Tappara marssi jälleen finaaliin

LIIGA / Kuvakooste
Hakametsässä Tappara varmisti finaalipaikkansa kaatamalla HIFK:n lukemin 4-3. Ottelussa päärooliin nousivat joukkueiden kapteenit Peltoja ja Petrell, jotka molemmat iskivät kamppailussa kaksi osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kristian Kuusela iski illan avausmaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Patrik Laine oli saapunut seuraamaan illan ottelua.
Kuva © Jarno Hietanen
Dominik Hrachovina oli hyvässä torjuntavireessä HIFK:n ylivoimien aikana.
Kuva © Jarno Hietanen
Lennart Petrell seurasi jään pinnasta Tapparan vastahyökkäystä.
Kuva © Jarno Hietanen
Kantola pääsi erätauolla kertomaan iskemästään tasoitusmaalista.
Kuva © Jarno Hietanen
Lennart Petrell iski toisessa erässä vieraat johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä Jukka Peltola otti ratkaisijan roolin itselleen.
Kuva © Jarno Hietanen
Vajaassa minuutissa Peltola iski kiekon kahdesti ohi Bäckströmin.
Kuva © Jarno Hietanen
Vain minuutti edellisestä ja Tappara juhli jo 4-2-osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun päätyttyä kotiyleisö pääsi juhlimaan jo viidettä peräkkäistä finaalipaikkaa.
Kuva © Jarno Hietanen
HIFK:n osaksi jäi tänäkin vuonna katsella juhlivia Tappara-kannattajia.
Kuva © Jarno Hietanen
Välieräsarja päättyi kapteenien juttutuokioon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös