Oululaisten kohtalokkaat legoleikit

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti kotonaan Kärpät maalein 4-2. Tasaväkinen vääntö kääntyi ensin vierasjoukkueelle, mutta TPS onnistui nousemaan tasoihin ja ohi vastustajasta toisen erän aikana. Valokeilaan ottelussa nousi TPS:n Patrik Virta, jonka purukalusto vaurioitui ottelun aikana.
Kuva © Timo Savela
Joukkueet väänsivät tasaväkisesti.
Kuva © Timo Savela
Teemu Väyrysen matka katkaistiin ennenaikaisesti.
Kuva © Timo Savela
Palkkiona rangaistuslaukaus. Tällä kertaa myös kiekon matka katkesi ennenaikaisesti maalivahtiin.
Kuva © Timo Savela
Paremmalla viimeistelyllä verkko olisi heilunut jo alusta saakka.
Kuva © Timo Savela
Myös toisaalla piti kiirettä.
Kuva © Timo Savela
Ruotsalaispuolustaja Lucas Ekeståhl Jonsson joutui tyytymään sivustakatsojan rooliin.
Kuva © Timo Savela
No eipähän tullut ruotsalaiselle ottelun avausmaalista miinusmerkintää tilastoihin.
Kuva © Timo Savela
Peli kääntyi Patrik Virran legoilla leikkimisestä. Äänekäs protestointi ja verinen suu vakuuttivat tuomarit.
Kuva © Timo Savela
Lopulta Nicklas Lasu passitettiin istumaan kahta peräkkäistä kahden minuutin jäähyä.
Kuva © Timo Savela
Kärppäluotsi Mikko Manner selvitti tilannetta tuomareilta. Kuvan perusteella luulisi, että valmentaja tarkastelee linjatuomarin purukalustoa.
Kuva © Timo Savela
TPS hyödynsi ylivoiman. Jasper Lindsten tasoitti pelin.
Kuva © Timo Savela
Virta sai lisää virtaa Lasun korkeasta mailasta. Kiekko maaliin ja tuuletukset päälle.
Kuva © Timo Savela
Henrik Tallinder lisäsi isäntien johtoa vain hetki myöhemmin.
Kuva © Timo Savela
Kärpät kuitenkin piti ottelun jännittävänä loppuun saakka.
Kuva © Timo Savela
Vierasjoukkueen valmennus seurasi jännityksellä viimeistä kymmenminuuttista.
Kuva © Timo Savela
Kärppien kiri tyssäsi Charles Bertrandin jäähyyn. Eric Perrin sai kunnian iskeä kiekon tyhjään maaliin kahdeksan sekuntia ennen päätössummeria.
Kuva © Timo Savela
Ottelun jälkeen media kävi tarkastamassa Virran hampaiden vauriot. Paikka jos toinenkin oli ilmeisesti irronnut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös