Kärppien ja HIFK:n tunteet alkavat kuumeta − viidennessä kohtaamisessa ei enää tunnustella

LIIGA / Ennakko
HIFK:n ja Kärppien välisessä ottelusarjassa ei enää katsella, vaan taistelu on kovaa.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Kärppien ja HIFK:n välisen viidennen välieräottelun lähtötilanne on kutkuttava; ottelusarja on tasatilanteessa ja molempien peli on katsojien kannalta viihdyttävää. Tämän lisäksi edellisessä kohtaamisessa kolme pelaajaa sai käytösrangaistuksen suunsoitosta, yksi pelaaja sai ulosajon ja HIFK maksoi 5000 euroa viedäkseen Kärppien Jani Hakanpään taklauksen Liigan tutkittavaksi.

Joukkueiden ensimmäinen ottelu oli vielä varovaista tunnustelua. Juhani Tyrväinen sanoi tuolloin pelin jälkeen Jatkoajalle, että "Tuntui kuin molemmat joukkueet olisivat lähteneet katsomaan, miten toinen joukkue pelaa. Ei päästy vielä siihen intensiivisyyteen, mitä välierässä tarvitsisi olla."

Sen jälkeen ottelut ovat olleet joka kerta entistä intensiivisempiä. Neljännen ottelun jälkeen viimeistään on selvää, että tunnustelujen aika on lopullisesti ohi. Avautumista tuli jo myös HIFK-valmentaja Ari-Pekka Seliniltä, kun hän totesi ottelun jälkeen Joe Finleyn ulosajoon viitaten: "Ihan vitsi! Säälittävyyden ja naurettavuuden rajamailla."

Kärppien pelaaminen on muuttunut ottelusarjan aikana. Jatkoajan analyysissä todettiin kolmannen kohtaamisen jälkeen, että Kärpät flirttailee Meidän pelin kanssa. Kärppien päävalmentaja Mikko Manner viittasi ilmeisesti ainakin jossain määrin samaan, kun hän totesi jo kuukausi sitten runkosarjan viimeisen ottelun jälkeen, että "Enää ei voita niillä samoilla tavoilla, millä voitti vielä lokakuussa."

Ottelusarjan tilastoista pari poimintaa. Aloitusvoitoissa Kärpät on niukasti johdossa, sillä se johtaa niissä lukemin 127−116. Sen sijaan laukaisutilastossa Kärpät on ehkä jopa yllättävän selkeästi edellä. Laukaisut ovat menneet seuraavasti, HIFK ensin mainittuna: 33−51, 36−51, 44−37 ja 42−69, yhteistuloksena lukemat 155−208 Kärpille.

Aloitusvoittojen kallistuminen hienokseltaan Kärpille on ollut pieni yllätys, sillä Kärppien keskushyökkääjätilanne on pitkin kautta ollut hieman ohut. Ykkösketjun sentterin Mikael Ruohomaan ollessa edellisestä Oulussa pelatusta ottelusta poissa, Kärppien keskushyökkääjinä pelasivat muun muassa laitahyökkääjänä yleensä viilettävä Saku Mäenalanen sekä välillä katsomon puolella otteluita seuraava Jasse Ikonen. Kärpät ei päästänyt ottelussa maaliakaan.

Tuon kolmannen välieräottelun jälkeen Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kertoi Jatkoajalle, ettei Kärpät edes hakenut siirtorajan kynnyksellä uutta keskushyökkääjää, vaan maalintekijätyyppiä, jollaisen se Kristian Vesalaisen hankinnan ansiosta saikin. Ratkaisua voi tällä hetkellä pitää onnistuneena riskinä.

Osittain aloitusvoittojen lievän hallinnan ansiosta Kärpät on pikku hiljaa onnistunut helpommin kääntämään pelin virtausta itselleen. Edellisen ottelun laukaisutilastot menivät suorastaan murskaavasti Kärpille. HIFK oli tehokkaampi viimeistelyssään ja ansaitsi voiton äänekkään kotiyleisönsä edessä. Jatkossa HIFK:n olisi syytä saada parempi ote pelin virtauksesta, jotta Kärpät ei saisi luotua niin paljon maalipaikkoja, kuin se edellisessä kohtaamisessaan loi.

Erikoisuutena mainittakoon, että puolustajat ovat tehneet neljä Kärppien viime maaleista. Hyökkääjät eivät ole Miska Humalojan tekemän jatkoerämaalin jälkeen tehneet 120 minuuttiin ainuttakaan maalia. Edellisessä pelissä Shaun Heshka teki Kärppien ainokaisen, sitä edellisessä ottelussa Heshka teki yhden ja puolustaja Miika Koivisto kaksi maalia. HIFK:n joukkue voi ottaa siitä sulan hattuunsa, sillä Kärpät teki eniten maaleja runkosarjassa, maaleista suurimman osan tekivät hyökkääjät.

Seuraa Heitä

Miska Humaloja #31 | Herning

Keskushyökkääjä

Humaloja on rajoituksistaan huolimatta suurien pelien pelaaja. Kun joukkueesta pitää jonkun nousta esille, Miska saattaa sen tehdä. Yksi jatkoerämaali on tässä ottelusarjassa jo tehtynä.

Erik Thorell #86 | EV Zug

Laitahyökkääjä

Kultakypärä Thorell on HIFK:n syömähammas. Edellisen pelin komean rangaistuslaukauksen siivittimänä HIFK vei lopulta voiton. Toisaalta tehotilasto Kärppiä vastaan pudotuspeleissä näyttää lukemaa –4.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tasapäistä taistelua kolmannesta kiinnityksestä
HIFK onnistui tehokkaan viimeistelyn ja loistavasti pelanneen Kevin Lankisen ansiosta tasoittamaan sarjan maanantaina. Kärpät on ollut edellisissä peleissä hallitsevampi osapuoli ja keskiviikkona sillä on kotikaukalon tuoma etu puolellaan. Helsinkiläisryhmä on sarjassa kuitenkin osoittanut, että sillä on keinot horjuttaa oululaisjoukkuetta. Molemmat joukkueet puolustavat tiiviisti ja maalinsuilta löytyy hyvävireiset torjujat, joten maaleilla ei tälläkään kertaa juhlita. Ratkaisua voidaan joutua hakemaan jopa jatkoajalta toisen kohtaamisen tapaan.
2 3
2 3