Tehokas SaiPa taisteli Porista jatkoaikavoiton − "Pitää olla tyytyväinen"

LIIGA / Raportti
Frans Tuohimaa ehti kiekon tielle 31 kertaa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
SaiPa nappasi Porista viikon toisen jatkoaikavoittonsa. Pelin alku meni ässähallinnassa, mutta tehottomuus vaivasi porilaisia. SaiPa puolestaan oli paikoissaan tehokas.

Pelin kulku ensimmäisessä erässä oli selvä: Ässät hallitsi, SaiPa teki maalit. Varsinkin ylivoimilla isännille siunaantui runsaasti hyviä maalintekopaikkoja, mutta tuloksetta.

− Olimme valmistautuneet, että lauantai-iltana Porissa Ässät tulee kovaa päälle. Alussa sai tehdä maalilla kunnolla hommia, varsinkin kun meillä oli paljon alivoimaa, vierailijoita avauserässä pystyssä pitänyt Frans Tuohimaa kertoi.

Maalinteon aloittikin SaiPa Jesperi Kotkaniemen pelatessa huolimattomasti oman maalin edessä. Elmeri Kaksonen pääsi tilanteessa vapaasti kiekkoon ja sai siirtää sen rauhassa ohi Andreas Bernardin.

Ässät onnistui ylivoimalla tasoituksessa Sami Lähteenmäen jatkaessa hyvää maalivirettään. Pian tilanne oli kuitenkin taas lappeenrantalaisten hallinnassa. Ensin SaiPa pelasi heikon ylivoiman, mutta vain viisi sekuntia sen päättymisen jälkeen Kim Strömberg vei vierailijat helpon näköisesti 2−1-johtoon.

− Ensimmäisessä erässä luovutimme vastustajalle pari paikkaa. SaiPa oli niissä sitten tehokas, sanaili porilaisten päävalmentaja Jyrki Aho.

Toisessa erässä Ässien vauhti rauhoittui, ja SaiPa sai paremmin pelistä kiinni.

− Toinen erä oli meiltä heikko. Teimme hyökkäyksessä vääriä valintoja, ja vaihtorytmikin sekoittui, Aho kommentoi.

Ässien tasoitus ei riittänyt

Kolmannen erän alku näytti aluksi toistavan edellisen kaavaa. SaiPa puolusti hyvin, ja porilaiset tuntuivat olevan telineissä. Ässät tuli kuitenkin lopulta tasoihin Maksim Matushkinin rohkean nousun myötä.

− Kolmanteen erään tuli huono alku, mutta saimme parannettua siitä, kertoi Aho.

Ottelu ratkesi lopulta jatkoajan viimeisellä minuutilla kiekon pomppiessa Roy Radken kautta Ässien maaliin.

− Kolmella kolmea vastaan pelimme ei ole vielä sitä, mitä sen pitäisi olla. Emme saa yksilöistä tällä hetkellä tarpeeksi irti, sillä alkukauden voitot ovat saaneet laiskottelemaan. Työnteon moraalia täytyy parantaa, päätti Aho.

Tuohimaan tunnelmat voiton jälkeen olivat luonnollisesti toiset.

− Näihin jatkoaikavoittoihin pitää olla tyytyväinen. Kopissa on tällä hetkellä hyvä fiilis, sillä ainahan se on kivempi voittaa kuin hävitä, iloitsi Tuohimaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo