Liiga-kierros: Helsingissä pelataan huolettomasti, Tampereella ja Lappeenrannassa ei niinkään

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Teemu Grönroos
Liigan ensimmäiset kierrokset ovat muodostaneet jo tässä vaiheessa mielenkiintoiset lähtökohdat mm. Tapparan ja Lukon kohtaamiseen. Alisuoriutuneet joukkueet etsivät kuumeisesti reittiä sarjataulukon korkeammille oksille, mutta kurssin kääntäminen nopeasti ei ole helppo tehtävä edes nimekkäiden pelaajien voimin.

KooKoo yllätysvalmiina Helsingin vierailulle

Pirteästi alkukaudesta esiintynyt KooKoo haastaa tuloksellisesti niin ikään hyvin aloittaneen Helsingin IFK:n. Molemmat joukkueet voivatkin lähteä kamppailuun varsin vapautunein mielin, joten ottelusta on lupa odottaa erittäin viihdyttävää koitosta.

Maalimääristään huolimatta helsinkiläiset eivät ole toistaiseksi saaneet hyökkäyspeliään parhaaseen mahdolliseen iskuun ja myös omassa päässä on ollut havaittavissa ajoittaista sekaannusta. Tähtipelaajat Joonas Raskin ja Iikka Kangasniemen johdolla ovat kuitenkin kääntäneet tasaisia vääntöjä voitoiksi asti. HIFK ratkaisi kolme ensimmäistä otteluaan vasta jatkoajalla.

Avauskierroksen jälkeen neloskenttään pudonnut Lucas Lessio on paukuttanut vajaan 13 minuutin peliajalla ensimmäiseen neljään otteluun jo 3 maalia. Miehen laukaisutehokkuus onkin tällä hetkellä joukkueen paras. Muiden pelaajien osuessa samalla tahdilla HIFK on edelleen äärimmäisen vaarallinen vastustaja, kuten viime torstain HPK-ottelu jo osoitti. Punapaidat eivät pelanneet viikonloppuna ja lähtevätkin uuteen liigaviikkoon hyvin levänneinä.

KooKoon peli on ollut raikasta katseltavaa ja joukkue olisi jo hyvin voinut kartuttaa pistetiliään enemmänkin. Maalirikkaiden neljän ensimmäisen ottelun jatkoksi Kouvolassa nähtiin hillitympi 2-1-voitto KalPasta. Joukkueen viihdyttävää hyökkäyspeliä ovat johtaneet odotetut miehet: Anrei Hakulinen sekä peräti 4+4 tehopistettä viiteen otteluun kirjauttanut Malte Strömwall. KooKoon suurimmat kehityskohteet löytyvät yhä puolustuspäästä, joskin nuoret puolustajat Miro Keskitalon johdolla ovat vastanneet hyvin heille heitettyyn haasteeseen.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tulosveto

Kevyt maalitalkoiden tuoksu
Alkukauden maalitalkoojoukkue KooKoo saapuu vieraaksi Helsingin keskiviikkoiltaan. HIFK:n väkevä hyökkäyspeli on osoittanut tehokkuutensa kauden ensimmäisissä koitoksissa, ja se pystyy hyödyntämään KooKoon tarjoamat tilaisuudet. KooKookin osunee muutaman kerran maalipuiden väliin ja kouvolalaisten alkukauden peleissä onkin tehty yhteensä keskimäärin liki yhdeksän maalia. Kaikki ainekset maalitalkoille ovat olemassa.
4 5 6
2 3

Jukureille keskiviikkona jo viikon toinen ottelu

Ville Nieminen saa vastaansa viime kaudella valmentamansa mikkeliläisryhmän, joten vierailijoiden heikkouksiin tullaan varmasti iskemään häikäilemättä. Pisteiden haku Lahdesta ei ole koskaan helppoa, mutta viisaasti ja maltilla pelaava Jukurit ei tule hätkähtämään painostusta.

Pelicans toipui avauskierroksen shokeeraavasta Sport-tappiostaan hyvin kaatamalla kotonaan sekä Lukon että SaiPan. Tampereella kärsityn nolon sulamisen jälkeen joukkue lähtee Jukurit-kamppailuun taas kerran ärsytettynä ja kotiyleisön vahva tuki takanaan. Pelicansin ylivoimaisesti vaarallisin ase on tällä hetkellä puolustajakaksikko Mikko Kousa – Oliwer Kaski. Vastaavia rightin vaihtoehtoja siniviivalle ei ole käytössään millään muulla liigaseuralla.

Ylivoima onkin pelikaanien vahvinta osaamista. 30 % tehokkuus yhdistettynä Ville Niemisen miehekkääseen pelikirjaan tasakentällisin takaavat katsojille viihdettä koko rahan edestä. Maalin suulla hyvin nopeasti ykkösveskariksi noussut Jakub Skarek lisää mielenkiintoa entisestään. Yli 97 % laukauksista pysäyttänyt nuori tshekkiläinen vaikuttaa jo kahden pelin otannalla todelliselta huippulöydöltä.

Jukurit pelaa kuluvalla viikolla varsin poikkeuksellisesti sekä tiistaina että keskiviikkona. Tiistai-iltana kärsitty tappio TPS:lle oli Jukureiden kauden ensimmäinen pisteetön suoritus. Edeltäneissä otteluissa mikkeliläiset pystyivät haastamaan yhteensä viiden pisteen arvoisesti sekä HIFK:ta, JYPiä että Kärppiä. Jukurit onkin kohdannut mestarikandidaatteja suorastaan liukuhihnalta, minkä valossa Pelicansinkin kaatoon pitäisi olla olemassa kaikki edellytykset. Päävalmentaja Pekka Kangasalusta ei ollut TPS-ottelun jälkeen tyytyväinen pelaajiensa valmiustilaan, muttei myöskään kantanut huolta tiiviin pelitahdin aiheuttamasta rasituksesta.

– Tiedettiin millä aseilla pystytään kaveri voittamaan, mutta henkinen ja fyysinen puoli jäivät tänään vajaiksi. Noin hyvää joukkuetta vastaan kun se on vajaata, niin silloin ei yleensä voiteta. Käytännössä se näkyi huonona alivoimapelaamisena ja ei niin hyvänä ylivoimapelaamisena.

– Saatiin aikaan hyviä pitkiä pyörityksiä, mutta sitten kun tuli se maalintekopaikka, niin siinä ei ollut sitä tiikerinsilmää. Jostain kumman syystä se jäi vajaaksi ja se tässä harmittaa eniten. Meillä ei ole varaa olla vajaita minään iltana, se on kylmä fakta.

– Kyllä meillä jalka riittää. Tänään kun ei luisteltu, niin kyllä se huomenna sitten riittää. Ei me fysiikassa hävitä kenellekään tässä sarjassa, kaikkien täytyy vain tulla työpaikalle ja olla läsnä. Lahdessa on tulossa eriluontoinen peli kuin tänään. Ehkä sellainen peli sopiikin meille paremmin, kun joudutaan kaivamaan kropasta viimeisetkin asenteen rippeet esiin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tällä kaudella

Tulosveto

Jukurien bussijalat
Pelicans on saanut lepäillä tovin ennen keskiviikkoillan Jukurit-peliä, joka on merkittävä etu tässä koitoksessa. Jukurit hävisi eilen kotiluolassaan TPS:lle ja pelaa heti perään tänään Lahdessa vieraissa. Vaikka Pelicans hävisi isoin numeroin Tapparalle edellisen ottelunsa, oli se käytännössä tamperelaisten yhden erän ihmeen ansiota. Pelicans hoitelee täydet pisteet helposti kotiin bussijalkaiselta Jukurit-nipulta.
3 4
0 1

Kadonneen maalijyvän metsästäjät

Samalla kun idän ihmeet haikailevat alkukierrosten tehokkuutensa perään, Ässät rimpuilee eteenpäin ilman vapahtajaansa Jesperi Kotkaniemeä. Sentteripulasta kärsivät porilaiset tarvitsevatkin kipeästi lisää vastuunkantajia – mitä pikemmin sen parmpi.

SaiPan huippuvaarallinen hyökkäyspeli on hyytynyt täydellisesti kahdessa edellisessä ottelussa Kärppiä ja Pelicansia vastaan. Erityisesti viisikkona keskialueen yli eteneminen on vaikuttanut Sputnikeille ajoittain lähes mahdottomalta tehtävältä. Kaikesta huolimatta SaiPa onnistui kairaamaan lauantain ilmaisottelussa täyden Kisapuiston riemuksi Kärpiltä täydet kolme pistettä. Erityisesti ottelun loppuhetkillä joukkue intoutui taistelemaan viimeiseen mieheen asti taatakseen Niclas Westerholmille tämän liigauran ensimmäisen nollapelin.

Lappeenrantalaisista parhaassa iskussa alkukaudesta ovat olleet kolmikko David GoodwinTyler MorleyJoni Nikko. Ketju on ollut pisteiden lisäksi joukkueen kärkeä myös tehotilastossa, jossa he miehittävätkin kolmea kärkisijaa selkeällä erolla muihin hyökkääjiin. Pysyäkseen voittojen tiellä SaiPan on kuitenkin panostettava edelleen tiiviiseen maalinedustan puolustamiseen. Nuori puolustajaryhmä on toistaiseksi ollut vaikeuksissa kaksinkamppailuissa ilman Vladimir Denisovin fyysistä preesensiä.

Ässät ei ole vieläkään onnistunut tekemään varsinaisella peliajalla kolmea maalia samassa ottelussa. Hyökkäyspelaamisen tukkoisuus näkyykin joukkueen pistesaldossa – kaksi maalia tekemällä kun jääkiekko-ottelun voittaminen muodostuu usein perin hankalaksi. Sakari Salmiseen ja Jarno Kärkeen nojaava maalintekovastuu rasittaa patapaitoja selvästi, eikä miesten istuttaminen samaan ketjuun ole ainakaan auttanut tilannetta.

Ykkösketjun ulkopuolelta ainoastaan Sami Lähteenmäki on onnistunut heiluttamaan verkkoa ratkaistuaan Ässille sen toistaiseksi ainoiksi jääneet kaksi pistettä Lukkoa vastaan. Alempien kenttien on myös pystyttävä tarjoamaan tulitukea, mikäli Porissa aiotaan ehtiä playoff-junaan ennen kuin on liian myöhäistä. Andreas Bernard on tehnyt maalin suulla kaiken voitavansa. Ässien majaillessa sarjataulukon toiseksi viimeisenä näyttää miehen torjuntaprosentti 91,27 % erittäin vakuuttavalta.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella

runkosarja

12.01.
Ässät - SaiPa
4 - 5 VL
06.02.
SaiPa - Ässät
2 - 1 VL

Tulosveto

Punalamppu ei liiaksi kulu
SaiPa pelasi kauden muutaman ensimmäisen ottelun maalitalkoohengessä KooKoon kanssa. Sittemmin talkoohenki on kuitenkin loppunut lappeenrantalaisilta. Viimeksi sputnikit kaatoivat Kärpät 1-0-lukemin varsinaisella peliajalla. Vähämaalisemmissa peleissä läpi alkukauden viihtynyt Ässät saapuu vieraaksi Lappeenrantaan. Tässä pelissä punalamppu tuskin tuikkii aivan mehudiskon tahtiin. Maalimäärä jäänee hitusen vähäisemmäksi.
2 3
1 2

Tappara toivoo helpotusta erikoistilanneongelmiinsa

Tuskin kovin moni veikkasi näiden joukkueiden löytyvän sarjataulukon hänniltä ensimmäisten kierrosten jälkeen. Vaisuja otteita voitaneen pitää yhä käynnistymisvaikeuksina, mutta sekä Tappara että Lukko havittelevat nopeaa suunnanmuutosta sarjasijoitustensa osalta.

Kotijoukkue Tappara kiillotti kilpeään katastrofaalisen alkukauden jälkeen rökittämällä viimeisen erän tehohetken siivittämänä Pelicansin lukemin 5-1. Tästä huolimatta joukkueen esitykset ovat jättäneet paljon toivomisen varaa. Todellisia erikoisuuksia kirvesrintojen alkukaudessa ovat mm. maalivahdin vaihtaminen kahdesti saman ottelun aikana sekä suorastaan historiallisen huonosti sujuneet erikoistilanteet – molemmissa päissä kenttää.

Tappara on onnistunut ainoastaan kerran päästyään pelaamaan ylivoimaisena 14 otteeseen. Tietäen joukkueen taitotason ja ratkaisuvoiman, on 7,14 % lukema täysin anteeksiantamaton. Kenties ylivoimaakin huolestuttavampi ilmiö on kuitenkin sinipaitojen alivoima. Vaikka joukkueeseen liittyi Jarkko Malisen ja Joonas Järvisen kaltaisia oman pään taitajia, komeilevat Tapparan alivoimasarakkeessa neljän ottelun jälkeen epäuskoa aiheuttavat 44 %. Jukka Rautakorven onneksi hänen suojattinsa ovat toistaiseksi pelanneet varsin jäähytöntä jääkiekkoa, joten heikko suorittaminen ei ole päässyt näyttelemään liian suurta roolia tulostaululla.

Lukko-leirissä tilanne on muodostumassa kimurantiksi. Pekka Virran kuuluisasta pelikirjasta ei ole ollut tietoakaan raumalaisten höntyiltyä kaukalossa Liigan jumbosijan arvoisesti. Puolivaloilla puolustava Lukko on jättänyt Oskari Setäsen maalinsa suulle aivan liian yksin, mutteivat miehen tilastot siitäkään huolimatta herätä juurikaan luottamusta edessä pelaavan viisikon mielissä. Lukon olisikin nyt ensiarvoisen tärkeää rakentaa palapeliään rauhallisesti ja yksi pala kerrallaan. Monimutkaisemmat hyökkäyskuviot tulevat ajankohtaisiksi vasta oman pään vakauduttua selvästi nykyisestä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tulosveto

Ketsuppipullon tiivis korkki
Lukko ei ole onnistunut maalinteossa tasakentällisin alkukauden aikana sitten millään. Sen hyökkäyspään ongelmia kuvastaa hyvin se, että 137 laukausta viidellä viittä vastaan ovat tuottaneet yhden ainoan osuman. Jos raumalaisten ketsuppipullo paukahtaa tänään Tampereella auki, voi kyyti olla kylmääkin varsin vaatimattoman alkukauden pelanneelle kotijoukkueelle Tapparalle.
1 2
2 3 4