Maali-iloittelu päättyi Ilves-juhliin, valmentajan haasto oli lähellä tuoda tulosta

LIIGA / Kuvakooste
Ilves ja HPK yltyivät perjantai-iltana todellisiin maalijuhliin. Ottelusta ei muutenkaan draamaa puuttunut: Ilveksen ykkösmaalivahti Antti Lehtonen loukkaantui ja Antti Pennasen käyttämä valmentajan haasto oli lähellä tuoda tulosta. Peli päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen isäntien 5–4-voittoon.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ilves joutui vääntään alusta asti tiukasti, kun HPK painoi peliä isäntien puolustusalueelle.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Aleksi Rantala huomautti ottelun alkuminuuteilla HPK:ta vaihtojen venymisestä pelikatkoilla.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Otto Koivula taisteli itselleen vapaan paikan maalin edessä ja upotti kiekon Emil Larmin selän taakse.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ottelun avausmaali oli myös Koivulan kauden ensimmäinen osuma. Tuuletukset olivat sen mukaiset.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Tapio Laakso ja Teemu Rautiainen punoivat lisää juonia HPK:n pään menoksi vaihtopenkillä.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Laakso teki maskia Emil Larmin edessä, mutta tämän laukauksen hämeenlinnalaisvahti torjui vaikeuksitta.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Antti Lehtonen sai osuman päähänsä toisessa erässä. Vahti pelasi toisen erän loppuun, mutta joutui jättämään pelin kesken huonovointisuuden takia.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Kristian Vesalainen ryöväsi kiekon Jarkko Parikalta ja toi vieraat tasoihin toisessa erässä, vain muutama sekunti Lehtosen kolhun jälkeen.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Reilua minuuttia myöhemmin kolisi jo toisessa päässä, kun Teemu Rautiainen vei Ilveksen uudelleen johtoon.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
HPK-miehistö ehti sopia ylivoimakuvioistaan Liigan mainostauolla. Tuloksena hetkeä myöhemmin oli tasoitusmaali.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ilves jatkoi hyökkäämistä sitkeästi ja se palkittiin. Juhani Tamminen iski isännät 3–2-johtoon, mikä hymyilytti kauden ensimmäistä peliään pelannutta Ville Meskasta.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Tammisen maali sai kannattajatkin ilakoimaan.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Taisto jatkui tasaisena.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Erän lopulla Eetu Tuulola onnistui jo toistamiseen ottelussa ja vei HPK:n 3–4-johtoon.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Toisen erän lopulla HPK sai vielä ylivoimamahdollisuuden, kun Arto Laatikainen sai jäähyn kiinnipitämisestä.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Juho Keränen oli päästä maalille asti, mutta Jarkko Parikka huojutti hyökkääjää viime hetkellä, ja kiekko karkasi lavasta.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
HPK-maalilla oli ruuhkaa, kun Stefan Espeland lähetti kolmannessa erässä tasoituksen tuoneen laukauksen matkaan. Pennanen haastoi tilanteen ja kertoi pelin jälkeen maalin hylkäyksen olleen lähellä.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ottelun loppua kohden maalineduskahakoita nähtiin enenevissä määrin.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Juuso Pulli ei ollut uskoa saamaansa jäähyä huitomisesta. Samassa ajassa Joonas Lehtivuori lähti kaksiminuuttiselle väkivaltaisuudesta.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Teemu Rautiaisen ajassa 59.52 tekemä voittomaali pisti suut hymyyn Ilveksen vaihtopenkillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Lue myös