KooKoon kaksi hyvää erää ei riittänyt - KalPalle kolme pistettä

LIIGA / Kuvakooste
KalPa tarjosi kotiyleisölleen jälleen nousujohteisen ottelun. KooKoo oli hyvin pelin päällä kaksi ensimmäistä erää, mutta 3. erän nopea tasoitus toi kotijoukkueelle uutta virtaa pelaamiseen. Ottelun ykköstähdeksi valittu Eetu Luostarinen iski ottelun voittomaalin kolmannessa erässä.
Kuva © Saimi Airaksinen
Miikka Pitkänen oli nälkäisenä kiekon perässä.
Kuva © Saimi Airaksinen
Henri Kanninen teki KooKoo-debyyttinsä.
Kuva © Saimi Airaksinen
Illan avausmaalista vastasi Jaakko Rissanen.
Kuva © Saimi Airaksinen
Tarvittiin kaksi miestä Toni Suurosen pysäyttämiseen.
Kuva © Saimi Airaksinen
Kookoo tasoitti hienon kuvion päätteeksi, viimeistelijänä Kalle Valtola.
Kuva © Saimi Airaksinen
Kai Kantola ajoi ottelussa hanakasti maalille.
Kuva © Saimi Airaksinen
Vaihtoon meneminen tuotti Leskiselle ongelmia.
Kuva © Saimi Airaksinen
KooKoo otti pelin haltuun 2. erässä ja iski johtomaalin.
Kuva © Saimi Airaksinen
Välillä oli tarjolla myös tyhjää maalia, mutta KalPan puolustus pelasti kuitenkin tämän.
Kuva © Saimi Airaksinen
Frank Gymer tarjoili kylmää vettä KooKoon niskaan heti 3. erän alkuun 2-2-tasoitusmaalilla.
Kuva © Saimi Airaksinen
Se ei miellyttänyt ottelua seurannutta KooKoo-fania.
Kuva © Saimi Airaksinen
Välillä sattui puolin ja toisin.
Kuva © Saimi Airaksinen
Eetu Luostarinen iski jään pinnasta KalPan 3-2-johtoon.
Kuva © Saimi Airaksinen
KooKoon puolustus piti varmuuden siitä, ettei KalPan hyökkääjät pääsisi enää Järvenpään tonteille.
Kuva © Saimi Airaksinen
Lopussa painettiin niinkin kovaa maalille, että se lähti pois paikoiltaan.
Kuva © Saimi Airaksinen
Turhautuminen näkyi lopulta pelaajien kasvoilla.
Kuva © Saimi Airaksinen
Kolme pistettä jäi Kuopioon!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös