Arkisto - LIIGA

Hakutulokset 44740 - 44760 / 47353

Ennakko

Äijänsuolla luvassa tuskaista vääntöä?

LIIGA | 31.10.2003 0:00 | Erkka Lehtihalme
Pyhäinpäivänä Rauman Äijänsuo Arenalla kohtaavat kaksi kovin alavireistä joukkuetta. Isäntä Lukko on pelannut viimeiset seitsemän otteluaan ilman voittoa. Vierailija Helsingin IFK:n voittokulku on kääntynyt kolmen ottelun tappioputkeksi. Vaikeat lähtökohdat siis molemmilla. Kauden ensimmäinen mittelö joukkueiden välillä päättyi Helsingissä IFK:n 4-3 jatkoaikavoittoon.
Lukko, HIFK
Raportti

Tappara murskasi, IFK turhautui

LIIGA | 30.10.2003 23:59 | Ilkka Virjo
Tapparan tehokkuus hyökkäyspäässä vain paranee. Tänään joukkueen huiman nousukunnon sai kokea HIFK, joka putosi kyydistä jo ensimmäisen erän puolenvälin tienoilla. Vieraat ovat yleensä olleet ykköskenttänsä tehojen varassa, mutta tällä kertaa tuo kentällinen keskittyi lähinnä ottamaan typerän oloisia turhautumisjäähyjä. Jo ennen ottelun puoltaväliä taululla olivat tylyt 6-0-lukemat. Loppua kohti Tappara löysäsi ja myös IFK pääsi maalaamaan pari kertaa, mutta voitosta taistelemaan siitä ei ollut. Näin pisteet Tapparalle lukemin 7-2.
Tappara, HIFK
Raportti

Ässät heräsi, HPK nukahti

LIIGA | 30.10.2003 23:50 | Harri Laiho
Mika Toivolan vetämä vakavahenkinen keskustelu palautti Ässät tiistain räpiköinnin jälkeen taas voittojen tielle. Virheistä oli otettu opiksi ja porilaisten otteissa oli määrätietoisuutta alusta alkaen. Ässät meni menojaan kolmessa ja puolessa minuutissa, eikä hengettömästi esiintyneestä HPK:sta ollut missään vaiheessa kotijoukkueen uhkaajaksi. Loppulukemat 4-2 jopa hieman mairittelevat ritaripaitoja.
Ässät, HPK
Raportti

Kaksi pistettä Jokereille

LIIGA | 30.10.2003 2:00 | Tomi Terho
Jokerit piti pisteet Areenalla kellistämällä Lukon Timo Vertalan toisen erän maalilla. Tuore maalivahtihankinta Kevin Hodson nappasi nollapelin heti debyyttiottelussaan kettupaitojen kärsiessä tehottomuudesta. Glen Metropolit sinetöi päätösluvut 2-0 tyhjään maaliin.
Jokerit, Lukko
Raportti

SaiPa jatkoi hyviä kotipelejä

LIIGA | 30.10.2003 0:30 | Lasse Kosonen
Hyvää peliä pelannut isäntäjoukkue SaiPa piti pisteet kotonaan kukistamalla Tampereen Ilveksen maalein 2-1. Maalien teosta vastasivat SaiPan tsekkivahvistukset Petr Sachl ja Vladimir Machulda.
SaiPa, Ilves
Ennakko

Sihvonen hakee avauspisteitä

LIIGA | 29.10.2003 21:44 | Marko Mitronen
Pelicansin syksy on ollut murheellinen. Ajoittaisia väläytyksiä lukuun ottamatta tappiot ovat seuranneet tappioita, eikä tunnelin päässä edes näy valoa. Edes kakkosvalmentajana kauden aloittaneen Petteri Sihvosen nosto vastuuvalmentajaksi Petteri Hirvosen tilalle ei ole muuttanut tilannetta ja Sihvosen saldona onkin edelleen nolla pistettä. Sarjakärki Kärpät ei taatusti tee tuon pistepussin lihottamisesta helppoa.
Pelicans, Kärpät
Ennakko

K-ketju koettaa kiusata Kerhoa

LIIGA | 29.10.2003 20:57 | Mikkomatti Aro
Ässien seitsemän ottelun mituinen pisteputki katkesi tiistaina, kun Tappara kävi hyödyntämässä Ässien velttoilun ja vei pisteet Tampereelle maalein 5-4. Patapaitojen ainoat onnistujat löytyivät Kristian Kuuselan, Matti Kuparisen ja Juha-Pekka Ketolan muodostamasta nelosketjusta, joka pyrkii jatkamaan omaa peliään torstaina HPK:ta vastaan.
Ässät, HPK
Ennakko

Kertovatko kuntokäyrät totuuden?

LIIGA | 29.10.2003 17:43 | Ilkka Virjo
Hakametsässä kohtaavat torstaina joukkueet, joiden kuntokäyrät osoittavat vastakkaisiin suuntiin. Helsingin IFK on voittoputkensa jälkeen pelannut kaksi tappiollista ottelua - kotijoukkue Tappara taas on voittanut kolme viimeistään alati paranevin esityksin. Näiden suuntausten mukaan peli on kotijoukkueen heiniä, mutta kuinka käy?
Tappara, HIFK
Kolumni

Viisi, kolme vai ∞?

