Paikallispelin joukkueet eri vireessä

LIIGA / Ennakko
Stepanek ja Saarela ovat olleet kelpo vireessä.
Kauden kolme aiempaa Satakunnan paikallispeliä ovat päättyneet Ässien voittoon. Lukon saaliiksi on tähän mennessä jäänyt yksi piste. Nyt joukkueiden vire-ero mahdollistaa muutoksen.

Ensimmäisen paikallispelin syyskuussa ratkaisi Simon Suoranta jatkoajalla. Muut päättyivät Ässien 3−1-voittoon niin Raumalla kuin Porissakin. Tilanne on suurin piirtein sama kuin 10.12. pelatun ottelun alla, voiton myötä Lukko kaventaisi joukkueiden välisen piste-eron jo alle kymmeneen.

Patapaidat lähtevät paikallismittelöön kolmen ottelun tappioputkessa. KooKoo-tappio ennen joulua oli näistä peleistä tasaväkisin, Tappara-pelikin suhteellisen hyvää sinnittelyä sarjakärjen kanssa.

Keskiviikon pelissä Pata luhistui aika karusti Kuopiossa, kun KalPa nappasi tyylipuhtaan 6−0-voiton.

Lukko puolestaan on napsinut pisteitä mukaansa neljästä viimeisestä pelistään, tosin kaksi niistä on jatkoaikatappioita. Lukon kohdalla tilanne alkaa olla se, että kaksi pistettä on minimivaatimus pelistä kuin pelistä, kun joukkue vielä sinnittelee pudotuspelikamppailussa mukana.

Viivan yläpuolella olevien pienet vaikeudet tosin ovat tasoittaneet sarjaa entisestään. Jumbosijastaan huolimatta Lukon takamatka sijaan kymmenen nähden on vain kuusi pistettä, mutta kiriminen vaikeutuu, mitä pidemmälle kausi etenee.

Illan erikoinen

Paikallispeli on hyvä paikka juhlistaa toimitusjohtajan työtä 13 vuotta tehneen Jukka Hirsimäen ässäuran päättymistä. Hirsimäki jäi syksyllä viettämään lomaa, ja nyt tehtävä luovutetaan virallisesti Eeva Perttulalle.

Seuraa Heitä

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

Taisteluilme ja yritys ovat kohdallaan, mutta tehot ovat jääneet odotettua vaisummiksi. Kolahtaako vanhan seuran verkkoon?

Aleksi Saarela #87 | SCL Tigers

Laitahyökkääjä

Saarelan peli on mennyt kauden edetessä paremmin uomiinsa. Nuorella laitilalaisellakin on mahdollisuus tukistaa entistä seuraansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässät jatkaa Satakunnan herrana
Porin Ässät vedettiin täysin kölin ali keskiviikkona Kuopiossa. Joukkueen keskittyminen olikin saattanut livetä jo hieman perjantaina pelattavaan paikalliskamppailuun. Ässät on ollut selkeästi edellä aiemmissa Satakunnan taistoissa, ja sama jatkuu tälläkin kertaa. Piristynyt Lukko taistelee, mutta ei riitä.
2 3
2