Liiga-kierros: SaiPan vuoro haastaa Kärpät, Turussa kohtaavat kärkipäiden kirittäjät

LIIGA / Kierrosennakko
20180922, Lappeenranta Liiga-ottelu SaiPa - Kärpät Niclas Westerholm on pitänyt nollan Mikko Lieri / All Over Press
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Lauantai-iltana Liiga tarjoaa illaksi viihdettä kuuden eri ottelun voimin. Ennätyksellisessä lennossa oleva Kärpät isännöi esimerkillistä nousun Vaasassa tehnyttä Saipaa.

Vastakkain sarjataulukon toinen ja toiseksi viimeinen

TPS saa lauantai-illan vieraakseen sarjataulukon vastakappaleen JYPin. Kolmen ottelun tappioputkessa oleva JYP tavoittelee kuukauden ensimmäistä kolmen pisteen voittoa sekä helpottavaa nousua pudotuspeliviivaa lähemmäksi.

Edellisiltana Lahdessa turkulaisten tehokkain ase oli ylivoima, joka onnistui kolmesti TPS:n neljästä maalista. TPS:n erikoistilannepelaaminen onkin tällä hetkellä Liigan tehokkain, josta suurin kiitos kuuluu turkulaisten ykkösvitjalle.

Yhdysvaltalaishyökkääjä Zach Budish on saanut hyvän temmon pistetilastoissa Oula Palven ja Ilari Filppulan rinnalla. Konkaripuolustaja Ilkka Heikkisen pelätty viivakuti on jäänyt piippuunsa, mutta vastuun jakaminen on tuottanut hedelmää.

JYP ei ole vielä onnistunut lokakuussa voittamaan ottelua varsinaisella peliajalla, eikä edellisestä viidestä ottelustakaan ole pistetili kertynyt kolmea enempää. Tappiot ovat olleet jyväskyläläisille katkeria, sillä yhtä vaille kaikki ottelut ovat päättyneet yhden maalin erolla.

Konkarihyökkääjä Jani Tuppurainen onnistui KooKoota vastaan iskemään kauden avausmaalinsa, ja tuuletuksesta näki taakan katoamisen harteilta. Myös Jerry Turkulainen onnistui maalinteossa toisen kerran tismalleen kuukauden sisään.

Jyväskyläläisten täytyy saada puolustuspelaamisensa siistimmäksi ja saada koneesta irti se tarvittava loppurutistus, jotta niukat tappiot muuttuisivat pistetilin kerryttäviin lukemiin.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tulosveto

TPS poikkaisee hämmästyttävän putken
Jyväskylässä menee tällä hetkellä heikosti, ja jyväskyläläiset ovatkin viimeistä edellisenä sarjataulukossa. Perjantaina sarjan heikoin vierasjoukkue KooKoo haki täyden pistepotin Jyväskylästä, kun se kaatoi JYPin viime hetken maalilla. Vaikka TPS:n otteet ovat hieman ailahdelleet, on se pelannut varsin mainion alkukauden. Eilen se onnistui kääntämään ottelunsa Lahdessa voitoksi kahdella viimeisen minuutin osumallaan. TPS:n ja JYPin kohtaamisissa on sangen erikoinen historia-aspekti, sillä kotijoukkue ei ole voittanut varsinaisella peliajalla näiden kahden joukkueen kohdatessa Liiga-jäillä päivää vaille neljään vuoteen. Edellisen kerran kotijoukkueena varsinaisella peliajalla voitti JYP 21.10.2014, kun se kaatoi TPS:n kotijäällään lukemin 6-2. Tähän kaavaan saadaan lauantai-illan ratoksi muutosta, sillä TPS lähtee ennakkosuosikkina kaatamaan heikkoa JYPiä.
3 4 5
1 2

KalPa hakee putken katkaisijaa Mikkelistä

Viiden ottelun tappiokierteessä oleva KalPa saapuu Mikkeliin haastamaan maalinteossa vaikeroinutta Jukureita. Pisteetkin olisivat kuopiolaisille tärkeät, sillä viidestä tappiosta vain yksi on edennyt jatkoille.

Tappioputkensa aikana KalPa on joutunut nöyrtymään HPK:lle kahdesti, hallitsevalle mestarille Kärpille, SaiPalle sekä IFK:lle. Maalinteossa ei myöskään kuopiolaisilla ole ollut hurraamista, kun viidessä ottelussa vastustajan verkko on heilunut seitsemän kertaa.

KalPan riveissä ovet heiluivat kumpaankin suuntaan, kun Niko Hovisen sopimus purettiin ja Jonathan Iilahti hankittiin Kuopioon loppukauden sopimuksella. Iilahti saaneekin torjuntavastuun Mikkelissä ja saa osoittaa arvonsa.

Jukureilla on myös ollut maalinteossa ongelmansa, kun edelliseen kolmeen otteluun maalia on tuuletettu ainoastaan eilisen HPK -ottelussa, jossa maaleja syntyi ottelujen verran.

Mikkeliäispuolustaja Mikko Kokkonen iski Liiga -uran avausmaalinsa hämeenlinnalaisverkkoon. Osuma tuli Kokkosen 26. ottelussa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

KalPa

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Tulosveto

Jukurit metsästää kauden toista kotivoittoaan
Kauden toisessa Savon Derbyssä Mikkelissä yritetään kääntää katkoa tappioputkea. Joko KalPa katkaisee oman viiden ottelun tappioputkensa tai Jukurit oman kolmen ottelun tappioputkensa. Jukureiden ja KalPan eilisiä pelisiä yhdistää se, että kumpikin roikkui mukana päätöserään saakka, mutta taipui lopulta jälleen kerran. Jukurit on ollut monesti lähellä voittoa kotijäällään, mutta viimeistään jatkoajalla ottelut ovat tahtoneet kääntyä vastustajalle. KalPan heikko vire tarjoaa Jukureille oivan tilaisuuden kauden toiseen kotivoittoon. Ottelusta on odotettavissa vähämaalinen, jollaisia Jukurien pelit ovat lähes järjestään koko kauden olleet.
1 2
1 2

Ässät hakee lohtua alkukauteen Kouvolasta

Haettuaan Jyväskylästä täyden pistepotin KooKoon seuraava koitos on kotona Porin Ässiä vastaan. Sarjajumbo Ässät yrittävät päästä kymmenen pisteen kerhoon ja karsittua eroa seuraaviin sijoituksiin.

KooKoon maalitykki Malte Strömwall paransi pistetilastojaan syöttelemällä ja voittomaalin merkkautti itselleen hyvään paikkaan hakeutunut Ed Wittchow. Osuma oli Wittchow'n kauden ensimmäinen, eikä onnistuminen olisi voinut tulla makeampaan paikkaan.

Ässät puolestaan ottivat IFK:sta mittaa eilisiltana Porissa. Hyvän alun jälkeen IFK alkoi saamaan porilaisista niskalenkkiä, eikä Mikael Kotkaniemi kätyreineen keksinyt keinoja päästä takaisin mukaan pisteisiin.

Ässät kaipaa kaikista eniten maalintekijöiden onnistumisia. Sakari Salmisen ja muiden kärkipelaajien täytyy hyödyntää pitkät peliajat ja isot vastuut. Niklas Appelgren on onnistunut maalinteossa kahdessa peräkkäisessä ottelussa, eikä Ässien työmyyrävitjat ole esiintyneet huonosti.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella

Tulosveto

KooKoon vahva kotipelaaminen jatkuu
Jos KooKoo olisi kauden aikana onnistunut naaramaan vierasotteluista vähänkin enemmän pisteitä, voisi se roikkua kuuden parhaan joukossa tällä hetkellä. Vaatimattomat vierasotteet ovat laskeneet kouvolalaisten sijoitusta sarjataulukossa, mutta Kouvola ei ole ollut vierailijoille helppo paikka pelata. Lauantai-illan ratoksi KooKoo saa vieraita Porista, kun tappioiden polulle palannut Ässät saapuu Sumulaaksoon. Ässien pelimerkit ovat olleet pahasti sekaisin läpi alkukauden, eikä Kouvolasta ole odotettavissa helpotusta tähän heikkoon tilanteeseen.
3 4
0 1

HIFK:n kiertue Satakunnassa jatkuu

Perjantain lepoa ottanut Lukko saa vieraakseen HIFK:n. Helsinkiläiset hakivat eilisiltana Porista vaikean alun jälkeen helpottavan 4-1-voiton.