LIIGA | 29.10.2003 15:06 | Matti Liljaniemi
Keskustelu oikeasta ulkomaalaispelaajien määrästä SM-liigan joukkueissa on käynyt kuumana jo pitkään. Monet asiantuntijatahot ovat kannattaneet voimakkaasti ulkolaiskiintiön pienentämistä. Mikä sitten olisi oikea määrä muukalaisvahvistuksia; nykyinen viisi pelaajaa, suunnitteilla oleva kolmen pelaajan rajoitus vai pitäisikö rajoituksista päästä kokonaan irti?
SM-liiga, ulkomaalaiset
Ennakko

SaiPan rankka viikko jatkuu

LIIGA | 29.10.2003 13:09 | Mika Tuutti
Idän ihmeet joutuvat urakoimaan oikein kunnolla ennen maaottelutaukoa, neljä peliä viikossa on mille tahansa joukkueelle kova savotta.
SaiPa, Ilves
Ennakko

Debytoiko Hodson, yllättääkö Lukko?

LIIGA | 29.10.2003 0:58 | Tomi Terho
Niin kotijoukkue Jokereiden kuin vierailija Rauman Lukonkin peliesitykset ovat vaihdelleet kovasti viime aikoina. Areenan jäällä voi siis tapahtua tuloksellisesti mitä vain, kun Ismo Lehkosen Omat pojat sekä pari kanukkia kohtaavat Hannu Jortikan Omat pojat ja muutaman konkarin. Kuka pelaa Jokereiden maalilla?
Jokerit, Lukko
Artikkeli

20 tehosekuntia ja muita Isomäen parhaita viihdyttävinä värikuvina

LIIGA | 29.10.2003 0:05 | Ilkka Virjo
Ässät ja Tappara järjestivät viihdyttävän "vanhan ajan" jääkiekkonäynäytöksen Porissa tiistaina. Vaihtelevien ja jännittävien vaiheiden jälkeen Tappara vei pisteet vahvalla pelillä, johon kuitenkin sisältyi muutama musta minuutti. Seuraavassa lisää kuvia tuosta ottelusta.
Ässät, Tappara
Raportti

JYPin ykkösketjun vire liikaa pelikaaneille

LIIGA | 28.10.2003 23:13 | Markus Mattlar
JYPin ykkösketjun tehokaksikko Jarkko Immonen – Antti Virtanen kaatoi lähes yksinään Pelicansin tiistai-illan SM-liigaottelussa. Virtanen iski voiton alkutahdit kahdella ylivoimamaalillaan, ja Immonen viimeisteli työn harvinaisen komealla yksilösuorituksella.
JYP, Pelicans
Raportti

Kärpät kaatoi Jokerit ja nousi sarjakärkeen

LIIGA | 28.10.2003 23:00 | Jari-Pekka Aarrekivi
Tiistai-illan kiekkotrillerissä Oulun Kärpät väänsi kolmannen erän maalien myötä voiton Helsingin Jokereista luvuin 3-1. Samalla oululaisjoukkue nousi SM-liigan piikkipaikalle.
Kärpät, Jokerit
Raportti

Tappara vei pisteet Porista

LIIGA | 28.10.2003 22:35 | Eero Leppimäki
Moni tuskin osasi odottaa Ässien ja Tapparan kohtaamisesta sellaista, millaiseksi se lopulta muodostui. Sekavan ja vaiheikkaan ottelun pisteet nappasi vierailija numeroin 4-5.
Ässät, Tappara
Artikkeli

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita - lisää kuvia ottelusta Kärpät - Jokerit

LIIGA | 28.10.2003 22:34 | Ville Honkonen
Katso kovan väännön kuvat!
Kärpät, Jokerit
Haastattelu

Toimitusjohtaja tyytyväinen alkukauteen

LIIGA | 28.10.2003 21:57 | Jarmo Korhonen
Kärppien toimitusjohtaja Juha Junnolla on aihetta tyytyväisyyteen. Kauden ensimmäinen pitempi etappi on kahta ottelua vaille valmis ja joukkue nousi hienolla taisteluvoitollaan Helsingin Jokereista sarjan piikkipaikalle.
Kärpät, Juha Junno
Raportti

SaiPa yllätti IFK:n

LIIGA | 28.10.2003 21:40 | Janne Heikkilä
Lappeenrannan SaiPa haki vieraspisteet Helsingistä hyvällä asenteella ja työnteolla. HIFK:n valmentaja Hannu Aravirta ei saanut joukkueen peliä kohdalleen.
HIFK, SaiPa
Uutinen

Helanen Pelicansiin, Grahn K-Vantaaseen

LIIGA, MESTIS | 28.10.2003 14:23
Jokereissa kautensa aloittanut maalivahti Markus Helanen siirtyy Lahden Pelicansin vahvuuteen. Vuokrasopimus kestää ainakin marraskuun loppuun asti.
Pelicans, Jokerit, K-Vantaa, Markus Helanen, Carl Grahn, Antti Niemi
Ennakko

Kääntyykö kurssi vihdoin?

LIIGA | 28.10.2003 11:04 | Mikko Mattlar
Lahden Pelicans saapuu tänään Jyväskylään seitsemän ottelun mittainen voitoton putki takanaan. Valmentajanvaihdoskaan ei ole toistaiseksi joukkuetta auttanut, sillä Petteri Hirvosen lähdön jälkeen joukkue on kerännyt tililleen kahdesta pelistä yhtä monta tappiota. Joskus joukkueen on voitettava – tapahtuuko se tänään?
JYP, Pelicans

Sivut