Sportin vieraana maalinteossa ontuva SaiPa

LIIGA / Ennakko
Iskeekö SaiPa Sportin takaisin tappiokantaan?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
SaiPa on onnistunut nappaamaan edelliset kaksi ottelua nimiinsä, mutta onnistuuko Sport, joka on päässyt takaisin voittojen makuun, iskemään tehokkuudesta kärsivän SaiPan maihin?

SaiPan vierailu keskellä talvea on toisinto viime kaudelta, sillä lappeenrantalaisilla on jälleen ongelmia maalinteossa. Ulkomaanvahvistukset Curtis Hamilton ja Brock Trotter ovat tällä hetkellä varjojen mailla, vaikkakin Trotter on viime aikoina jaellut hyviä syöttöjä ilman jatkajaa. Edelliseen neljään otteluun keltamustat ovat onnistuneet maalinteossa vain neljästi.

Kaakkois-Suomen vieraille on myös iso kolhu pakistoon Brett Carsonin jääminen pois loppu kaudeksi. Joukkue on kuitenkin näyttänyt merkkejä viisikko ja -alivoimapuolustuksen edistymisestä. Lisäksi suurta henkistä nostetta nostatti SaiPan kymmenettä kautta peräkkäin kapteenina toimivan Ville Kohon takaisin sairastuvalta.

Sport onnistui katkaisemaan seitsemän ottelun tappioputken Tampereen Ilvestä vastaan, ja nyt kotkapaidoilla olisi oiva tilaisuus saada käännettyä myös kotiottelut voiton puolelle. Tehokkuuden pitäisi jatkua myös Kuparisaaressa, sillä viiteen edelliseen kotiotteluun Sport on tehnyt saman verran maaleja.

Alivoima on myös viime aikoina ollut heikkoa, eikä viisikkopuolustus tunnu pysyvän liitoksissaan kun ottelut ovat menossa tasaisissa lukemissa loppua kohti.

Ville Viitaluoma saattaa palata kokoonpanoon jo huomenissa, mikä toisi turvallista hyökkäyslähtöä ja aloitusvoittoja takaisin Sportille.

Seuraa Heitä

Ville Koho #8 |

Keskushyökkääjä

Palasi takaisin pitkältä loukkaantumiselta, ja iski kauden avausottelussaan KalPaa vastaan omiensa ainoan maalin. Toimii isona henkisenä ponnahduslautana joukkueelleen.

Tomas Kubalik #18 |

Oikea laitahyökkääjä

Onnistui syöttämään Sportin avausmaalin debyytissään Tampereella. Tehokas hyökkääjä ei varmasti tuhlaa tilaisuuksiaan maalinteossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Alavireisten vähämaalinen taisto
Jos laskee yhteen joukkueiden viimeisessä kymmenessä pelissään saavuttamat kolmen pisteen voitot, tulee lukemaksi kolme, joten kuntopuntareista ei löydy käänteentekeviä apuja. Sport voitti edellisen kamppailunsa Ilvestä vastaan, mutta edellinen kotivoitto on joulukuun ensimmäiseltä päivältä. Maalintekokilpailua tuskin on odotettavissa, vaan vähämaalinen ja tasainen taisto.
1 2
1 2