Niiralassa taistellaan sarjan kakkospaikasta

LIIGA / Ennakko
Arttu Ilomäki näyttää löytäneen pelihuumorinsa Kuopiosta.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
KalPa pelaa alkaneen vuoden ensimmäisen kotiottelunsa, kun TPS saapuu vieraaksi Niiralaan. Turkulaiset hengittävät kilpipaitojen niskaan sarjataulukossa ja voitto siivittäisi heidät sarjan toiselle sijalle.

Kuopiolaiset aloittivat vuoden 2017 jatkaen edellisen vuoden otteitaan. Tiistaina joukkue haki 1−2–voiton Lappeenrannasta ja pitää sarjassa edelleen toista paikkaa Tapparan jälkeen. SaiPaa vastaan joukkueen maaleista vastasivat Jaakko Rissanen ja joulukuussa KalPan paitaan palannut Arttu Ilomäki, joka myös syötti Rissasen osuman.

KalPan kauden erinomaisten otteiden ja kärkipaikoista taistelemisen yksi syy on ollut parantunut ylivoimatehokkuus. SaiPaa vastaan joukkue ei herkutellut ylivoimaosumilla, mutta esimerkiksi viime viikon Ässät–voiton takuuna oli kolme ylivoimamaalia.

Kaikkiaan joukkue on neljäntenä liigajoukkueiden ylivoimatehokkuuksissa mitattuna. Viime kaudella joukkueen ylivoima oli surkealla tasolla ja se oli kauden jälkeen sarjan toiseksi huonointa.

Syksyllä loukkaantunut Eero Kilpeläinen palasi joulun jälkeen KalPan maalille ja on torjunut kaksi voittoa putkeen. Kuopiolaisten ykkösvahti pelannee kauden edetessä suurimman osa otteluista. Kakkosvahtina oleva Denis Godla todisti kuitenkin Kilpeläisen loukkaantumisen aikana, että hänet voi laittaa tolppien väliin turvallisin mielin. KalPa ilmoittikin keskiviikkona, että Godlan optio seuraavasta kaudesta käytetään.

Vierasjoukkue TPS taistelee KalPan kanssa liigan kakkospaikasta ja voitto Kuopiosta veisikin turkulaiset kilpipaitojen edelle sarjataulukossa. Tiistaina turkulaiset hakivat kaksi pistettä Jukureilta voittomaalikilpailun jälkeen ja viime perjantaina joukkue oli SaiPaa parempi lukemin 3-0.

Jukurit-voitosta huolimatta TPS:n pelissä oli parannettavaa. Turkulaisten käskijä Ari-Pekka Selin ei ollut täysin tyytyväinen pelaajien valmiustilaan ja asenteeseen. Jukurit olikin monissa tilanteissa aktiivisempi ja yritteliäämpi kuin vieraansa.

KalPan lisäksi myös TPS:llä on ollut maalivahtiosasto kunnossa. Jukurit-ottelussa turkulaisten maalia vartioinut Alexandar Georgiev pelasi hyvän ottelun ja on esittänyt hyviä otteita koko kauden. 16 pelaamassaan ottelussa hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on liigavahdeista paras.

Niirala on ollut tällä kaudella vaikea paikka vierasjoukkueille ja tulee eittämättä olemaan sitä myös vierailija TPS:lle. Jukurit-ottelun tahmaisuus pitää olla poissa, kun turkulaiset kohtaavat kärkikamppailussa KalPan. Molemmista joukkueissa löytyy maalintekovoimaa ja maalivahtiosastot ovat kunnossa.

Turkulaisten täytyy pysyä poissa jäähyaitiosta, sillä KalPan ylivoimatehokkuus on hyvällä tasolla. KalPan kannalta akilleen kantapääksi saattaa tulla turkulaisten tiivis puolustuspeli.

KalPa on tällä kaudella vienyt kaksi aiempaa joukkueiden kohtaamista nimiinsä.

Seuraa Heitä

Arttu Ilomäki #75 |

Keskushyökkääjä

Palasi KalPaan joulukuussa ja on aloittanut kilpipaidoissa hyvällä peli-ilmeellä ja tehojakin syntyy. Tehnyt kuudessa KalPa-paidassa pelatussa ottelussa tehot 1+5.

Markus Nurmi #51 | TPS

Laitahyökkääjä

Pelasi nyt vuodenvaihteessa kauden kaksi ensimmäistä liigaotteluaan aivan mukiinmenevin ottein. Kantavatko hyvät otteet?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kotitaika KalPan puolella
TPS on ollut viime viikkoina loistavassa, joskaan ei pysäyttämättömässä vireessä. Kymmenestä viime ottelustaan turkulaiset ovat voittaneet kahdeksan, mutta vieraskentillä sillä on ollut vaikeuksia saada mukaansa täyttä pistepottia. KalPa on puolestaan pistekeskiarvolla mitattuna sarjan paras kotijoukkue. Edellinen joukkueiden välinen kohtaaminen Kuopiossa päättyi isäntien eduksi.
2 3
1 2