Lukko on saanut hyvän tovin latautua lauantain ottelua varten. Edellinen ottelu raumalaisilla oli keskiviikkona kotona Vaasan Sportia vastaan, jonka isännät veivät nimiinsä suvereenilla voitolla.

Justin Danforth-Brandon DeFazio-Arttu Ilomäki -kolmikko näytti parasta osaamistaan, kun kaikilla kolmesta on hyvä myötätuuli allaan. Lisäksi Toni Koivisto karisti pölyt maalittomasta jaksosta heiluttamalla verkkoja kahdesti.

IFK oli Porissa aluksi vaikeuksissa. Ari-Pekka Selinin ripeä aikalisä ja ensimmäinen erätauko herättivät helsinkiläiset takaisin otteluun ja kapteeni näytti mallia erikoistilanteella. Lennart Petrell taisteli komeasti joukkueensa tasoihin ja alusti Markus Kankaanperän iskemän voittomaalin.

Puolustajista lisäksi Teemu Eronen iski Ässiä vastaan komealla tavalla maalin sekä ulkomaan vahvistus Kyle Quincey heitti kiekon tyhjään maaliin.

Edelliset ottelut IFK:n ja Lukon välillä ovat olleet tasaväkisiä ja vähämaalisia kamppailuja, eikä tämänkään iltainen liene olevan poikkeus sääntöön.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tällä kaudella

Tulosveto

Lukko haastaa HIFK:n
Keskiviikkona Sport tarjoili voiton Lukolle tekemällä ripakopallisen virheitä. Raumalaiset kiittivät ja kumarsivat: kolme pistettä jäi kanaalin varrelle. Lauantain vastustaja on pykälää kovempi, kun Lukko saa vieraita Helsingistä. Helsinkiläiset kävivät eilen perjantaina voittamassa Ässät Porissa ja laskettelee nyt muutaman kymmenen kilometriä etelään päin Raumalle. Lukko pääsee perjantaina pelanneita helsinkiläisiä tuoreempana otteluun, ja HIFK:lla on takana tiistailta myös CHL-ottelu Ruotsista. Hiljalleen pelin juonen löytänyt Lukko voi yllättää ennakkoon vahvemmat helsinkiläiset.
3 4
1 2

Hakametsässä palautumisen mittaus

Kiivaat, tasaväkiset ottelut otelleet Sport ja Tappara kohtaavat Tampereella. Kirvesrinnat ottivat paikallistaistosta 4-2 -voiton Ilveksestä ja Sport kykeni kuin kykenikin palaamaan voittokantaan SaiPan huikeasta noususta huolimatta.

Sport näytti parasta potentiaaliaan SaiPan kustannuksella ensimmäisen kolmanneksen ajan. Lappeenrantalaiset olivat täysin köysien varassa kotkapaitojen käsittelyssä, joka näkyi myös tulostaululla neljän maalin johtoasemana.

SaiPa ei kuitenkaan antanut periksi, eikä Sport voinut vieraiden nousulle yhtään mitään. Lopulta Sport onnistui kirjaamaan itselleen voiton voittolaukauskilpailun jäljiltä.

Tapparan tuorein puolustaja Elias Fälth osoittautui lupaavaksi hankinnaksi, kun ruotsalaiskonkari iski ensimmäisen maalinsa Liigassa ensimmäisessä ottelussaan.

Tapparan pelatessa yhtä puhtaasti kuin Ilvestä vastaan Sportilla tulee ongelmia tamperelaisviisikon murtamisessa. Kotkapaidat saivat erikoistilannepelaamisensa toimimaan erinomaisesti SaiPan kustannuksella ja tarvitsee sitä myös Tapparaa vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tulosveto

Tappara liikaa Sportille
Sulaminen oli teema perjantai-illan ottelussa Vaasassa. Sport johti SaiPaa jo neljällä maalilla, mutta vaasalaisten johto katosi Kankkulan kaivoon. Vaasalaiset väistivät kuitenkin luodin, sillä ottelu kääntyi kotkapaitojen nimiin voittomaalikilpailun jälkeen. Tappara pelasi perjantaina puolestaan paikallispelissä Ilvestä vastaa, jonka se voitti lukemin 4-2. Sport pelasi erittäin hyvin kaksi ensimmäistä erää, mutta SaiPan saatua pelinsä uomiin, olivat vaasalaiset vaikeuksissa. Pelijuonesta kiinni saanut Tappara tulee olemaan kova pala ailahtelevasti pelanneelle Sportille, jonka puolustuspelaaminen on jättänyt toivomisen varaa viimeisten ottelujen aikana. Tamperelaiset hyödyntävät virheet armotta, mutta Sportin pirteä hyökkääminen tuottaa myös muutaman osuman.
4 5 6
2 3

Jatkuuko Kärppien tempo lappeenrantalaistenkin kustannuksella?

SaiPa matkaa niin hyvän kuin huonon maun jättäneen Sport -taiston jälkeen Ouluun haastamaan ennätyksellisessä putkessa oleva Kärpät. Puolustava mestari kävi edellispäivänä hakemassa Rasmus Kuparin johdolla täydet pisteet.

SaiPa sai Vaasassa ottelun ensimmäisen puoliskon ajan rajua kyytiä. Ottelun saapuessa puolivälin lappeenrantalaiset löysivät itsensä neljän maalin tappioasemasta. SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä sai kuitenkin suojattinsa hereille, eikä lappeenrantalaiset jättäneet osumia vastaamatta.

Vajaassa kymmenessä minuutissa itsensä kolmen maalin takaa tasoihin noussut SaiPa ei kuitenkaan onnistunut nostamaan pidempää tikkua varsinaisen peliajan jälkeen ja joutui tyytymään yhteen pisteeseen. 

SaiPa saa noususta kiittää Joni Nikon huippuhetkeä sekä maalille vaihdettua Frans Tuohimaata. Tuohimaa torjui vakuuttavasti, ja ottelun viimeisellä minuutilla SaiPa-veskari nappasi pari haamukoppia.

SaiPan tähtihyökkääjä Tyler Morley nappasi polvitaklauksesta ottelurangaistuksen, joten lappeenrantalaiset joutunevat pärjäämään ilman kultakypäräänsä.

Kärpät isännöivät lappeenrantalaisia allaan yhdeksän ottelun voittoputki. Eilisen taisteluvoitto KalPaa vastaan ei tullut helpolla kun kuopiolaisisännät nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin.

Los Angeles kingsin varaama hyökkääjälupaus Rasmus Kupari otti kuitenkin homman haltuun, iskien ensin voittomaalin ja toisen tyhjään KalPa-verkkoon. Voitto ei tullut helpolla, sillä Kärpät joutuu taistelemaan SaiPaa vastaan ilman ykköspakki Jani Hakanpäätä. Hakanpää otti tililleen ottelurangaistuksen myöhästyneen taklauksen johdosta.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Tällä kaudella

Tulosveto

Kärpille ei löydy pysäyttäjää
SaiPa tulee haastavasta Vaasan ottelustaan suoraan Ouluun kohtaamaan Liigan tämän hetken ylivoimaisen ykkösjoukkueen Kärpät. Viimeisen yhdeksän ottelun aikana yksikään Liiga-joukkue ei ole onnistunut ottamaan pistettäkään oululaisnipulta. Vain kertaalleen Kärpät on tällä kaudella jäänyt ilman pisteitä ja se tapahtui juuri SaiPaa vastaan, kun lappeenrantalaiset onnistuivat kaatamaan Kärpät kotijäällään futislukemin 1-0. Oululaisten voittokulkua on tällä hetkellä vaikea pysäyttää, eikä siinä todennäköisesti onnistu SaiPakaan toistamiseen tällä kaudella.
3 4 5
1 2