Ässät pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään. Erän lopulla HIFK pääsi kahdesti ylivoimalle, joista jälkimmäisestä Erik Thorell pääsi viimein tekemään kauden avausmaalin. 

− Sen näki poikien tuuletuksistakin, että ne oli oikeasti isoja maaleja, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin iloitsi.

Kolmannessa erässä HIFK onnistui puolustamaan johtoaan ja jopa lisäämään sitä. Heti erän alussa kotijoukkue pääsi, kun Ässille vihellettiin kaksi jäähyä melkein minuutin sisään. HIFK ei etsikkoaikaansa jättänyt käyttämättä, kun Ryan O'Connor laukoi HIFK:n kahden maalin johtoon.

Maalin jälkeen helsinkiläisseura otti ottelun lopulliseen hallintaansa. Paine pysyi hyökkäysalueella ja Ässät joutui miltei järjestäen viljelemään siirtokiekkoja keskialueelle. 

Ottelussa nähtiin pieni nujakka, kun Ben Blood taklasi kovaa HIFK:n pelaajaa. Joe Finley ei tästä pitänyt ja menikin heti puolustamaan joukkuekaveriaan. Loppuun asti Finley ei tätä kuitenkaan vienyt voitto mielessään, vaan Blood lensi suihkuun, mutta Finley sai vain kahden minuutin jäähyn. 

Nujakoinnin jälkeen HIFK:lla oli ylivoimalla monta hyvää maalipaikkaa lisätä johtoaan, mutta Kiviaho Ässien maalilla kesti. Lopulta Teemu Eronen laukoi tyhjään maaliin loppulukemiksi 4−1.

− Meidän tappioputkeen ja vaikeuksiin nähden meidän joukkueelta fantastinen suoritus. Ei peli mikään superhuikea ollut, mutta joukkue oli todella keskittynyt ja oli kurinalaista pelaamista, Selin kehui joukkuettaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo