Ilvekselle pudotuspelihaaveiden kannalta tärkeitä pisteitä jaossa Kalevankankaalla

LIIGA / Ennakko
Jukureilla on mahdollisuus pilata Ilveksen pudotuspelisaumat.
Kuva © Saana Hakala
Lauantai-illan Jukurit-kamppailussa on jälleen Tampereen Ilveksen pudotuspelihaaveiden kannalta tärkeitä pisteitä jaossa. Voitto pitäisi haaveet elossa, mutta tappio pahimmassa tapauksessa vesittää mahdollisuudet kokonaan.

Jukurit on pelannut panoksettomia pelejä jo jonkin aikaa, mutta asenteesta joukkueen suoritukset eivät ole jääneet kiinni. Kapealla materiaalilla operoiva joukkue on kuitenkin viime aikoina kärsinyt tappioita, kun edellisistä kahdeksasta pelistä on tullut vain yksi voitto.

Tiistaina joukkue joutui taipumaan TPS:ää vastaan 5-1-lukemin. Turkulaisryhmä oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta lopputulos ei jukurihyökkääjä Mika Partasen mukaan kertonut täyttä totuutta ottelusta. Vastikään jatkosopimuksen mikkeliläisjoukkueeseen tehnyt hyökkääjä näki ottelun ratkaisutekijöinä helpot virheet, joista TPS rokotti. 

Virheiden määrän vähentämisen lisäksi Partanen korosti myös oman tehokkuuden parantamista lauantain otteluun.

− Ei se niin huono ottelu ollut, mitä taululla näkyi. Me annettiin omista virheistä vähän lepsusti niitä maaleja omiin ja se on ollut meidän ongelma nyt, että kaveri pääsee tekemään vähän liian helposti. Paikkoja oli meilläkin, mutta tuollaista huippujengiä vastaan niitä ei ihan hirveästi tule ja niistä pitää vaan laittaa sisään, jos haluaa voittaa pelejä.

Jukurit saa Ilves-otteluun kokoonpanoonsa takaisin pelikieltonsa kärsineen Markku Flinckin. Loukkaantumisten vuoksi sivussa olleet Janne Ritamäki ja Teemu Henritius olivat perjantaina harjoituksissa mukana, mutta heidän pelaamisensa selviää vasta pelipäivänä.

Isojen pisteiden ottelu

Ilves on ollut pitkän aikaa hyvässä iskussa, sillä viimeisistä 10 ottelustaan se on voittanut kuusi ja on edelleen tiukasti pudotuspelitaistelussa mukana. Perjantaina se pelasi paikallisottelun Tapparaa vastaan ja taipui vasta voittomaalikisassa 3-2-numeroin.

Maalinsuulla Riku Helenius pelasi Tapparaa vastaan erinomaisen ottelun ottaen 35 torjuntaa. Tamperelaisryhmän oma pää on pysynyt viime aikoina puhtaana muutenkin melko hyvin, sillä edellisissä neljässä pelissä joukkueelle on tehty vain viisi maalia.

Joukkueen kakkoshyökkäysketju Ville Meskanen-Arttu Ruotsalainen-Eemeli Suomi on ollut joukkueen syömähammas ja tuonut tehoja myös tupsukorvien erikoistilannepelaamiseen. Liigan helmikuun pelaajaksi valitun Sami Sandellin mahdollinen poissaolo tekee puolestaan ison loven Ilveksen hyökkäyskalustoon. Sandell on tamperelaisryhmän ykköspistemies tehoilla 14+31.

− He kamppailevat vielä pudotuspelipaikasta ja heillä on taitava jengi. Hyviä yksilöitä on paljon, että hereillä saa olla ja pitää puolustaa hyvin. Itse pitää myös pystyä tekemään niitä maaleja, kun viime aikoina osumat olleet vähän vähissä, Partanen totesi.

− Meidän pitää hyökätä paremmin kuin viime peleissä, että kaverikin joutuu puolustamaan ja saadaan ne väsymään. Sitä kautta sitten saadaan enemmän paikkoja. Ollaan levätty tässä nyt hyvin, että tuoretta jalkaa pitäisi olla pelissä.

Ilveksen kannalta merkityksellisiä ovat myös Ässien ja Pelicansin lauantain ottelut. Jos Pelicans ja Ässät onnistuvat voittamaan omat ottelunsa Tapparaa sekä TPS:ää vastaan ja Ilves samanaikaisesti häviää, menettää Ilves mahdollisuutensa pudotuspeleihin. 

Seuraa Heitä

Jesper Piitulainen #54 | Jukurit

Laitahyökkääjä

Ilves-ottelu on taiturimaiselle laitahyökkääjälle hänen uransa 300. Liiga-ottelu. Juhlistaako hyökkääjä juhlapeliään täysosumalla?

Ville Meskanen #18 | Ilves

Laitahyökkääjä

Laitahyökkääjä on ollut viime aikoina hyvässä iskussa ja Ilves kaipaa hyökkääjän onnistumisia metsästäessään pudotuspelipaikkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ilveksellä henki päällä
Jo pudotuspelien ulkopuolelle tuomittu Ilves on rakentamassa kiekkokevään ensimmäistä yllätystä taistelemalla paikasta pudotuspeleihin. Viimeisen kymmenen ottelun jaksolla tupsukorvat ovat jääneet pisteittä vain kahdesti. Pistemetsästys on kartuttanut joukkueen itseluottamusta, eikä vailla varsinaista panosta pelaavalla Jukureilla ole eväitä nosteen katkaisemiseen. Viimeisestä kahdeksasta ottelusta mikkeliläiset ovat keränneet vain kolme pistettä ja päästettyjen maalien määrät ovat kasvaneet suuriksi.
1 2
4 5