Kärppien maalivahtivalinta SaiPan kohtalon ratkaisijana

LIIGA / Ennakko
Kärppien Ville Leskinen (vas.) ja Saku Mäenalanen löytävät toisensa kentältä mallikkaasti. Tästä tilanteesta syntyi edellisen kohtaamisen viimeinen maali.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärppien ja SaiPan keskinäiset ottelut ovat jo pitkään päättyneet oululaisten eduksi, mutta lyömätön Kärpät ei missään nimessä ole.

Kärpät ja SaiPa ovat molemmat tuttu näky viime kausien pudotuspeleistä. Tämän kevätkauden alussa pudotuspelipaikka on kuitenkin kirimisen takana, kotijoukkue on nimittäin ennen perjantain kierrosta sarjataulukon 12. ja vierasjoukkue 14.

Pohja on siis molemmilla huomattavasti lähempänä kuin kärki. Kärppien piste-ero viimeisenä olevaan Lukkoon on seitsemän, SaiPan taas kaksi. Kärpät on pelannut yhden ottelun verrokkejaan vähemmän.

Vaikka kärkeen on molemmilla matkaa yli 30 pisteen verran, pudotuspeliviiva on seurojen onneksi huomattavasti lähempänä. Kärkeä lukuun ottamatta pudotuspelipaikkoja tällä hetkellä hallussaan pitävät joukkueet ovat varsin tasaisissa pistemäärissä toistensa kanssa, joten taistelu kevään jatkamisesta jatkunee kiivaana runkosarjan loppuun saakka.

Edelliset ottelut

Kärpät haali kevätkauden kahdesta ensimmäisestä ottelustaan kolme pistettä. Lukko kaatui Raumalla selkein lukemin, mutta torstain kierroksella Ässät onnistui selättämään oululaiset ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella.

SaiPan tammikuu käynnistyi tappiolla sarjakakkosena olevasta KalPasta, mutta torstaina Vaasassa pelatussa ottelussa Sportia vastaan se onnistui nousemaan päätöserän 2−0-tappioasemasta tasoihin ja kuittaamaan itselleen kaksi pistettä voittolaukauskilpailun kautta.

Kärppien ja SaiPan kuluvan kauden keskinäiset ottelut ovat päättyneet molemmat Kärppien voittoon. Lokakuussa ottelu venyi Lappeenrannassa jatkoajalle, Oulussa pelattu ottelu taas päättyi varsinaisella peliajalla Kärppien voittoon lukemin 3−1.

Lähtökohdat otteluun

Illan joukkueet ovat viime aikojen otteiltaan pitkälti samaa maata. Onnistumisia tulee silloin tällöin, mutta ne eivät yleensä toistu edes seuraavalla kierroksella.

Vaikka Kärppien ja SaiPan kauden keskinäiset ottelut ovat päättyneet oululaisten voittoon, ei näistä otteluista kumpikaan ollut läpihuutojuttu illan isännille. SaiPa osoitti viimeksi torstain kierroksella, ettei kahdenkaan maalin tappioasema päätöserän jälkimmäisellä puoliskolla tarkoita menetettyä peliä.

Kärppien maalivalinnalla saattaa olla suuri merkitys illan lopputuloksen kannalta. Torstaina oululaisten maalilla torjui Sami Aittokallio, joka ei onnistunut vieläkään torjumaan Kärpille kolmen pisteen voittoa tällä kaudella. Aittokalliota ei kuitenkaan ole syyttäminen siitä, että Ässien verkkoon upposi ainoastaan yksi maali.

Seuraa Heitä

Ville Leskinen #12 | KooKoo

Laitahyökkääjä

Saku Mäenalasen paluu sairastuvalta on nostanut Leskisen pelaamisen tasoa huomattavasti, ja pisteitä on viimein alkanut ropista.

Brock Trotter #9 |

Laitahyökkääjä

Trotter hääri torstaina mukana SaiPan molemmissa varsinaisen peliajan maaleissa osoittaen vaarallisuutensa myös ylivoimalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät hoitaa SaiPan kotonaan
SaiPa on tällä hetkellä yksi heikoimpia joukkueita tehtyjä maalia tarkasteltaessa. Vaikka Kärpät onkin hävinnyt kolmesta viime ottelustaan kaksi, on joukkueen pelissä viitteitä paremmasta. Oululaiset vievät selvästi heikompaa vastustajaansa oman mielensä mukaan ja kuittaavat täydet pisteet selvin numeroin.
4 5
1 2