JYP saa vieraita Tampereelta - kumman voittoputki katkeaa?

LIIGA / Ennakko
Pekka Tuokkola pelasi nollapelin viimeksi, kun Tappara oli Jyväskylässä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Tiistai-illan Liiga-kierroksella JYP saa vieraakseen sarjakärjen Tapparan. JYP lopetti edellisen vuoden voittoputkeen, kun taas Tappara ei hävinnyt kertaakaan joulukuussa.

JYPin alkukausi oli ailahtelevaa pelaamista, jota leimasi johtoasemassa sulaminen. Joulukuun lopussa hurrikaanipaidat saivat juonesta kiinni ottaen neljä voittoa putkeen. Jyväskyläläisjoukkueen sijoitus onkin parantunu huimasti, ja joukkue onkin vain pisteen päässä suorasta pudotuspelipaikasta.

Tappara tulee Jyväskylään yhdeksän ottelun voittoputkessa. Tamperelaisjoukkue on hävinnyt viimeksi marraskuun lopulla. Tällä hetkellä ei näytä siltä, että joku joukkue Liigassa pystyisi vastaamaan Tapparan asettamaan pelilliseen haasteeseen.

Joukkueet ovat ottaneet yhteen tällä kaudella kahdesti. Syyskuussa JYP oli kotonaan vahvempi luvuin 2-0, mutta Tappara otti marraskuussa kotonaan revanssin jatkoajalla. Kyseisessä ottelussa JYP johti jo 2-0, mutta Tappara tuli väkisin rinnalle ja ohi.

Ratkaisukohdat

JYP näyttää saaneen junansa raiteilleen hankalan ja ailahtelevan alkukauden jälkeen. Tähän ovat auttaneet Juho Olkinuoran hienot otteet maalilla ja Michel Miklikin tekemät maalit. Olkinuora on pelannut hurrikaaninutussa kolme ottelua ja päästänyt vain kaksi maalia taakseen.

Miklik on pelannut kaksi ottelua JYPissä tehden molemmissa otteluissa kaksi maalia. Mies hankittiin Jyväskylään maaleja tekemään ja ainakin tällä hetkellä näyttää oikein hyvältä. Samalla mies on saanut Janne Tavin ja Juha-Pekka Hytösen näyttämään paremmalta.

Jyväskyläläisjoukkueen puolustuspelaaminen on muutenkin alkanut näyttämään paremmalta. Tästä osoituksena on vain kaksi päästettyä maalia neljään viime otteluun. Tämän osa-alueen pitää pysyä tiiviinä illan ottelussa, sillä Tappara on tehnyt eniten maaleja sarjassa.

Tapparan kausi on ollut tähän asti vakuuttava. Kirvesrinnat komeilevatkin sarjan kärjessä, ja tällä hetkellä Tappara onkin pelillisesti kirkkaasti paras Liiga-joukkue. Realistista pysäyttäjää ei tahdo löytyä. Tappara on pelannut läpi kauden luottaen omaan systeemiin, eikä suurempia retkahduksia olla nähty.

Tapparan kärkihyökkääjät ovat tehokkaita ja näiden kanssa JYPin pitää olla varuillaan. Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen miehittävätkin Liigan pistepörssin kahta ensimmäistä sijaa. Myös molemmat maalivahdit, Teemu Lassila ja Dominik Hrachovina, ovat olleet vakuuttavia.

Illan ottelussa myös erikoistilannepelaaminen nousee arvoon arvaamattomaan. Tapparan ylivoima on liigan parhainta, kun taas JYPin vastaava toiseksi parasta. JYPin alivoiman siis pitää toimia edelleen, mikä onkin toiminut parhaiten sarjassa.

Seuraa Heitä

Janne Tavi #40 | Karlskoga

Laitahyökkääjä

Tavin kausi on tähän asti ollut hankala. Marraskuussa mies ei tehnyt yhtään, ja joulukuussakin vain yhden. Miklikin mukaantulo samaan ketjuun on kuitenkin saanut mieheen ihan uutta eloa. Samaa tarvitaan illan ottelussa.

Charles Linglet #41 | Eisbären Berlin

Vasen laitahyökkääjä

Kokenut hyökkääjä on pelannut yhden ottelun tähän mennessä Tappara-nutussa. Saalisti kyseisessä ottelussa syöttöpisteen. Tuo varmasti lisää tehoja, kunhan pelejä saa mies alle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYP ei vielä valmis
JYPin otteet ovat olleet todella nousujohteisia, mistä kertoo neljän ottelun voittoputki. Tappara puolestaan on ollut koko kauden puolikkaan selvästi paras joukkue. JYPille helpotusta on tuonut erityisesti hyökkäyspelin johtajan löytyminen Michel Miklíkin muodossa. Tapparan kokonaisvaltainen pelaaminen on kuitenkin sen verran paremmalla tasolla, että Tappara vie ottelun nimiinsä.
2 3
2 4