Ilvekselle synkkä ilta − Markkanen vireessä Hakametsässä

LIIGA / Kuvakooste
Tampereella Ilves sai vieraakseen SaiPan. Kotijoukkueelle ilta oli epäonninen tupsukorvien menetettyä pisteiden lisäksi kaksi runkohyökkääjäänsä loukkaantuneiden listalle. Lopputulokseksi Hakametsässä kirjattiin 1-2.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue saapui kentälle savun ja tunnelmavalaistuksen saattelemana.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilveksen pääomistaja Manngard seurasi ottelua aition puolelta.
Kuva © Jarno Hietanen
Ville Meskasella oli parikin tekopaikkaa viedä Ilves johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Mutta lopulta sen kunnian sai itselleen Matias Sointu.
Kuva © Jarno Hietanen
Muutama komea taklauskin ottelussa nähtiin.
Kuva © Jarno Hietanen
SaiPa siirtyi kolmannen erän alussa onnekkaasti johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Osuma veti Ilvesvalmentaja Karri Kiven mietteliääksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves sai ottelussa ikäviä uutisia Matias Soinnun loukattua polvensa.
Kuva © Jarno Hietanen
Illan molemmat maalivahdit esiintyivät ottelussa varmasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun loppuhetkillä pääsivät tunteet lämpenemään.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun päätyttyä illan ykköstähti Jussi Markkanen pääsi tuulettamaan arvokasta vierasvoittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös