Ässät hurjalla esityksellä kauden avauspelissä voittoon

LIIGA / Raportti
Philip McRae loisti ottelussa tehden kolme tehopistettä.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Liiga-kausi Porissa alkoi kotijoukkueen murskaavalla esityksellä. Ässien ulkomaalaiset onnistuivat heti kauden alkuun. Ilveksen kalusto vaatii vielä vahvistuksia.

Ässien liigataival alkaneella kaudella alkoi päivän myöhempään kuin muilla joukkueilla. Tämä ylimääräinen lepopäivä oli käytetty ilmeisen hyvin, sillä kotijoukkue voitti Porissa Ilveksen pirteällä esityksellä 6−2-lukemin. Myös odotetut pelaajat onnistuivat.

Ilveksen esiintyminen Porissa oli sen sijaan todella vaisu. Onnistujat olivat harvassa ja puolustuspään materiaalin heikkous paljastui pelin edetessä. Alakerta vaatii vahvituksia vielä kauden vanhetessa.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Avauserä oli nopeaa ja viihdyttävää jääkiekkoa molemmilta joukkueilta. Pitkän kesän jälkeen molempien joukkueiden esiintyminen oli kokonaisvaltaisesti yllättävän ehjää.

Patapaidat pelasivat koko lailla hyvän pelin. Alusta asti joukkue kävi ylhäältä karvaamassa, vei taklaukset loppuun eikä päästänyt Ilvestä maalilleen. Hyökkäyspäässä tehokkuutta löytyi. Ilves pääsi toisessa erässä 0−1- johtoon, mutta vain reilun puolentoista minuutin jälkeen taululla komeili 3−1 Ässille.

− Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, mutta toisessa erässä olimme tehokkaita ja ratkaistiin peli. Kolmannessa erässä pelattiin aikaa pois, mutta en voi olla kolmannen erän suoritukseen tyytyväinen. Sillä tavalla hyvä, että enää ei tarvi lähteä erikseen metsästämään ensimmäistä voittoa. Ensi viikolla jatketaan tuplapeleillä, jotka ovat aina kauden alussa vaikeita, Ässien päävalmentaja Jyrki Aho sanoi.

Ässien leirissä iloittiin monista onnistujista. Kaikki ulkomaalaiset kenttäpelaajat saivat tililleen tehopisteitä illan ottelussa. Erityisen pirteitä olivat Philip McRae ja Antoine Laganiere. Laganiere oli todella pirteä koko ottelun ja näytti porilaisyleisölle, että oli tullut Isoonmäkeen pelaamaan tosissaan. Juniorimaajoukkueiden vakiokasvo Jesperi Kotkaniemi kirjautti itselleen kaksi tehopistettä, ja avasi näin maali- sekä pistetilinsä Liigassa.

− Saatiin paljon onnistumisia, johon olen tietysti tyytyväinen, mainitsi Aho.

Ilveksen onnistujat jäivät lauantaina vähiin. Markus Ruusu sekä koko Ilveksen puolustuskalusto oli koko ottelun hieman jäljessä, joka antoi Ässille avaimet kolmen pisteen voittoon. Loukkaantumisista viime kaudet kärsinyt Sami Sandell sen sijaan oli pirteällä päällä ja osoitti, että pelit eivät ole pelattu neljän polvileikkauksenkaan jälkeen.

− Eipä olisi tätä päivää uskonut tulevan. Eilisen jälkeen oli todella kovat odotukset tähän iltaan. En muista, koska viimeeksi on ollut tuollainen joukkohysteria kuin toisessa erässä oli. Siinä loppuivat aikalisät kesken, petokissojen päävalmentaja Karri Kivi analysoi.

Sammalkangas illan juhlittavana

Tapio Sammalkangas muistetaan Porissa vahvana peruspakkina, joka taisteli aina tilanteet loppuun asti. Mestaruusjoukkueen 2013 varakapteenina toiminutta Sammalkangasta muistettiin ennen illan ottelua videolla ja Ässien kultaisella pelaajamitalilla. Lisäksi Ässien urheilutoimenjohtaja Jari Korpisalo ojensi Sammalkankaalle Ässien pelipaidan.

Myös Ilves-valmentaja Karri Kivi muisteli Sammalkangasta lämmöllä ottelun jälkeen.

− Mestaruusjoukkueen varakapteeni ja ykkösparin puolustaja. Äijä oli siinä kunnossa keskiympyrässä pudottamassa kiekkoa, että hänet olisi voinut ottaa vielä kesken pelin mukaan, Kivi naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo