Hämeen ritaripaidat murtamaan kotikaukalon taikaa

LIIGA / Ennakko
Erik Thorell on yksi HIFK:n takuumiehistä.
HPK tulee lyömään löylyä HIFK:n kotikaukaloon perjantaina. Kotikenttäetu oli valttia kauden alussa, kun HIFK voitti ensimmäisessä kohtaamisessa HPK:n 3-1. Sarjataulukossa HIFK on kaksi pistettä kilpakumppaniaan edellä.

HIFK kaatoi keskiviikkona kotona KalPan vaikuttavin numeroin 5-1. Punanutut ovat pelanneet nyt viimeiset neljä kotiottelua tappiotta. Suunta pelillisesti on ylöspäin ja joukkue himoaa päästä voittoputken kantaan kiinni.

Vili Sopanen iski ensimmäisen HIFK-maalinsa KalPaa vastaan, ja hänen rinnallaan pelaavat Juhani Tyrväinen sekä Erik Thorell ovat valmentaja Ari-Pekka Selinin luottomiehiä. Hyökkääjistä voi mainita myös Joonas Raskin, joka on onnistunut kahdesti viime peleissä. Puolustuksen kantavia voimia on Miro Heiskanen, jonka tilillä on kuudesta viimeisestä ottelusta kuusi tehopistettä.

Maali-iloitteluiden huumaa

Tahmean alkukauden jälkeen HIFK:n onnistuminen maalipaikoista on lisääntynyt huomattavasti. KalPa-ottelussa hyökkäysrintama pysyi tiiviinä ja hyödynsi kaukalon koko leveydeltä. Viimeiseen viiteen peliin mahtuu kuusitoista maukasta osumaa. Aktiivisempi hyökkäyspelaaminen ja voitetut päätykiekot ovat mahdollistaneet tulosten paranemisen.

Jäähyminuuttien määrä on turhan iso. KalPaa vastaan joukkue lusi yhteensä 16 minuuttia. Vastustajan nollaus alivoimalla on tietysti hienoa, mutta se ei edistä varsinaista asiaa. Joukkueen alivoimaprosentti on tasan 82,54. Sairastuvalla istuu edelleen ainakin Joe Finley. Järkäleen paluuta odotellessa voi ihastella loistavaa kautta pelaavan Teemu Erosen suorituksia.

HPK ja parantunut pelitapa

HPK:n edellinen ottelu oli lauantaina, jolloin se hävisi niukasti Jukureille lukemin 3-2. Mikkeliläiset kurittivat Kerhoa ylivoimalla. HPK on viimeisestä viidestä pelistään voittanut kolme ja tehnyt niissä HIFK:n tavoin kuusitoista maalia. Valmentaja Antti Pennanen on vienyt joukkueen pelitapaa maltillisempaan suuntaan. Enää ei painella vain kovaa eteenpäin vaan luistellaan niin sanotusti pelin tahdissa.

Alkukaudesta heikko ylivoimakin on viime aikoina saanut tuulta purjeisiin ja HPK on osoittautunut menestyksekkääksi rintamahyökkäysten luojiksi. Myös Kerho on paininut loukkaantumisten kanssa. Suuria menetyksiä ovat Mathias Porseland, Victor Backman ja Severi Sillanpää.

Atte Engren kotijoukkueen maalilla varmasti ottaa jälleen verkonvartiointivuoron ja Emil Larmi vieraiden päässä tekee mahdollisesti samoin. Molemmat ovat tehtäviensä tasalla kelpo torjuntaprosentein.

Yleisöllä riittää jännitettävää tiukan ottelun verran. Onko HIFK:n kotikenttä jälleen voiton tae, vai pyyhitäänkö fanien keskuudessa tappion karvas maku perjantain oluilla?

Seuraa Heitä

Robert Leino #62 | Örebro

Keskushyökkääjä

HPK-hyökkääjä edusti pitkään illan isäntäjoukkuetta. Hän on Liigan parhaita aloittajia.

Joonas Rask #88 | HIFK

Laitahyökkääjä

Kaksi viimeistä ottelua, kaksi maalia. Jokohan ketsuppipullo aukeaisi kunnolla?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK:n kotivoittojen putkelle jatkoa
HIFK:n piristyneet otteet jatkuivat KalPaa vastaan, kun helsinkiläisryhmä nappasi jo neljännen peräkkäisen kotivoittonsa keskiviikkona. HPK on esittänyt kuluvalla kaudella hyviäkin otteita, mutta nuoren ryhmän suoritusten taso on vaihdellut rajusti. HIFK on viime aikoina löytänyt tehokkuutta maalintekoonsa ja erityisesti kotikaukalossaan se on ollut paha vastus voittamalla seitsemästä kotiottelustaan viisi. Helsinkiläisryhmän laajempi ratkaisijaosasto kääntää myös perjantai-illan väännön heidän edukseen.
4 5
1 2