Tappara saapuu Hämeenlinnan "Spengleriin" − HPK:ssa kakkosvahti paljon vartijana

LIIGA / Ennakko
Antti Karjalaisen tarkkaakin tarkempi patjatorjunta.
Hämeenlinnan perjantaihin matkustaa tällä kertaa vieraaksi Tappara. Voittoputkessa pyyhältävä HPK tarjoaa tällä kertaa katsojilleen Spengler Cupin tunnelmaa. Kotijoukkueen maalivahtivalinta kielii taktikoinnista.

Joulukuun lopussa Sveitsissä Spengler Cupissa vieraillut HPK isännöi perjantaina Tapparaa. Samaa tunnelmaa on luvassa myös kyseisessä liigaottelussa, sillä ajoissa saapuville katsojille on luvassa sveitsiläistyyppisiä tarjoiluja normaalista tarjonnasta poikkeavasti.

Itse ottelussa mennään todennäköisesti täysillä ja kovin panoksin. Pudotuspelijahtiin intoutunut HPK on päässyt jo viiden pelin voittoputkeen. Mikäli pahimpia kilpailijoitaan SaiPaa, Ässiä, KooKoota ja Ilvestä vähemmän otteluita pelannut joukkue napsii tasoittavista peleistään voittoja, kuroutuu ero pudotuspeleihin jo huomattavan paljon nykyistä pienemmäksi. Tiistaina se tarvitsi tosin tuuriakin, sillä luistelutempo Jukureita vastaan oli huomattavasti edellisiä otteluja löysempi.

Hyvän vireen taustalla ovat kokonaisuutena joukkueen parantunut viisikkopelaaminen sekä ykkösvahti Emil Larmin huima torjuntavire. Tapparaa vastaan Larmi tosin huilaa, kun maalilla nähdään Antti Karjalainen. Larmi palannee maalille lauantaina etukäteen helpompaa vastustajaa Sportia vastaan.

Karjalaisen kausi ei ole ollut aivan edellisen veroinen. Siinä missä kaudella 2016-17 kaksikon otteet olivat ajoittain hyvin lähellä toisiaan, on tällä kaudella Larmi ollut selkeästi kakkosvahtiaan varmempi otteluiden tiukimmila hetkillä.

Tapparan osalta mielenkiinto kohdistuu Curtis Hamiltonin mahdolliseen pelaamiseen. Lupaavalta tuntunut vuodenvaihteen hankinta on pelannut vasta kolme peliä viidestä mahdollisesta, ja niissäkin alle kymmenen minuutin keskiarvolla. Taustalla vaikuttaa toipuminen viimevuotisesta polvivammasta. Joka tapauksessa tähän mennessä nähty on ollut lyhyeen otantaankin huomioiden pettymys pelaajalta, joka on iskenyt Liigassa hyviä maalimääriä ja ensimmäisissä haastatteluissaan puhui Kanadan olympiajoukkueeseen pyrkimisestä.

Tapparan otteet vuodenvaihteen jälkeen ovatkin ailahdelleet ja tuloksena on viidestä ottelusta ollut vain yksi kolmen pisteen voitto. Tamperelaisten kiekkofanien sormet ovatkin ristissä sille, että kyse on enemmän kevääseen valmistavasta kovasta treenistä kuin Jukka Rautakorven tahdosta säätää taas välillä toiminutta pelitapaansa uuteen uskoon.

Seuraa Heitä

Otto Paajanen #7 | HPK

Keskushyökkääjä

Peli-iloa ja tehoja on löytynyt puolustuspäässä puurtamisen rinnalle. HPK:n tärkeimpiä pelaajia kokonaisuutta tarkastellen.

Jere Karjalainen #26 | Tappara

Laitahyökkääjä

Iski viimeksi Hämeenlinnassa hattutempun. Koossa koko kaudelta jo 15 maalia. Tuleeko nyt lisää?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuumat yksilöt HPK:n etu
Kauden alavireisesti pelannut HPK tuskaili viimeistelynsä kanssa, mutta viime otteluissa tehot ovat palanneet Hämeenlinnaan. Joukkue on intoutunut viiden ottelun voittoputkeen, jonka aikana on syntynyt 18 osumaa. Tapparalla on vastaavasti menossa vaisumpi jakso, jonka aikana viimeistely on ollut tehotonta. HPK:lla on kuumemmat yksilöt ja hurmostila päällä.
2 3
1 2