Tuplasti nollatun Ilveksen seuraava este nousukiidossa etenevä Lukko

LIIGA / Ennakko
Joukkueiden edellisessä Hakametsän-kohtaamisessa oli teemana Suomen 100-vuotisjuhla.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves on jäänyt kahdessa viime pelissään ilman maaleja ja on hävinnyt neljä edellistä otteluaan. Lukko puolestaan on kuntopuntarin kärkijoukkueita ja on neljän ottelun pisteputkessa.

Tappioputkensa myötä Ilves on pudonnut jo yli kymmenen pisteen päähän pudotuspeliviivasta. Kahdessa viime pelissä joukkueen huolena on ollut tehottomuus, kun yhteensä 66 laukauksesta huolimatta maali jäi syntymättä sekä Kärppiä että Jukureita vastaan.

Kahdessa edeltävässä ottelussa Ilves sen sijaan onnistui viimeistelemään yhteensä yhdeksän maalia, mutta molemmat ottelut kääntyivät kuitenkin jatkoajalla vastustajan hyväksi. HPK:ta vastaan Ilves hukkasi kahdesti kahden maalin johtoaseman.

Pelicansia vastaan tamperelaiset sen sijaan kirivät itse kahden maalin takaa tasoihin, mutta Pelicans teki voittomaalin jatkoajan ensimmäisellä minuutilla.

HPK:ta ja Pelicansia vastaan Ilveksen tehot jakautuivat varsin tasaisesti. Otto Koivula keräsi yhteensä kolme syöttöpistettä ja Tapio Laakso keräsi tehot 2+1. Kahteen tehopisteeseen ylsi näissä peleissä kahdeksan eri pelaajaa.

Kärppiä ja Jukureita vastaan ei Ilvekseltä sitten onnistunutkaan enää kukaan.

Maalittomiksi jääneissä peleissä Ilveksen paras maalintekijä ja pistemies Teemu Rautiainen laukoi yhteensä 12 kertaa, ja 12 maalia tällä kaudella tehnyt Laaksokin yhteensä kymmenen kertaa. Sekä Rautiaisella että Ilveksen toiseksi parhaalla maalintekijällä, Ville Meskasella on alla neljän pelin maaliton putki.

Mahdollisia lisämurheita Ilvekselle tuottaa myös se, että Sami Sandellin edellinen peli jäi kesken jo ensimmäisessä erässä, eikä kärkihyökkääjän pelikunnosta ole tällä hetkellä varmaa tietoa.

Lukolla pyyhkii hyvin

Jos Ilves tuskailee niin puolustuspelissä kuin viimeistelyssä, on Lukon maaliero neljässä viime pelissä 15-6. Kaapo Kähkönen on Liigan parhaita maalivahteja ja on kolmessa viime pelissään päästänyt neljä pelitilannemaalia sekä ratkaisuosuman voittomaalikilpailussa Kärppiä vastaan.

Lukon hyökkäystehoista on vastannut erityisesti ykkösketju Chris VandeVelde-Teemu Ramstedt-Toni Koivisto. Neljässä viime pelissä kolmikko on tehnyt yhteensä tehot 7+11. Koiviston saldo on 3+4, VandeVelden 2+4 ja Ramstedtin 2+3.

Myös kolmosketjun sentterin Peter Tiivolan saldo neljästä viime pelistä on vakuuttavasti 1+4. Kärppiä vastaan syntynyttä osumaa tosin edelsi peräti 19 pelin maaliton jakso, jonka aikana syöttöpisteitäkin kertyi vain kuusi kappaletta.

Kesken kauden tehdyt nimekkäät hankinnat ovat selvästi piristäneet Lukkoa sekä yksilöiden että joukkueen tasolla. Ilveksen yrittäessä sinnitellä vielä pääsystä pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle on Lukolla hyvät asetelmat taistella kotiedusta puolivälieriin.

Seuraa Heitä

Teemu Rautiainen #19 | HPK

Laitahyökkääjä

Ilveksen kultakypärä on koko joukkueen tavoin kärsinyt viime peleissä tehottomuudesta. Joukkueen jäätyä kahdesti peräkkäin nollille kääntyvät odottavat katseet parhaaseen maalintekijään.

Toni Koivisto #22 |

Laitahyökkääjä

Lukon kultakypärä on puolestaan hurjassa vireessä, kuten koko raumalaisten ykkösketju. Kolmikolla on heittää peliin nopeutta, taitoa ja kovuutta, joten Ilves-puolustuksen on oltava hereillä joka kerta, kun Koivisto ja Lukon ykkösketju ovat jäällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Lukko henkisesti vahvempi
Ilveksen esityksissä näkyvät paineet sekä alavireisesti sujunut alkukausi. Viime otteluissa tupsukorvat ovat ajoittain hallinneet pitkiäkin jaksoja, mutta viimeistely on ontunut. Myös maalivahtipeli on ollut epävarmaa. Ilveksen maalivahtien torjuntaprosenrri ei edes lähentele 90 prosentin rajapyykkiä. Lukko on puolestaan viimeistellyt hallintaan nähden todella kovalla prosentilla. Lukko on ennakkosuosikki, mutta vain niukasti.
1 2
2 3