TPS saa nopean mahdollisuuden revanssiin - Ässät vastavierailulle Turkuun

LIIGA / Ennakko
Tomi Kallion kipparoiman TPS:n peli on ailahdellut. Perjantai-ilta Porissa toi mukanaan ruman tappion Ässien vieraana.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
TPS ja Ässät kohtaavat lauantai-iltana Back-to-back- hengessä. Ässät piti perjantai-illan kamppailussa pisteet Porissa selkein 6−2-lukemin. TPS saa mahdollisuuden revanssiin nopeasti, mutta nälkää on löydyttävä huomattavasti enemmän kuin Porissa käydyssä kamppailussa.

Ässät on tarttumassa viimeiseen oljenkorteensa. Pientä kriisivaihetta vielä pari kierrosta sitten elänyt joukkue nappasi aiemmin viikolla helpottavan vierasvoiton Jukureista ja kaatoi perjantai-iltana kotikaukalossaan jämäkällä esityksellä TPS:n. Jarno Kärki heilutti tahtipuikkoa 6−2-kotivoitossa saalistamalla tehopisteet 2+1. Maksim Matushkin säesti taustalla hienoilla 0+3 tehoillaan. Ässien kannalta tärkeää on toki oman pelivireen löytyminen, mutta Porissa otettiin varmasti ilolla vastaan myös Hämeenlinnan ottelun tulos, kun SaiPa oli hakenut pisteet Ässien pahimmalta kilpailijalta HPK:lta.

 Perjantain ottelussa Ässät oli alusta asti kuskin paikalla. Sami Lähteenmäen putoaminen ennen ottelua pakotti Ässät kokoonpanomuutoksiin. Lähteenmäen saappaisiin Jesperi Kotkaniemen ja Kärjen sentteriksi hyppäsi Niklas Appelgren. Tämä ketju olikin perjantaina erinomaisessa vireessä jokaisen saalistaessa vähintään kaksi pistettä ottelussa. Myös Jussi Makkonen ampui kiekon TPS:n verkkoon kahdesti. Viimeksi joulukuun puolella kaksi voittoa putkeen napannut patapakka sai takuulla lisää itseluottamusta höyhentäessään sarjakakkosen maistuvin lukemin.

Ässät venytti voitollaan eron sarjataulukossa takana vaanivaan HPK:hon jo seitsemään pisteeseen, mutta porilaisilla on pelattuna ottelu enemmän kuin HPK:lla. Myös perjantaina voiton hallitsevista Euroopan mestareista napannut Ilves on samalla etäisyydellä, mutta tupsukorvat ovat pelanneet Ässien tapaan jo 52 ottelua.

Ässien parjattu maalivahtiosasto oli perjantaina hyvässä vireessä. Andreas Bernardin taakse livahti ainoastaan kaksi kiekkoa ja iltaan mahtui 30 torjuntaa. Onkin helppo ennustaa, että Bernard vartioi Ässien maalia myös lauantaina Turun lauantai-illassa.

TPS hakee paluuta voittokantaan nöyryytyksen jälkeen

Turkulaisten paras pelikunto tuntui perjantain kamppailun perusteella jääneen viime viikonlopun TPS-risteilylle. Palloseuran keskittyminen ei ollut Porissa missään vaiheessa riittävällä tasolla voittokamppailua ajatellen. TPS:n kokenut kapteeni Tomi Kallio manasi ottelun jälkeen joukkueensa keskittymisen puutetta ja virheiden määrää. Kallio kehui Ässien olleen terävämpiä alusta alkaen ja vaikka TPS paransi ottelun toiseen erään peliään ei ottelun voittajasta hänen mukaansa ollut epäselvyyttä missään vaiheessa.

TPS teki ottelussa luvattoman helppoja virheitä ja Ässät oli ottelussa jatkuvasti pari potkua vieraitaan edellä. Turkulaisille on tällä kaudella sattunut jo useampi ohipeli ja tälläiseksi myös Porin ottelun voidaan laskea. Varsinkin kokeneilta pelaajilta on lupa odottaa huomattavasti enemmän kuin eilisessä ottelussa. Kokonaisuudessaan Palloseuran viisikkotason työskentelyn niin puolustus kuin hyökkäyssuuntaan on parannuttava roimasti lauantaina mikäli paluu voittokantaan kiinnostaa.

Oskari Setänen pelasi huippuottelun viime viikonlopun kärkiottelussa Kärppiä vastaan, mutta Ässiä vastaan Setänen imuroi rumasti 2−0-maalin ja hyvänä iltana jokunen muukin laukaus olisi ollut pysäytettävissä. TPS:n laiska ja haluton joukkuepuolustaminen ei silti helpottanut Setäsen urakkaa perjantaina millään tavalla. Peräkkäisten päivien otteluissa TPS-valmennus on yleensä jakanut maalivahtien vastuuta. Tällä logiikalla maalia vartioisi illan ottelussa Rasmus Tirronen. Myös TPS sai perjantaina apuja muilta joukkueilta, kun sekä JYP että HIFK hävisivät ottelunsa ja TPS:n asema sarjan toisella sijalla ei huonontunut.

Ennen lauantain Liigakamppailua yhteen iskevät myös joukkueiden Alumnit. TPS:n alumnijoukkueessa esiintyvät muun muassa Timo Nummelin, Kai Nurminen ja Kimmo Rintanen ja Ässissä vastaavasti esimerkiksi Veli-Pekka Ketola, Ville Uusitalo ja Aki Uusikartano.

Seuraa Heitä

Jarno Kärki #7 |

Keskushyökkääjä

Poriin kesken kauden Tapparasta palannut Jarno Kärki oli perjantaina hyvässä iskussa. Kärki on löytänyt Ässien paidassa oivan kevätvireen ja on tärkeä palanen porilaisten pudotuspelitaistelussa.

Tomi Kallio #71 |

Laitahyökkääjä

TPS:n kaiken nähnyt kapteeni Tomi Kallio ei ollut tyytyväinen turkulaisten keskittymiseen ja pelaamisen tasoon perjantaina. Kallio lupasi ottelun jälkeisessä haastattelussa, että lauantain kamppailussa nähdään aivan erilainen TPS kuin perjantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässien piristysruiske kantaa vierasvoittoon
Ässät katkaisi tappioputkensa kuluvalla viikolla ja on saanut maalihanoja auki kunnolla iskemällä viikon otteluissa yhteensä 10 maalia. TPS:n otteet ovat olleet viime aikoina ailahtelevia ja perjantaina se jäi täysin Ässien jalkoihin. Voitot ovat tuoneet porilaisjoukkueelle runsaasti itseluottamusta ja kokoonpanokin alkaa näyttää vahvalta sairastuvalta palanneiden apujen myötä. Ässien vire kantaa myös Turussa ja TPS joutuu taipumaan toistamiseen patapaidoille.
2 3
4 5